Pietarilaisen suurliikemiehen murhan selvittäjälle luvassa miljoonapalkkio



Pietarilaisen öljyalan suurliikemiehen palkkamurhan selvittämisestä on luvattu miljoonan dollarin palkkio.


Baltian finanssiteollisuusryhmän BFPG:n johtaja Pavel Kapysh surmattiin Pietarin keskustassa maanantai-aamuna. Kraanatinheittimellä ja konetuliaseilla varustautunut joukko tulitti liikemiehen panssaroitua jeeppiä, kun tämä oli matkalla töihin.

BFPG lupasi Venäjän oloissa poikkeuksellisen suuren vihjepalkkion surman selvittämisestä keskiviikkona.

Kapyshin johtama yhtiöryväs hallitsee mm. merkittävää osaa Pietarin ja muun Luoteis-Venäjän öljytuotteiden tukku- ja vähittäiskaupasta. Ryppääseen kuuluu kymmeniä yhtiötä, mm. kolmisenkymmentä huoltoasemaa Pietarissa omistava Balttrade.

Pietarilaisviestimet ovat veikkailleet, että murhan taustalta saattaa löytyä bensiinibisneksestä hyötymään pyrkivä järjestäytynyt rikollisuus.

- Surma on yritys jakaa uudelleen markkinat, BFPG:n johtokunta puolestaan varoitti keskiviikkona avoimessa kirjeessä.

Lakiasiain johtajan Sergei Ivanovin mukaan yritysryppään osakkeenomistajat ovat jo saaneet uhkaavia soittoja, jossa heille on ehdoteltu bensiinimarkkinoiden uusjakoa ja "suojelua".

Kapyshin murha on uumoiltu merkitsevän "bensiinisodan" kärjistymistä Luoteis-Venäjällä. Toukokuussa Pietarissa tehtiin murhayritys toista öljyalan liikemiestä vastaan. Kaksi vuotta sitten surmattiin Nesteen Pietarin-tytäryhtiön varatoimitusjohtaja.

Kilpailuviranomaiset puutuivat hintoihin

Pietarin bensiinimarkkinoita kuumensi keväällä myös äkillinen hintojennousu, joka närkästytti kuluttajia ja johti polttoaineen hamstraukseen ja ajoittaiseen bensiinipulaan.

Roimia korotuksia selvittäneet kilpailuviranomaiset ryhtyivät vastatoimiin, ja antimonopoliministeriö määräsi hiljattain kymmenkunta bensiinikauppiasta - niiden joukossa Fortumin tytäryhtiö ZAO Neste St. Petersburgin - maksamaan takaisin yhteensä noin yhdeksän miljoonaa ruplaa ylimääräiseksi katsomaansa voittoa.

Antimonopoliministeriön Pietarin-viraston apulaisjohtaja Vladimir Neljubov perustelee päätöstä sillä, että kaupungin suurimmat huoltoasemaketjut nostivat hintojaan yhtä aikaa ja suunnilleen saman verran.

- Se näyttää sovitulta toimenpiteeltä. Nyt tilanne on vakaa, hinnat ovat laskeneet, eikä bensiinistä ole pulaa. Mutta tulevaisuutta on vaikea ennustaa, hän sanoi viitaten eri puolilta Venäjää kantautuviin tietoihin paikallisista bensiinikriiseistä.

Neste Markkinoinnin Venäjästä vastaavan toimitusjohtajan Matti Oksasen mukaan yhtiö ei ole vielä saanut virallista tietoa kilpailuviranomaisten päätöksestä, joten hän ei pysty kommentoimaan sitä.

Rangaistusmaksusta on mahdollista valittaa välimiesoikeuteen. BFPG on valittanut Baltradea koskevasta maksupäätöksestä, Ivanov mainitsi keskiviikkona.

STT-IKK
30.7.1999


ULKOMAAT-SIVULLE