Tikkurila aloittaa maalituotannon Moskovassa



Kemira-konserniin kuuluvan Tikkurila Oy:n tytäryhtiö Tikkurila Paints Oy on perustanut Moskovaan tytäryhtiön nimeltä OOO Kraski Tikkurila.


Uusi yhtiö on tehnyt sopimuksen Quattrogemini Oy:n kanssa maalituotanto- ja varastotilojen rakentamisesta Moskovan kaakkoispuolelle Ramenskojeen. Tuotannon on määrä käynnistyä ennen ensi kesää.

OOO Kraski Tikkurila on ostanut keskeneräisen varastoterminaalirakennuksen, joka nyt rakennetaan valmiiksi maaliteollisuuden tarpeisiin. Investoinnin arvo laitteineen on 5 miljoonaa euroa eli noin 30 miljoonaa markkaa. Rakentamisesta vastaa Quattrogemini Oy.

Tähtäimenä koko Venäjän markkinat

Tikkurila Paints Oy:n toimitusjohtajan Visa Pekkarisen mukaan uuden maalitehtaan perustaminen on osa yhtiön pitkän tähtäimen strategiaa.

- Se on yksi vaihe prosessissa, joka tähtää koko Venäjän markkinoiden palvelemiseen, Pekkarinen sanoo.

Tikkurila Paints on valmistanut maalia Pietarissa vuodesta 1995 ja Moskovassa yhtiöllä on ollut edustusto vuodesta 1988. Jatkossa edustuston tiloissa tulee toimimaan OOO Kraski Tikkurilan toimisto.

Suomen Vantaan ja Venäjän Pietarin tehtaan ohella yhtiöllä on tuotantoa Virossa, Latviassa, Puolassa ja Italiassa. Lisäksi yrityksellä on myyntiyksiköt Ruotsissa, Liettuassa, Unkarissa ja Isossa-Britanniassa.

IKK
30.7.1999


TALOUS-SIVULLE