Halonen: Israelin pitäisi jatkaa rauhanneuvotteluja



Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat vaati tiistaina Euroopan unionia painostamaan Israelia voimakkaammin toteuttamaan jo allekirjoitetut rauhasopimukset ja etenemään Lähi-idän rauhanprosessissa.


- Odotamme Euroopan unionin puuttuvan voimakkaammin asiaan ja olemme varmoja, että saamme sen suojelemaan rauhanprosessia ja auttamaan sitä eteenpäin, Arafat sanoi keskusteltuaan ulkoministeri Tarja Halosen kanssa.

Arafat sanoi keskustelleensa rauhanprosessista yksityiskohtaisesti Halosen kanssa ja painottaneensa erityisesti "niitä vastoinkäymisiä, joita olemme kokeneet yrittäessämme toteuttaa sitä, mistä olemme sopineet, erityisesti Wyejoen sopimuksen kohdalla".

Halonen sanoi keskustelujen jälkeen, että "Wyejoen sopimus on toteutettava, jotta ihmiset näkevät jotain tapahtuneen".

Halonen kehotti jo maanantaina Israelia pitämään rauhanneuvottelut käynnissä palestiinalaisten kanssa. Halonen ilmaisi toivomuksensa Israelin ulkoministerille David Levylle sanoen, että maan pitäisi tehdä kaikkensa, jotta neuvottelut Wyen sopimuksen täytäntöön panosta jatkuisivat.

Halonen tapaa keskiviikkona Ammanissa Jordanian kuninkaan Abdullah II:n sekä lounastaa ulkoministeri Abdul Ilah Khatibin kanssa. Ennen kotiinpaluutaan torstaina Halonen käy vielä Syyriassa ja Libanonissa.

Palestiinalaisviranomaiset puolestaan vaativat tiistaina Syyrian puolustusministerin Mustafa Tlasin erottamista.

Tlas haukkui maanantaina Libanonissa pitämässään puheessa Arafatia kovin sanoin, ja totesi muun muassa palestiinalaisjohtajan toimivan kuin strippari, joka tekee myönnytyksiä Israelille yksi toisensa jälkeen kuten strippari riisuu vaatteitaan.

- Mutta kun strippari muuttuu vaatteita riisuttuaan aina kauniimmaksi, Arafat muuttuu koko ajan vain rumemmaksi, Tlasin kerrotaan sanoneen.

Tlas myönsi tiistaina arvostelleensa Arafatin politiikkaa, mutta kielsi haukkuneensa tai nimitelleensä tätä.

STT-IA
3.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE