Saksan ydinvoima vaakalaudalla



Saksan energiapolitiikassa tehdyt päätökset voivat tulevaisuudessa muuttuakin, tähdensi Suomessa vieraillut Saksan sähkölaitosyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, tohtori Heinz Klinger.


Klinger johtaa Saksan ydinvoimatuottajien neuvotteluryhmää, joka pui Saksan punavihreän hallituksen kanssa käytävissä neuvotteluissa ydinvoiman alasajoa. Klinger oli maanantaina Suomessa vierailulla, jota isännöi Energia-alan keskusliitto Finergy.

Saksan 19 ydinvoimalan alasajosta sovittiin sosiaalidemokraattien (SPD) ja vihreiden hallitusneuvotteluissa viime syksynä.

Liittokansleri Gerhard Schröderin johtama hallitus on uhannut päättää ydinvoimaloiden sulkemisesta laeilla, jos nyt käytävissä neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen.

Tohtori Klinger sanoo, että seurauksena hallituksen sanelupäätöksestä olisi korvausriitojen virta tuomioistuimiin. Ydinvoimaloiden alasajo ilman korvauksia olisi hänen mukaansa perustuslain vastaista.

Noin kolmasosa Saksan sähköstä tuotetaan ydinvoimalla, luku on samaa suuruusluokkaa myös Suomessa.

Erityisen kireää linjaa ydinvoimasta luopumisessa ajavat Klingerin mukaan vihreät. SPD:n linja on hänen mukaansa pragmaattisempi.

Sosiaalidemokraattinen liittokansleri Schröder on jo muutaman kerran jyrännyt nurin ydinvoimakiistoissa vihreän ympäristöministerin J Trittinin.

Kansan mielestä voimalat saisivat jatkaa

Mielipidekyselyissä kertoo 70 prosenttia saksalaisista, että nykyisten ydinvoimaloiden olisi saatava jatkaa. Toisaalta vain 30 prosenttia on valmis kannattamaan uusien ydinvoimaloiden rakentamista, Klinger myöntää.

Kannanotot ydinenergiaan eivät noudattele Saksassa tiukasti puoluerajoja, mutta SPD:ssä suhtaudutaan yleensä kielteisemmin ydinvoimaan kuin nykyisin oppositiossa olevassa kristillisdemokraattisessa puolueessa (CDU).

Klinger muistuttaa myös, että SPD oli aiemmin hallitusvastuussa ollessaan hyväksymässä ydinvoimaloiden rakentamista. Vuonna 1986 SPD kuitenkin pyörsi kantansa ja vaati ydinvoimaloista luopumista.

Nyt SPD valmis sallimaan nykyiset ydinvoimalat, jos päästään sopimukseen siitä, kuinka kauan niitä voidaan käyttää.
- Oltaisiinko Saksassa valmiit osallistumaan uuden ydinvoimalan rakentamiseen Suomessa, jos Suomen hallitus päättäisi sellaisen rakentaa?

- Mikäli Sakassa ei rakenneta uusia ydinvoimaloita, olemme kiinnostuneet osallistumaan ydinvoimaloiden rakentamiseen muualla, vastaa tohtori Klinger.

Klingerin mukaan tarjolla olisi kaksikin voimalatyyppiä: toinen on EPR-painevesireaktori ja toinen Siemensin kehittämä kiehutusvesireaktori, Siedewasserreaktor 1 000.

STT-IA
30.4.1999


ULKOMAAT -SIVULLE