Itäsuomalainen suurperhe oli osa laajaa itäistä perhejärjestelmää

Suomalainen perhetutkimus ei ole Sirénin mukaan nähnyt itäsuomalaista suurperhettä laajan itäisen perhejärjestelmän osana. Ulkomaiset perhetutkijat vetävät Pietarista Triesteen linjan, joka jakaa Euroopan läntiseen ja itäiseen perhejärjestelmään. Suomen se linja jakaa kahtia.

- Tämä on suuri pääjako. Pieniä suurperhesaarekkeita on ollut Länsi-Euroopan maissakin, esimerkiksi Ranskassa. Länsi-Suomessa oli samanlaisia pieniä saarekkeita, joissa perhejärjestelmä poikkesi ympäröivästä järjestelmästä.

Itä- ja länsisuomalaisuus kohtasivat Kymenkartanon läänissä

Se alkoi säätyläisten keskuudessa ja eteni sieltä torpparitalouksiin. Talollistaloudet ylläpitivät pisimpään varhaisempaa perhemuotoa.

Muutokset etenivät hyvin eri aikaan tutkimusalueen, Kymenkartanon läänin, eri osissa. Kymenkartanon lääni oli 1700-luvun lopussa Ruotsin valtakunnan itäistä aluetta. Samalla se oli itäisen ja läntisen kulttuurin raja-aluetta ja siksi hedelmällinen tutkimuskohde.

Tutkija jakoi Kymenkartanon läänin kolmeen talousalueeseen maanomistuksen, eri viljelymuotojen sekä sosiaalis-taloudellisen rakenteen perusteella. Ne ovat Savon kaskiviljelyalue, Itä-Uudenmaan peltoviljelyalue ja Itä-Hämeen kartanoalue.

- Itä-Uudenmaan peltoviljelyalueella itsellisväestö alkoi asua omissa kotitalouksissaan paljon aikaisemmin kuin Savon kaskialueella. Savon kaskialue oli selvimmin itäisen mallin mukainen, tutkija luonnehti.

Savon kaskiviljelyalueeseen kuuluivat Sulkava, Puumala, Ristiina, Juva, Mikkeli, Kangasniemi ja Mäntyharju. Pernaja, Pyhtää, Lapinjärvi, Myrskylä, Artjärvi, Elimäki ja Iitti kuuluivat Itä-Uudenmaan peltoviljelyalueeseen.

Itä-Hämeen kartanoalueen muodostivat Sysmän pitäjä, Hartolan seurakunta ja Heinolan kappeliseurakunta.

Itä- ja Länsi-Suomen erilaiset perheet

Isännyys vaihtui sitten, kun vanha isäntä ei enää jaksanut tehdä töitä. Hän siirtyi tuolloin syytingille, sai oman torpan ja hänen tarpeistaan huolehdittiin.

Itä-Suomessa pojat viljelivät tilaa yhdessä isänsä kanssa ja kaikki elivät samassa isossa perheessä. Isäntä oli perheyhteisön valtias. Tilan perivät isännän kuoltua vain taloon jääneet pojat. Suurperhe saattoi auttaa tilalta lähteviä poikia talon rakentamisessa ja he saivat tietyn osuuden omaisuudesta.

Itä-Suomessa tytöt joutuivat lähtemään kotoaan varhain. He avioituivat keskimäärin 20-21 -vuotiaina, kun Länsi-Suomessa tytöt saivat kulkea hiukset hulmuten 24-25 -vuotiaiksi.

Itäsuomalaisen tytön onnenkantamoinen oli avioliitto tilan vanhimman pojan kanssa. Näin tyttö saattoi aikanaan päästä arvostettuun asemaan. Isonkin talon tyttö sai kotoaan vain osansa äidinperinnöstä. Se käsitti vaatteita, liinavaatteita ja kotieläimiä, jotka olivat yleensä lampaita. Maaomaisuutta itäsuomalainen tyttö ei perinyt.

Länsi-Suomessa tytöllä sen sijaan oli oikeus periä maaomaisuutta. Viidesosassa perheistä ei ollut miespuolisia jälkeläisiä, joten tytöt perivät tuolloin myös maat.

Muutos on ollut ällistyttävän nopea

- Yhteiskunnan muutos pitäisi nähdä enemmän historiallisena kehityksenä. Nykytilanne ei ole syntynyt tyhjästä. Arvot, asenteet ja käsitykset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ja taas toiselle.

Sirén on vertaillut Euroopan itäistä ja läntistä perherakennetta Suomen Akatemian stipendin turvin Cambridgessä Englannissa. Hän on kuulunut kansainväliseen, eri tieteenaloja edustavien väestö- ja perhetutkijoiden ryhmään (The Cambridge Group for the History of Population and Social Structure).

- Joukossa on maailman johtavia väestötieteilijöitä ja perhehistorioitsijoita sekä nuoria väitöskirjan tekijöitä, Sirén mainitsi. Hän jatkaa Cambridgessä vielä tämän vuoden loppuun, vaikka väitöstutkimus valmistuikin jo.

Sirénin tutkimus Suuresta suvusta pieneen perheeseen. Itäsuomalainen perhe 1700-luvulla, tarkastettiin lauantaina Helsingin yliopistossa. Tutkimusta tehdessään Sirén on ollut assistenttina historian laitoksella.

STT-IA
30.4.1999