Niinistö haluaa vaalirahoituksen avoimeksi



Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö toivoo oululaisen osuuskauppa Arinan selvittävän avoimesti, kuinka paljon, mille ehdokkaille ja millä motiiveilla se on antanut vaalirahoitusta.


Niinistö otti kantaa kulttuuriministeri Suvi Lindénin (kok.) eduskuntavaalikampanjan rahoituksesta käytävään keskusteluun tiistaina. Hän oli sitä ennen keskustellut asiasta Lindénin kanssa.

Julkisuudessa on väitetty Arinan hallintoneuvostossa ennen ministeriksi tuloaan istuneen Lindénin saaneen Arinalta tuntuvan summan rahaa kampanjaansa.

Niinistön mukaan Arinan avoin toiminta asiassa puhdistaisi nyt ilmaa tai ainakin selvittäisi sen, mikä on totuus.

Niinistö on halukas toimimaan siten, että vaalirahoitus tehdään ylipäätään julkiseksi.
- Tästä on syntymässä kestopuheenaihe, jota on aivan turha ylläpitää. Mahdollisimman suuri avoimuus taitaa sittenkin olla se tie, jolle on syytä mennä, hän korosti.

Avoimuutta vastaan esitetyt argumentit eivät ole olleet Niinistön mukaan sellaisia, että ne olisivat menneet perille. Rahoituksen tekemisestä julkisesti on Niinistön mukaan syytä keskustella vakavasti. Oikeusministeriössä on jo vireillä asiaa koskeva valmistelu.

Jarrutettiinko rakennuslakia?

Maanantaisessa Tervo ja Päivärinta -ohjelmassa eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen (vas.) kytki Arinan market-hankkeen siihen jarrutukseen, jota kokoomus ja keskusta harjoitti valiokunnassa uutta rakennuslakia käsiteltäessä ennen joulua.

Tiusasen mukaan lakiin sisältyvä ns. markettipykälä tuli voimaan vasta maaliskuun alussa, kun asiaa ei saatu täysistuntokäsittelyyn ennen kuin vuoden 1999 puolella.

Pykälän mukaan yli 2 000 kerrosneliömetrin suuruista vähittäiskaupan myymälää ei saa sijoittaa kaupungin laidalle, ellei sille ole varattu paikkaa asemakaavassa.

Tiusanen arvioi, että Arina saatiin tällä tavoin pois alta. Hän tarkensi tiistaina puheitaan ohjelmassa siten, että 8. joulukuuta pidetystä valiokunnan kokouksesta tekivät ulosmarssin Suvi Lindénin ja Tytti Isohookana-Asunmaan (kesk.) ohella myös muut paikalla olleet kokoomuksen ja keskustan kansanedustajat.

Kokoomuksen taholta kiistetään kaikki Arinan hankkeen ja rakennuslain käsittelyn väliset kytkennät. Kokoomus otti markettipykälän silmätikukseen vauhdittaakseen samaan aikaan käynnissä olevaa työsopimuslain käsittelyä hallituksessa sovitussa muodossa.

STT-IA
4.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE