Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

Talous




Suomi ei ole houkutteleva asuinpaikka nuorille huippuosaajille

Teollisuuden suurin huoli on turvata nuorten, kansainvälistyvien huippuosaajien asema Suomessa. Näiden avulla rakennettaisiin aidosti kasvun edellytyksiä. Teollisuudessa pidetään täysin epärealistisena ajatusta, että työllisyys kohenisi keventämällä vain pieni- ja keskituloisten verotusta.

Pelkkä koronlasku ei pelasta euroaluetta

Euroopan keskuspankki teki odotetun päätöksen koronlaskusta pääsiäisen jälkeen. Koronlasku oli ensimmäinen euron käyttöönoton jälkeen, ja sen syynä oli euroalueen suurimpien maiden kehno talouskasvu. Laskulla on vaikutuksensa meillä ja muualla.

Euron arvo laskee

Euron arvo on laskenut dollariin nähden koko sen olemassaolon ajan. Siitä on euroalueelle sekä hyötyä että haittaa. Tärkein syy laskuun on euroalueen huono ja Yhdysvaltain hyvä talouskehitys. Euroopan keskuspankki on pitänyt toistaiseksi päänsä kylmänä, mutta laskun jatkuminen voi muuttaa tilanteen.

Konkurssit vähenivät edelleen alkuvuonna

Konkurssien määrä väheni edelleen alkuvuonna. Tammi-maaliskuussa pantiin vireille 790 konkurssia, mikä on 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä on nyt samalla tasolla kuin ennen 1990-luvun alun lamaa.

Ydinvoiman osuus 16 % maailman sähkön tuotannosta

Maailmalla otettiin viime vuonna käyttöön neljä uutta ydinvoimalaitosta ja aloitettiin neljän uuden voimalan rakennustyöt. Vuoden lopussa rakenteilla oli Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan 36 ydinvoimalaitosta eli yhtä monta laitosta kuin vuotta aiemmin. Rakenteilla olevien voimaloiden sähköteho oli 27 536 megawattia.

Ainutlaatuista maailmassa: Sisäpiiriläisten osakeomistusten siirto Internetiin alkaa kuluvan vuoden aikana

Suomessa siirrytään sisäpiiriläisten omistusten julkistamisessa maailmassa ainutlaatuiseen avoimuuteen, kun osa arvopaperikeskuksen sisäpiirirekisteristä siirretään Internetiin. Ensimmäisessä vaiheessa vielä kuluvan vuoden aikana Internetistä on seurattavissa arvopaperivälittäjien osakeomistuksen muutoksia.

Teleoperaattorit pyrkivät yhdistymään yli rajojen

Uusimpien tietojen mukaan amerikkalainen telejätti AT&T ja brittiläinen BT (British Telecommunications) pyrkivät Japanin markkinoille. Lisäksi AT&T ja NTT ryhtyvät yhteistyöhön yritysasiakkaiden verkkopalveluissa.

Osaaminen ei ole enää päätepiste

Oppimisesta on kovaa vauhtia tulossa työnteon tärkein ulottuvuus. Valtakunnalliseen työssäoppimisen kongressiin Jyväskylään kokoontuneet asiantuntijat muistuttavat, ettei osaaminen enää ole päätepiste, johon kerran hankittu ammatillinen koulutus johtaa.

TT:n Pinomaa: Elvytys ei auta EU-maita hidastuvassa kasvussa

EU-maiden talouskasvu alkoi hidastua viime vuoden loppupuolella. Näkymät saattavat entisestään synketä, jos maailmantalouden mahtitekijä Yhdysvallat notkahtaa taantumaan. Suhdannekuvan heikkeneminen muodostaa haasteen EU-maiden talouspolitiikalle.

EU uudistaa kilpailupolitiikkaansa

EU:n komissio aikoo uudistaa kilpailupolitiikkaansa. Komissio luopuu lähes kokonaan poikkeuslupahakemusten käsittelystä ja aikoo vastedes keskittyä isoihin, tärkeisiin kilpailunrajoituskysymyksiin.

Tobinin vero ehkä toimisi, jos kaikki maat tulevat mukaan

Maailman keskuspankin perustaminen on täysin epärealistista vapaana vellovan maailman talouden kahlitsemiseksi. Mitkä valtiot oikeasti haluaisivat luopua itsenäisestä rahapolitiikastaan?

Merita nosti hieman Suomen kasvuennustetta

Merita-Nordbanken on hivenen korottanut ennustettaan Suomen talouskasvuksi. Pankki ennustaa nyt Suomen bruttokansantuotteen kasvavan kuluvana vuonna 3,7 ja ensi vuonna 3,9 prosenttia. Edellisessä, tammikuussa julkistetussa ennusteessa molemmat luvut olivat 0,2 prosenttiyksikköä alemmat.

Korkomenot valtion velasta 31,5 mrd markkaa

Nopean talouskasvun ansiosta valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen supistui viime vuonna peräti 5,7 prosenttiyksikköä. Valtion velka laski tiistaina julkistetun valtion kassalaskelman mukaan viime vuonna 67,7 prosentista 62 prosenttiin kokonaistuotannon arvosta. Vuotta aiemmin velkasuhde parani yhden prosenttiyksikön.

Puolustusteollisuus haluaa lisätä tutkimusta ja tuotekehitystä

Alalla toimivia yrityksiä edustava Puolustusteollisuusyhdistys on yhteistyössä puolustusvoimien ja Tekesin kanssa laatinut alalle ensimmäisen yhteisen tuotekehitys- ja teknologiaohjelman, jossa listataan lukuisia kehittämiskohteita viideltä eri pääteknologia-alueelta.

Kongressit toivat Suomeen 504 miljoonaa markkaa

Kansainväliset kongressit toivat Suomeen viime vuonna noin 504 miljoonan markan matkailutulot, ilmenee Helsinki-Finland Congress Bureaun tuoreesta selvityksestä.

MeritaNordbankenin voitto pieneni 364 miljoonaan euroon

MeritaNordbanken-ryhmän voitto supistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä 11 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Pankin voitto laski keskiviikkona julkistetun osavuosikatsauksen mukaan tammi-maaliskuussa 364 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 411 miljoonaa euroa.

Soneran alkuvuosi myönteinen, EU:lta odotetaan Telia-päätöstä

Soneran alkuvuosi oli myönteinen ja odotetusti matkaviestinnän osalta. Yhtiön erimielisyyksissä Swisscomin kanssa vallitsee luova tauko. Samoin Telian kanssa. Soneran pääjohtaja Aulis Salin sanoo yrityksensä odottavan tyynesti mitä EU sanoo muutaman viikon kuluttua matkapuhelinverkon käyttöriidasta.

Huhtamäki myy makeisryhmänsä hollantilaiselle sokeriyhtiölle

Huhtamäki myy Leaf-makeisryhmänsä hollantilaiselle elintarvikealan yhtiölle CSM:lle 2,32 miljardilla markalla, ja yhtiö kuittaa kaupasta puhtaana myyntivoittona runsaat 800 miljoonaa markkaa. Jatkossa Huhtamäki keskittyy elintarvikepakkauksiin, ja yhtiö varaa kaupan jälkeen uusiin yritysostoihin kuusi miljardia markkaa.

De Silguy: Euro tasapainottaa maailman finanssimarkkinoita

EU-komission talous- ja rahakomissari Yves-Thibault de Silguy hehkutti euron puolesta puhuessaan Euroopan Instituutissa Washingtonissa. Hänen mukaansa euro tasapainottaa maailman finanssimarkkinoita.

Muista veloittaa yhtiöltä takausprovisio

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti

Tuotannon kasvu jatkui helmikuussa. Kilpailuvirasto: Fortum ei käyttänyt väärin määräävää asemaa sähkömarkkinoilla. Koroma: Rakennerahastojen rahaa hukkuu hallintobyrokratiaan. Mandatum maksaa ehdollisesti Arsenalille. HPY:n edustajisto hyväksymässä yritysmuodon muutoksen. EU:lta euro-opas pk-yrityksille. Sasi Siperiassa: EU:n laajentuminen hyödyllinen myös Venäjälle. Paperin tuotanto laski alkuvuonna. Osuuspankkiryhmä laskee prime-korkoa.

Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti

Euroalueen teollisuustuotanto laskussa. Euroalueen ulkomaankaupan ylijäämä kasvoi hiukan. IMF ja Venäjä sopivat 4,5 miljardin dollarin lainasta. EU kiristi budjettiaan yli 4 % edellisvuodesta. AOL:n tulos ylitti arviot. Bankers Trustin osakkeenomistajat hyväksyivät myynnin Deutsche Bankille. G7-ryhmä penää euromailta toimia talouskasvun nopeuttamiseksi. Pankki maksaa TV1-aseman velat.