Werkkouutisten Perinteinen Wappu-Tarina

Mielevän hidalgon Don Quiahon merkillinen seikkailu majatalossa


Jossa kerrotaan hupaisella tavalla, kuinka uskollisen aseenkantajansa Seppo Ponzan kanssa vaeltava maineikas Don Quiaho tahtoi lyöttää itsensä ritariksi eräässä majatalossa. Lopuksi paljastetaan muutama aaseihin liittyvä epäilyttävä seikka.

Aurinko paahtoi Walpurin päivästä huolimatta tuimasti ja tulisesti, kun vaeltava ritari Don Quiaho kanssa ratsasti vanhalla kaakillaan halki hedelmäisen pääkaupunkiseudun tasangon. Hänen perässänsä kulki hänen uskollinen aseenkantajansa Seppo Ponza taluttaen uppiniskaista aasiaan.

Don Quiahon haarniska oli tehty läkkipellistä, keihäänään hänellä oli pellon laidalta siepattu aidanseiväs ja kuumuudesta kiehuvassa päässänsä hänellä oli vanha puurovati, jota hän kuvitelmissaan piti rehellisessä taistelussa voittamanaan Mambrinon kypärinä.

He olivat matkanneet melkein koko sen päivän joutumatta kokemaan mitään sellaista seikkaa, josta kannattaisi kertoa, ja se sai seikkailijamme epätoivoiseksi, koska hän olisi mitä pikimmin tahtonut koetella väkevän käsivartensa kuntoa ja esitellä ajatuksiaan äskettäin keksimästään työreformaatiosta.

Seppo Ponza kantoi olallaan suurta kylttiä, jossa luki: ELÄKÖÖN PAIKALLINEN SOPIMINEN! Don Quiaho katseli itse maalaamaansa kylttiä ja lausui ylevään tapaansa: "Me emme suostu muuttamaan linjaamme lunastaaksemme salonkikelpoisuuden nykyisen ritarikunnan ja sen tukijoiden silmissä. Me haemme oikeutusta politiikallemme suoraan Espanjan kansalta - ja vain siltä."

Merkillinen tapahtuma joka lukijan on hyvä muistaa

Saapuivat he sitten pienen pahaisen majatalon portille. Kelpo hidalgomme ajatuksissa vaatimaton majatalo ilmeni ensi silmäyksellä suurenmoiseksi linnaksi, jossa oli neljä hopeaista tornia ja laskusilta. Majatalon isännän hän ymmärsi linnan voudiksi.

Koskapa linnan pihalla oli paljon palvelusväkeä, piikoja ja muulirenkejä, seikkailijamme sanoi aseenkantajalleen: "Uskollinen seuralaiseni, sujauta joutuin reformaatiokylttimme nuttusi sisään piiloon, sillä huomaan, että saatamme joutua tarpeettomasti alakynteen ylivoimaisen vastustajan edessä."

Seppo Ponza teki kuten hänen isäntänsä pyysi ja virkkoi mietteliääseen tapaansa: "Niin, paikallinen sopiminen on vain yksi osa työreformaatioita."

"Pyydän, että lyötte minut ritariksi!"

Mielevä hidalgomme laskeutui ratsailta, polvistui majatalon isännän edessä ja sanoi kohteliaaseen tapaansa: "Urhoollinen ritari, en suostu tästä nousemaan ennen kuin teidän hyvyytenne suo minulle lahjan, jota haluan teiltä pyytää ja joka koituu runsain määrin hyödyksi koko ihmissuvulle!"

Majatalon isäntä Pablo, tuo synkeän muulinajajan näköinen miekkonen, ei ymmällään tiennyt mitä tehdä, ja pyysi polvistunutta seikkailijaa nousemaan jaloilleen, mutta kun ei saanut tätä niin tekemään, hän lopulta kysyi, mitä matkalainen oikeastaan halusi.

Vastasi siihen Don Quiaho: "Suureen jalomielisyyteenne luottaen pyydän, että lyötte minut ritariksi! Kiihkeästi sitä haluan saadakseni asianmukaisesti vaeltaa kaikissa neljässä maanosassa etsien seikkailuja hädänalaisten hyväksi, niin kuin tuleekin tehdä ritariston ja minunlaisteni vaeltavien ritarien, joidan halu palaa sellaisiin sankaritekoihin."

Seitsemän oivallista kysymystä

Majatalon isäntä oli synkeästä ulkomuodostaan ja verkkaisesta puheestaan huolimatta ovela veitikka, ja hän päätti hieman hullutella omituisen vieraansa kanssa. Hän kertoi itsekin nuoruudessaan vaeltaneensa seikkailuja etsien maailman eri puolilla, Kallion työväentalon alakapakasta aina Hyvinkään hiihtomäelle, Aurajoen kalarantaan ja Mikkelin kirpputorille saakka.

Ennen vieraan ritariksi lyömistä isäntä kuitenkin sanoi haluavansa tutkia vieraan kelpoisuutta esittämällä tälle kirjallisen kyselyn seitsemästä eri seikasta. Nauruaan pidätellen hän ojensi Don Quiaholle taskustaan löytämänsä paperilappusen, johon hän oli merkinnyt muulinajajille luovuttamiaan rehu- ja jyväeriä.

Don Quiaho lukaisi lappusen nopeasti läpi, ja sanoi kysymysten olevan niin helppoja, että niihin voisi vastata vaikka heti. Näillä kysymyksillä ei ketään pudoteta. Isäntä sopi, että seikkaileva hidalgo voisi nukkua majatalon pihalla yönsä ja vastata kysymyksiin aamulla. Don Quiaho lupasi noudattaa mitä tarkimmin isännän neuvoja ja ohjeita.

Seppo Ponzan hupaisia pohdiskeluja

Isännän mentyä vaeltava ritari kuiskasi Seppo Ponzalle: "Kysymykset sisältävät juuri ne asiat, joita mekin pidämme tärkeimpinä. Esimerkiksi työllisyyden parantamisen, alueellisen eriarvoisuuden vähentämisen ja muuttoliikkeen hidastamisen sekä sosiaalisen eriarvoisuuden tasoittamisen."

"Jos sanat ovat ajatusten ilmauksia, kuten sanotaan, niin tässähän alkaa liikkua muutoksen tuulia", hän jatkoi. Itsekseen hän aprikoi, että vastauksessa pitää ehkä työreformaation sijasta puhua uudistusohjelmasta, koska isäntä näytti olevan hyvää pataa muulirenkien kanssa.

Mutta Seppo Ponza mutisi itsekseen käydessään maaten tallin oljille: "Jos majatalon isäntä saa päättää, peli on selvä: vanhat ritarit jatkavat. Nyt pitäisi mennä Pitkänsillan tuolle puolen, panna sauna lämpiämään ja viinaa pöytään ja käydä talonväen kanssa paineenkestävät neuvottelut poissa julkisuudesta. Tuloksellinen politiikka ei ole hienostunutta puuhaa."

Don Quiaho joutuu hirmuiseen taisteluun

Don Quiaho keräsi kaikki varusteensa ja asettui vesikaukalon äärelle varusvartioon peitsi kourassaan ja kilpi käsivarrellaan odottamaan yön kulumista. Oli jo aivan pimeää, kun muudan majatalon vieraana oleva muulinajaja johtui juottamaan juhtaansa. Niin muodoin hänen oli pakko siirtää pois vesikaukalolta Don Quiahon varustukset.

"Oi sinä uhkarohkea ritari", huusi Don Quiaho raikuvalla äänellä. "Mieti mitä teet, äläkä kajoa varuksiin urhoollisimman kaikista vaeltajista!" Muulinajaja ei varoituksesta välittänyt, vaan kävi käsiksi työreformaatiokylttiin ja mielevän hidalgomme kaupunkivaatteita sisältävään nyyttiin ja paiskasi ne hyvän matkan päähän.

Sen nähtyään Don Quiaho suuntasi ajatuksensa kuviteltuun valtiattareensa Dulcineaan ja virkkoi: "Oi kauneuden ruhtinatar, sinä minun hervahtaneen sydämeni voima ja väkevyys! Käännä katseesi tämän sinun orjuuteesi annetun ritarin puoleen, jota odottaa näin valtava seikkailu!"

Sitten hän tarttui molemmin käsin peitseensä ja iski sillä muulinajajaa päähän niin, että tämä kellahti tiedottomana maahan. Tämän tehtyään hän haki kylttinsä ja nyyttinsä takaisin ja jatkoi vartiota.

Vaeltavaa ritaria koetellaan merkillisellä tavalla

Tovin kuluttua tuli paikalle toinen muulinajaja aikoen hänkin juottaa muulejansa. Hän koski kaukalon edessä olevaan matka-arkkuun, jossa sisälsi aivoille vahingollisia ritariromaaneja, maataloustukihakemuksia, ikivanhoja ulkopoliittisia asiakirjoja, tohtori Paavo Väyrysen revittyjä muistiinpanoja ja näkymättömällä musteella kirjoitettuja salaisia kirjeitä.

Sanaa sanomatta Don Quiaho kohotti peitsensä ja löi muulinajajaa niin, että tämän päänkuori särkyi monestakin kohdasta. Meteliin heränneet majatalon asukit ryntäsivät pihalle, ja alkoivat maassa lojuvat toverinsa nähtyään etäältä kivittää varuksiaan vartioivaa Don Quiahoa.

Majatalon isäntä käski heidän jättää hänet rauhaan, sillä oli selvää, että mies ei ollut edesvastuullinen teoistaan ja saattaisi raivostuessaan hävittää koko majatalon. "Ritarit on valittu jo aikoja sitten, menkää tiehenne", isäntä huusi seikkailijallemme.

Tästä Don Quiaho suuttui niin, että sai kamalan pelon valtaan ahdistajansa. Hän kutsui isäntää konnaksi ja kelvottomaksi ritariksi, ja sanoi että hän itse, jos olisi ritariksi lyöty, opettaisi linnanherran oivaltamaan kataluutensa.

Muulinajajille hän huusi: "Teistä, kurjasta ja vaivaisesta roskaväestä, en välitä mitään: käykää päin, niin saatte nähdä mikä on mielettömyytenne palkka!"

Henkilökohtaisen alkemian älykästä harjoitusta

Muulinajajat perääntyivät ja lakkasivat viskomasta kiviä. Nyt pihalle lappoi myös naisväkeä hämmästelemään tapahtumia. Isäntä yritti tyynnytellä hurjistunutta Don Quiahoa sanoen: "Tietäkää, että ritareita valitaan uudestaan vasta neljän vuoden kuluttua. Nyt me olemme sen sijaan valitsemassa joukostamme valtiatarta ehdolle hallitsijan virkaan!"

"Minä pysyn siitä mahdollisimman kaukana", luikautti väliin muudan merkillisen lutvinnäköinen kamaripalvelija, ja muutaman tovin isäntä ja kyseinen miekkonen katselivat toisiaan tarkasti.

Kamaripalvelijan selän takaa kurkisteli joukko lakeijoita ja kamarineitoja, kaikki jonkin jalosukuisen herrasväen palveluskuntaa, ja syntyi heille keskenänsä nyt pientä levottomuutta, jota he kaikin keinoin yrittivät peitellä vieraiden uteliailta katseilta.

Don Quiaho näytti varsin pettyneeltä, kun hänen ritarihaaveistaan ei tullutkaan totta, mutta hän yritti vielä: "Oi te jalo linnanherra, minua vaivaa suunnattomasti se, että luodaan sellaista mielikuvaa, etteivät meidän kahden välit mahdollista yhteistyön syntymistä. Minua se vaivaa niin paljon ja pidän yhteistyön edellytysten syntymistä niin tärkeänä, että olen itse valmis luopumaan pyrkimyksistäni, jos otatte joukkoonne ritariksi edes jonkun seurueestani, vaikka uskollisen palvelijani Seppo Ponzan."

Isäntää ei tälläinen ehdotus miellyttänyt, ja hän halusi lopettaa neuvottelun lyhyeen ja saada vaeltavan ritarin lähtemään ennen kuin sattuisi jokin uusi onnettomuus. Hän tokaisi ykskantaan: "Minulle ei tule mieleenkään sellainen, että yhteistyö olisi henkilöistä kiinni."

Aaseihin liittyviä epäilyttäviä seikkoja

Murheellisen hahmon ritari oli apulaisineen jo poistumassa majatalon pihalta, kun hän vielä kerran palasi takaisin ja pyysi isännältä:

"Ottakaa ritariksi edes aasimme, sillä se on meistä älykkäin."

Majatalon isäntä katsoi Don Quiahoa kummissaan, vilkaisi kulmainsa alta ympärilleen kerääntynyttä, vieraita töllistelevää majatalon väkeä ja murahti synkeästi harvakseltaan:

"Meillä on aaseja tarpeeksi omastakin takaa."

HEIKKI JANTUNEN
30.4.1999

(Lähteet: Cervantes, Don Quijote, suom. J.A.Hollo, WSOY 1994; Helsingin Sanomien Verkkoliite, Iltasanomat, Jantusen Oma Aivo-Konttori)

Hyvää Vappua Kaikille!

KOLUMNIT -SIVULLE