Neljä uutta ydinvoimalaa verkkoon viime vuonna

Ydinvoiman osuus 16 % maailman sähkön tuotannosta



Maailmalla otettiin viime vuonna käyttöön neljä uutta ydinvoimalaitosta ja aloitettiin neljän uuden voimalan rakennustyöt. Vuoden lopussa rakenteilla oli Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan 36 ydinvoimalaitosta eli yhtä monta laitosta kuin vuotta aiemmin. Rakenteilla olevien voimaloiden sähköteho oli 27 536 megawattia.


Käytössä olevien ydinvoimaloiden kokonaismäärä laski viime vuonna kuitenkin kolmella laitoksella 434 laitosyksikköön. Vuoden aikana käytöstä poistettiin IAEA:n keräämien tietojen mukaan seitsemän vanhaa ydinvoimalaitosta.

Yhdysvalloissa käytöstä poistettiin kolme laitosta, Kanadassa kaksi ja Ranskassa sekä Japanissa kummassakin yksi laitos.

Ydinvoimaloiden yhteenlaskettu sähkön tuotanto nousi IAEA:n torstaina julkistamien tietojen mukaan viime vuonna 2 291,4 terawattituntiin, kun tuotanto vuotta aiemmin oli 2 276,5 terawattituntia. Koko maailman käytössä oleva ydinvoimalakapasiteetti laski samaan aikaan 351 795 megawatista 348 891 megawattiin.

Ydinvoiman osuus maailman sähkön tuotannosta laski viime vuonna tuotannon vähäisen kasvun vuoksi 17 prosentista 16 prosenttiin.

Sähkön tuotannon ja kulutuksen nopeasta kasvusta kertoo, että ydinvoimalla tuotettiin viime vuonna enemmän sähköä kuin maailman koko sähkön tuotanto oli 40 vuotta aiemmin. Vuonna 1958 maailman koko sähkön tuotanto oli 1 912 terawattituntia.

Suomen ydinvoimaloiden teho kasvoi 201 MW

Korkein ydinvoiman osuus sähkön tuotannosta oli viime vuonna Liettuassa, jossa 77,2 prosenttia sähköstä tuotettiin ydinvoimalla. Ranskassa ydinvoiman osuus sähkön tuotannosta oli 75,8 prosenttia, Belgiassa 55,2 ja Ruotsissa 45,8 prosenttia. Ruotsissa oli käytössä 12 ydinvoimalaitosta, joiden teho oli yhteensä 10 040 megawattia.

Suomen neljän ydinvoimalaitoksen sähkön tuotanto oli viime vuonna 21 terawattituntia eli 27,4 prosenttia koko Suomen sähkön tuotannosta. Laitosten sähköteho oli vuoden lopussa 2 656 megawattia. Niiden sähköntuotantokapasiteetti kasvoi viime vuonna yhteensä 201 megawattia laitosten tehonkorotusten ansiosta.

Ukrainassa ydinvoiman osuus sähkön tuotannosta oli viime vuonna 45,4 prosenttia, Slovakiassa 43,8, Bulgariassa 41,5 ja Etelä-Koreassa 41,4 prosenttia. Sveitsissä ydinsähkön osuus oli 41,1 prosenttia, Sloveniassa 38,3, Japanissa 35,9 ja Unkarissa 35,6 prosenttia sähkön tuotannosta.

Ydinvoiman osuus sähkön tuotannosta oli enemmän kuin neljännes 18 maassa. Saksassa ydinsähkön osuus maan sähkön tuotannosta oli viime vuonna 28,3 prosenttia, Espanjassa 31,7, Englannissa 27,1 ja Tshekissä 20,5 prosenttia. Yhdysvalloissa ydinsähkön osuus tuotannosta oli 18,7 prosenttia, Venäjällä 13,1 ja Kanadassa 12,4 prosenttia.

Kiinassa rakenteilla 6 uutta ydinvoimalaa

Viime vuonna käyttöön otetuista uusista voimalaitoksista kolme otettiin käyttöön Etelä-Koreassa ja yksi Slovakiassa.

Uusien ydinvoimaloiden yhteenlaskettu sähköteho oli 2 958 megawattia. E-Korean käytössä olevien ydinvoimalaitosyksiköiden määrä nousi vuoden lopussa 15 ydinvoimalaitokseen ja Slovakian viiteen laitokseen.

Ydinvoiman lisärakentaminen on tällä hetkellä laajinta Kiinassa. Siellä on rakenteilla kuusi uutta laitosyksikköä, joiden yhteenlaskettu teho on 4 420 megawattia. Koreassa rakenteilla on kolme yksiköä ja Japanissa kaksi yksikköä.

Taiwanissa, Argentiinassa, Brasiliassa, Ranskassa, Pakistanissa ja Romaniassa on IAEA:n tilaston mukaan rakenteilla yksi uusi ydinvoimala kussakin.

IAEA:n julkaiseman tilaston mukaan Venäjällä on rakenteilla neljä uutta ydinvoimalaa, joiden teho on yhteensä 3 375 megawattia. Ukrainassa rakenteilla on neljä uutta voimalaitosta, Slovakiassa kolme ja Intiassa neljä laitosta. Iranissa on edelleen kesken kaksi laitosta.

EU-maissa käytössä 146 ydinvoimalaa

Yhdysvallat säilytti viime vuonna selvästi asemansa maailman johtavana ydinvoiman käyttäjänä niin käytössä olevien laitosten määrällä kuin tehollakin mitattuna, kun vertaillaan yksittäisiä valtioita.

Euroopan unionin jäsenmaiden yhteenlaskettu ydinvoiman tuotantokapasiteetti ja voimalaitosten määrä oli kuitenkin huomattavasti suurempi kuin Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa oli viime vuoden lopussa käytössä 104 ydinvoimalaitosta, joiden sähköteho oli yhteensä 96 423 megawattia. Ne tuottivat sähköä 673,7 terawattituntia eli 29,4 prosenttia koko maailman ydinsähkön tuotannosta.

Ranskassa oli käytössä 58 ydinvoimalaitosyksikköä. Niiden yhteenlaskettu sähköteho oli 61 653 megawattia. Viime vuonna laitokset tuottivat sähköä 368,4 terawattituntia. Saksassa oli käytössä 20 ydinvoimalaa ja Britanniassa 35. Niiden sähkötehot olivat 22 282 megawattia ja 12 968 megawattia.

Kolmanneksi suurin ydinvoiman käyttäjämaa on Japani. Siellä oli vuoden lopussa käytössä 53 ydinvoimalaitosta. Niiden teho oli 43 691 megawattia ja sähkön tuotanto 306,9 terawattituntia.

EU:n jäsenmaissa oli IAEA:n keräämien tietojen mukaan viime vuoden lopussa käytössä 146 ydinvoimalaitosta. Niiden yhteenlaskettu sähkön tuotantokapasiteetti oli 123 137 megawattia.

Sähköä EU:n ydinvoimalaitokset tuottivat viime vuonna yhteensä 799,9 terawattituntia. Se vastasi 35 prosenttia maailman ydinvoimalaitosten sähkön tuotannosta.

STT-IA
30.4.1999


TALOUS -SIVULLE