Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Professori Alanko: Tulipahan töitä yhden päivämäärän vuoksi



Maaginen tietokonepäivämäärä 00.00.00 tuli ja meni - ja kansa meillä sekä muualla ehti jo hengähtää helpotuksesta. Eikä syyttä, sillä professori Timo Alanko Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta uskoo, ettei isompia vikoja ilmenekään.


- Pienempiä vikoja saattaa tosin vielä tulla, kun ihmiset menevät maanantaina työpaikoilleen ja avaavat koneensa. Kysymys ei varmaankaan ole siitä, että tietoja häviäisi tai koneita rikkoutuisi, Alanko sanoo.

Y2K-ongelmana tunnettu päivämäärän 1.1.2000 päivitysprosessi ehti kestää vuosia. Tiiviimmin tietokoneita ryhdyttiin rukkaamaan uuden vuosituhannen vaatimaan kuntoon viitisen vuotta sitten. Täyteen tehoon päivitysrumba kehittyi parina viime vuonna.

Lähes kaikki tietojenkäsittelyn parissa Suomessa työskentelevät olivat jossain vaiheessa ruletissa mukana; uudenvuodenyönä heitä valvoi muutama tuhat.

Sitä, paljonko päivitys laitos- ja kotikoneisiin tuli Suomen mittakaavassa maksamaan, on hyvin vaikea arvioida. Jos yksi suurehko pankki pani päivitykseen 40-70 miljoonaa markkaa, koko yhteiskunnan satsaus on muutamia miljardeja.


Tietokoneella "omaa elämää"

Mitä tästä opittiin? Professori Alangon mukaan ainakin se, että Y2K-pelote meni hyvin perille, työtä tehtiin ja vakavilta tietojärjestelmien vahingoilta vältyttiin.

- Sekin on selvää, ettei päivitystä tehty turhaan. Ja jos laskunmaksua mietitään, niin varat otettiin ikäänkuin säästöinä sukasta. 60-70-luvun järjestelmistä monet säädettiin vasta nyt 2000-kuntoon, kun niitä ei aiemmin ollut vaihdettu uudempiin ja kalliimpiin järjestelmiin, Alanko huomauttaa.

Alanko kertoo myös pohtineensa tietokoneiden toimintaa ja tulleensa siihen tulokseen, että tuskin kukaan on enää täysin perillä siitä, miten iso ja kompleksinen tekniikka oikein toimii.

- Tietokoneen sisälle on tässä vaiheessa vaikea mennä ja sanoa, tästä se alkaa ja tähän loppuu. Siitä on tullut ihmisen rakentama apuväline, jolla alkaa olla oma elämänsä, Alanko sanoo.

Alangon mukaan Y2K-teeman pähkäilyssä onkin ollut kyse juuri siitä, miten tietokone voisi käyttäytyä, jos päivityksiä ei olisi tehty.
- Oikein kukaan ei osannut sitä varmasti selittää.


"Töitä tuli tehtyä"

Tietokoneiden varassa jo pitkälti elävä ihmiskunta tuskin tulevaisuudessa kokee vastaavaa, millennium-päivitykseen verrattavaa prosessia.

- Tulevaisuuden haasteet liittyvät kokonaan uudenlaisen tekniikan esiinmarssiin. Tietokoneista tulee pieniä ja ihmisten mukana kulkevia vehkeitä, jotka yhdistetään puhelimella keskuskoneisiin, hän arvioi.

Timo Alangon mukaan tietokoneet ovat turvallinen apuväline, jos niistä osataan pitää huolta.
- Vuosituhat-päivitys osoitti, että huolenpidolla on palkitsevat seuraukset. Meistä jokaisesta on tietoja pankki-, henkilö- tai terveystiedostoissa.

- Se jo vaatii suurta huolellisuutta tietojen käsittelyssä. Tärkeimmät tiedoista ovat monina varmuuskopioina eri paikoissa ja tietokoneet lukkojen takana maan alla. Ei niitä kovin helposti pääse vahingoittamaan, Alanko lohduttelee.

- 2000-päivitys oli kuitenkin välttämätön ja tarpeen, jotta yhteiskunta voisi jatkaa kehittymistään ja hyödyntää kehittämäänsä tekniikkaa.

- Täytyy vain todeta, että tulipahan tehtyä melkoisesti työtä yhden päivämäärän takia, hän hymähtää.

STT-IA
1.1.2000


Kotimaa -sivulle