Uusi vuosituhat vie kohti ekotehokasta Suomea
Uusi vuosituhat vakiinnuttaa ympäristöpolitiikkaan uudenlaisen tavoitteen: Suomessa on opittava lisäämään ekotehokkuutta. Enää ei seurata pelkästään sitä, kuinka paljon tehtaan piipusta tai jätevesiviemäristä tulee ulos. Seuraavaksi katsotaan, kuinka paljon tehtaaseen viedään sisään ja mitä tällä panoksella saadaan aikaan.
Tieteellisesti sanottuna tavoitteena on vähentää
luonnonvarojen kokonaiskäyttöä suhteessa tuotettuun
taloudelliseen arvoon. Mitä vähemmän tavara tai palvelu
kuluttaa luonnonvaroja, kuten energiaa ja erilaisia materiaaleja,
sitä parempaan ekotehokkuuteen päästään.
Alustavat tulokset keväällä valmistuvasta Ekotehokas Suomi
-tutkimushankkeesta kertovat, että luonnonvarojen käyttö
asukasta kohti on noussut 1970-luvun alusta lähtien,
lukuunottamatta lamavuosien aiheuttamia notkahduksia
70-luvun puolivälissä ja 90-luvun alussa.
Luonnonvarojen kokonaiskäyttö asukasta kohti ei ole
kuitenkaan noussut vuosikymmenen puolivälin tienoilla, vaikka
talouskasvu on ollut voimakasta. Vuonna 1996 luonnonvaroja
käytettiin 87 tonnia suomalaista kohden.
Luonnonvarojen kokonaiskäytön mittaaminen on yksi tapa
osoittaa kestävän kehityksen toteutumista. Muitakin kestävän
kehityksen kansallisia ja EU:n laajuisia indikaattoreita ollaan
parhaillaan luomassa.
Hyvinvointia tasapuolisesti
Vihreän liiton puheenjohtaja Satu Hassi luotsaa
ympäristöministerinä Suomea 2000-luvulle, jonka
ympäristöongelmien ratkaisussa ekotehokkuus on hänen
mielestään avainasemassa.
- Jos kehitysmaiden on pystyttävä nostamaan elintasoaan ja
toisaalta on pyrittävä estämään maailmanlaajuiset
ympäristötuhot, niin ekotehokkuuden parantaminen on ainoa
tie, uskoo Hassi.
Tällä haavaa pohjoisen teollisuusmaat kuluttavat noin 80
prosenttia maapallon kaikista luonnonvaroista. Jos hyvinvointia
halutaan jakaa tasapuolisemmin, on rikkaiden maiden
tehostettava roimasti luonnonvarojen käyttöään.
Kansainvälisessä keskustelussa on esillä tavoite, jonka mukaan
tuote tai palvelu pitäisi noin 50 vuoden kuluttua tuottaa 90
prosenttia pienemmällä luonnonvarojen käytöllä.
- Jos tavoitetta verrataan työn tuottavuuden kehitykseen ja
bruttokansantuotteen kasvuun, tavoite on iso, mutta ei
mahdoton, Hassi arvioi.
Insinöörinä Hassi luottaa teknisiin läpimurtoihin, jotka ohjaavat
esimerkiksi ympäristöä säästäviin energiaratkaisuihin.
- Jos
katsoo sata vuotta taaksepäin, tapahtunut muutos on ollut
huimempi kuin mitä uskalletaan uskoa mahdolliseksi
tulevaisuudessa, hän huomauttaa.
Yksilön rooli
Yksittäistä ihmistä voi ahdistaa tiukentuvat ympäristönormit,
lisääntyvä tietoisuus hyvinvoinnin hinnasta ja
epäoikeudenmukaisesta luonnonvarojen kulutuksesta.
Hassi ei halua syyllistää yksilöä huonoista ratkaisuista, vaan
hän muistuttaa, että ympäristön kannalta vastuulliset teot
pitää tehdä ihmisille yhtä helpoiksi kuin vastuuttomatkin teot.
Esimerkiksi eri materiaalien kierrätys on tehtävä nykyistä
joustavammaksi.
Yhdyskuntien kestävästä kehityksestä väitellyt Maija Hakanen
on samoilla linjoilla: valtio ja kunta luovat puitteet, joiden
sisällä yksilö voi tehdä valintoja.
Kunta vastaa esimerkiksi
energia- ja vesihuolto-, liikenne ja jätehuoltojärjestelmistä ja
valtio ohjaa näitä ratkaisuja verotuksellaan.
Ekotekojen mittari kuntiin
- Olen usein sanonut, että tärkein ympäristöteko, jonka yksilö
voi tehdä, on ottaa ympäristönäkökulma mukaan päättäjiä
valittaessa, sanoo Kuntaliiton ympäristöpäällikkönä
työskentelevä Hakanen.
Omalta edustajalta on sitten
vaadittava ratkaisuja, jotka mahdollistavat ympäristön
kannalta järkevän toiminnan.
Kuntalaisten mahdollisuudet seurata kotikuntansa
ympäristöratkaisuja helpottuvat huomattavasti parin vuoden
kuluttua, jolloin Kuntaliitossa kehitteillä oleva
ympäristöbarometrijärjestelmä valmistuu. Sen avulla pystytään
arvioimaan yksittäisten kuntien edistymistä
ympäristöpolitiikassa.
Hakasen mielestä kunnat voivat kohentaa ekotehokkuutta
esimerkiksi hankintojen yhteydessä.
- Valtio luo verotuksella
raameja näille ratkaisuille, Hakanen korostaa.
STT-IA
31.12.1999
Kotimaa -sivulle
|