Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Helsingin pörssi nousi eniten koko maailmassa



Helsingin pörssin hurja nousu veti sen maailman pörssien ykköseksi, kun verrataan vuoden aikana tapahtunutta kurssien nousua. Joulukuun loppupäivien pörssi-indeksien perusteella Helsinki oli ainoa pörssi, joka ylsi viime vuonna ällistyttävään kolminumeroiseen kurssinousuun.


Pitkään jatkuneen kansainvälisen pörssihuuman seurauksena kurssit nousivat huimaavalla vauhdilla myös monissa muissa pörsseissä. Silti Eurooppaankin mahtui useita pörssejä, joiden osakeindeksit laskivat viime vuonna jonkin verran edellisvuodesta. Kurssien lasku jäi kuitenkin vähäiseksi.

Helsingin pörssikurssien kehitystä mittaava HEX-indeksi nousi viime vuonna 162 prosenttia eli enemmän kuin mikään muu pörssi. Helsingin lisäksi lähes kymmenessä muussa pörssissä kurssien nousu oli yli 50 prosenttia. Euroalueen STOXX50 nousi noin 44 prosenttia.

Lontoon FTSE 100 -indeksi nousi vuodessa noin 17 prosenttia ja Tokion Nikkei-indeksi noin 37 prosenttia. Hongkongin Hangseng nousi noin 66 prosenttia.

Pariisissa kurssit nousivat 48 prosenttia, Frankfurtissa 37 prosenttia, Milanossa 22 prosenttia, Amsterdamissa 23 prosenttia ja Wienissä 7 prosenttia. Brysselissä kurssien lasku oli noin 6 prosenttia ja Dublinissa vajaa prosentti.

Yhdysvalloissa teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi nousi vuodessa noin 83 prosenttia uudelle huipputasolle. New Yorkin Dow Jones Industrial kohosi vuoden lopussa jälleen uudelle ennätystasolle noustuaan vuodessa noin 25 prosenttia.


Ulkomaiset sijoittajat vetivät kursseja ylös

Helsingin pörssiä veti ylöspäin ulkomaisten sijoittajien kiivastahtinen kaupankäynti eritoten Nokian osakkeilla, mutta loppuvuodesta myös monet muut suomalaisyritykset olivat mielenkiinnon kohteina. Niihin kuului erityisesti Helsingin toiseksi arvokkain pörssiyhtiö Sonera.

Merkittävän osan Helsingin noususta selitti kuitenkin Nokia, jonka osake kiipesi pitkin vuotta ennätyksestä toiseen. Sen osuus koko Helsingin pörssin markkina-arvosta ja vaihdosta oli reippaat kaksi kolmasosaa. Valtaosa Helsingin pörssin vaihdosta tuli ulkomaisten sijoittajien käymästä osakekaupasta.

Tuoreimpien tietojen mukaan Suomesta myytiin tammi-lokakuussa ulkomaille osakkeita nettomääräisesti 38,8 miljardilla markalla.

Ulkomaiset sijoittajat ostivat osakkeita 227,6 miljardilla markalla ja myivät voittoja kotiuttaessaan niitä takaisin Suomeen 188,98 miljardilla markalla. Pörssin vaihto oli samaan aikaan 429,8 miljardia markkaa.

Ulkomaisen omistuksen osuus Helsingin pörssin markkina-arvosta nousi Arvopaperikeskuksen tietojen mukaan marraskuun lopussa 64,1 prosenttiin, kun se vuoden 1998 lopussa oli 53,0 prosenttia.

Vuoden lopun 69,0 miljardista eurosta ulkomaisen omistuksen arvo nousi marraskuun lopussa 177,3 miljardiin euroon.

Kaikista Helsingissä noteeratuista osakkeista ulkomaisessa omistuksessa oli marraskuun lopussa 33,1 prosenttia, kun osuus vuotta aiemmin oli 34,8 prosenttia.

Vuoden aikana Suomeen palasi runsaasti mm. reippaasti laskeneen Raision ja Pohjolan osakkeita. Pörssiin tuli myös ennätysmäärä uusia yrityksiä.


Osakkeiden hinnoissa hurjat odotusarvot

Teknologiaosakkeiden vetämän osakehuuman myötä kirkkaimpien markkinatähtien osakekursseihin on ladattu pitkään jatkuneen kurssinousun aikana historiallisesti tarkasteltuna ennen kokemattoman korkeat odotusarvot.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa osakkeiden hinta-tuottosuhde ja hinta-tasearvosuhde ovat nousseet monin verroin korkeammiksi kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan osakkeiden osinkotuottosuhde on laskenut alemmaksi kuin koskaan aiemmin.

Kansainvälisten ja suomalaisten huippuyritysten hinta-tuottosuhteet liikkuivat vuoden lopussa tasoilla, joita aiemmin pidettiin sijoituskuplan varmana merkkinä. S&P 500:n keskimääräinen hinta-tuottoluku esimerkiksi nousi jo keväällä lähelle 35:ttä. Samaan aikaan hinta-tasearvosuhde läheni kymmentä.

Vuoden lopussa markkina-arvoltaan kalleimpien pörssiyhtiöiden Microsoftin ja General Electricin hinta-tuottoluvut olivat 77,8 ja 51,1. Lucentin hinta-tuottosuhde oli 69,8, General Electricin 51,1, France Telecomin 55,0, Coca-Colan 48 ja Intelin 39,3.

Suomessa kurssien nousu on ajanut kysytyimpien osakkeiden hinta-tuottosuhteet ennen kokemattoman korkeiksi.

Ennätysmäisen pörssivuoden päättyessä Helsingin pörssin suurimman yrityksen Nokian hinta-tuottosuhdetta kuvaava luku oli 115 ja Soneran 202.

Tietoenatorin p/e -luku oli vuoden lopussa 62, Amerin 170 ja JOT Automationin 196. Stora Enson hinta-tuottosuhdekin nousi jo 68:aan. Stonesoftin hinta-tuottosuhde oli peräti 346.

STT-IA
31.12.1999


Talous -sivulle