Koulu kasvattaa 2000-luvulle

STT:n haastattelemien vaikuttajien toiveissa uutta vuosituhatta lähtevät tekemään omatoimiset, vastuulliset ja suvaitsevaiset suomalaiset. Oppimisesta olisi opittava iloitsemaan ja muutos olisi nähtävä mieluummin mahdollisuutena kuin uhkana.

Opetusministeri Maija Rask (sd.) toivoo 2000-luvun suomalaisten elävän ennen kaikkea sovussa niin itsensä kuin ympäristönsäkin kanssa.
- Kaatopaikkakulttuuri on taakse jäänyttä elämään, hän muistuttaa.

Filosofin mielestä uuden ihanneaikuisen voisi määritellä vaikkapa toisista välittäväksi narsistiksi.
- Joukosta saa ja pitääkin erottua, toteaa koulutusfilosofiaan paneutunut Pekka Himanen.

Samaan hengenvetoon hän painottaa, että "oman erinomaisuuden" lisäksi on tunnustettava myös toisten arvo. Hyvät lähtökohdat velvoittavat kantamaan vastuuta myös heikommistaan.

Oppimisen kiireessä tietotaitajia uhkaa uusavuttomuus, joten sekä Rask että johtaja Kari Purhonen TT:stä passittaisivat koululaiset myös kokkikurssille. 2000-luvun kodissa saisi heidän mielestään syödä muutakin kuin mikroruokaa ja valmispizzoja.

Yksilönä yhteisössä

Viime aikojen koulukeskustelussa yksilöllisyyden korostaminen on usein nähty yhteisvastuun tuhona ja kilpailun on pelätty romuttavan tasoarvon unelmat. Sekä Rask, Purhonen että Himanen uskovat kuitenkin yksilön ja yhteisön mahtuvan yhteen luokkahuoneeseen.

Opettajien tehtävä tosin on kova, kun luokassa istuu 30 yksilöä, huomauttaa opetusministeri. Hänen mukaansa opettajankoulutuksessa joudutaankin tulevaisuudessa panostamaan aiempaa enemmän ryhmän käsittelyyn. Opetusta ei myöskään loputtomiin voida kehittää yhä yksilöllisempään suuntaan.

Viime kädessä yksilöä ja ryhmää on kuitenkin turha asettaa vastakkain.
- Olemme kaikki yksilöitä, mutta meidän on osattava toimia yhteisössä, summaa Purhonen.

Itsekkyydellä ja huonolla käytöksellä EU-suomalainen ei pitkälle pärjää. Hyvän luonnontieteellisen ja humanistisen yleissivistyksen ohella työ kysyy yhä enemmän myös yhteistyötaitoja ja keskustelukykyä, hän muistuttaa.

Teollisuusjohtaja korostaa kuitenkin ennen muuta yksilön vastuuta itsestään ja tavoitteistaan.
- Aikaisemmin pistit lapsesi siihen peruskouluun, jonka kunta määräsi. Sitten ammatinvalinnanohjaaja tiesi, mihin jatko-opintoihin hän oli kelvollinen.

- Kun valmistuttiin tai saatiin tutkinto, työnvälittäjä osoitti työpaikan ja ay-liike sopi palkan. Opetettiin siihen, että aina toinen päättää puolestasi, kärjistää Purhonen.

Suvaitsevaiseen kouluun

Omat valinnat ovat tärkeitä myös filosofin näkökulmasta. Himanen muistuttaa, ettei koulu voi enää siirtää valmiita tietoja. Oppilaat pitää harjaannuttaa jäsentämään kokonaisuuksia, luomaan omaa, valitsemaan.

Tämä vaatii uudistumista koko instituutiolta, sillä nykykoulu ei itse ole järin suvaitsevainen. Esimerkiksi perinteisestä sukupuolijaosta poikkeavan voi olla vaikea löytää sieltä paikkaansa. Tulevaisuus on kuitenkin monikulttuurinen ja moniuskoinen, moneen uskova, sanoo Himanen.

Hän pelkää, että työelämässä korostuva kilpailuajattelu voi vielä uhkaa koulua.
- Koulu on jo viety pitkälle tulosajattelussa, ja tutkinnot on "tuotteistettu", hän moittii. - Sitä kehitystä ei pidä tämän pidemmälle viedä.

Himasen mielestä työelämään tarpeet eivät saa liikaa sanella koulun suuntaa, sillä kaikista elämänsä tunneista ihminen tekee työtä alle kymmeneksen. Opilla ja sivistyksellä on muutakin arvoa kuin urahyöty: ne synnyttävät tunteita ja intohimoja.

Himanen unohtaisi jo kärsimyksen kulttuurin, jossa oppiminen oli arvokasta vain, jos se oli ikävää.
- Jos opiskelusta nautti, jotain oli vialla, hän letkauttaa.

Elämän kokonaisvaltaisuutta ei kiistä edes teollisuusmies. Ihmisen elämään mahtuu sekä työtä, lepoa että vapaa-aikaa, ja koulun on valmistettava niihin kaikkiin, Purhonen toteaa.

STT-MH
31.12.1999

Kotimaa -sivulle