Ranskan ulkomaankauppaministeriltä eväitä Suomelle



Ranska toivoo Suomen edistävän alkavalla EU:n puheenjohtajakaudellaan entuudestaan esillä olleiden kaupallis-taloudellisten kysymysten ohella myös kuluttajansuojaa.


Perjantaina Suomen-vierailunsa päättänyt Ranskan ulkomaankauppaministeri Jacques Dondoux piti tärkeänä, että EU:n "ajatustyön johtajana" suomalaisilta riittää aikaa myös kuluttajakysymyksiin. Viestinsä hän toi ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasille.

Ranskalaisvieraan mukaan asian tärkeydestä kertovat mm. hullun lehmän tauti ja dioksiinikanat.

Dondoux'n huomautti ruuan hinnan painuneen sen verran alas, että nyt pitäisi paneutua sen laatuun. Hänen mukaansa EU-maiden kansalaisten käytettävissä olevista tuloista 15 prosenttia menee ruokaan.

Dondoux kiitteli Sasin lupausta viedä Suomen puheenjohtajakaudella tehokkaasti ja määrätietoisesti eteenpäin EU-maiden verotuksen yhdenmukaistamista. Molempien mukaan sen eteen tehtävä työ on hyvin tärkeää.

Keskusteluissaan Dondoux ja Sasi paneutuivat myös ensi vuonna alkaviin maailmankaupan vapauttamisneuvotteluihin, sillä Suomen tehtävänä on koota EU-maiden tavoitteet alkavalle kierrokselle.

Neuvottelulistalle otettavista asioista päätetään Maailman kauppajärjestön WTO:n ministerineuvostossa marras-joulukuun vaihteessa. EU-maat toivovat mahdollisimman laaja neuvottelupakettia.

"Ei uusia nimiä WTO:n pääjohtajaksi"

Dondoux odottaa nyt Saksan tekevän EU:n puheenjohtajana kaikkensa, että WTO:n pääjohtajakiista saataisiin pikaisesti ratkaistuksi. Hänen mukaansa kisaan ei voida enää ottaa kolmatta nimeä, koska se viivyttäisi liikaa ratkaisua.

WTO on ollut ilman pääjohtajaa huhtikuun lopusta. Yhdysvallat ja tärkeimmät Euroopan maat kuten Ranska kannattavat uudeksi pääjohtajaksi Uuden-Seelannin entistä pääministeriä Mike Moorea.

Suurin osa kehitysmaista ja Japani ovat Thaimaan varapääministerin Supachai Panitchpakdin kannalla. Myös Suomi on ollut Supachain kannattaja, mutta Sasi kertoi jo torstaina Suomen olevan valmis asettumaan myös Mooren taakse.

Dondoux toivoi Saksan löytävän ratkaisun, jossa kummankaan ei tarvitse menettää kasvojaan.

Suomi sovun etsijäksi?

Sasin mukaan WTO:n pääjohtajakysymyksestä koskevissa keskusteluissa oli esillä myös Suomen mahdollinen aktiivinen rooli kompromissien etsijänä.

Myöhemmin hän kertoi, että se voisi tulla ajankohtaiseksi, jos kiistaan ei saada ratkaisua ennen kesäkuun loppua.

Yksi vaihtoehto voisi olla molempien valinta, koska pääjohtajalle valitaan samalla varamiehet, hän selvitti. Sasin mukan tämä voisi mahdollistaa myös puheenjohtajakauden jakamisen Mooren ja Supachain kesken.

Vierailullaan Dondoux tapasi myös mm. kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomiojan.

STT-IA
4.6.1999


TALOUS -SIVULLE