Venäläisten avaruuspeili ei auennut



Venäjän avaruusohjelman koe heijastaa jättipeilillä auringonvaloa maapallon pimeälle puolelle näytti epäonnistuvan heti alkuunsa torstaina. Progress-huoltoalukseen kiinnitetty heijastavasta kankaasta tehty peili ei suostunut iltapäivällä jostakin syystä avautumaan.


Avaruusasema Mirillä oleva kosmonautit joutuivat ilmoittamaan lennonjohdolle, ettei kankainen peili tottele kauko-ohjausta. Asiantuntijat ryhtyivät heti tutkimaan ongelman syytä. Eräänä mahdollisuutena pidettiin, että kangas on takertunut johonkin huoltoaluksen antenneista.

Läpimitaltaan 25-metrisellä peilillä oli tarkoitus valaista 6-8 kilometriä halkaisijaltaan oleva ympyrä maan pinnalla. Valomäärä ei tosin olisi vastannut auringonvaloa, vaan noin 5-10-kertaisesti täysikuun säteilemää valoa. Valokehän oli määrä liikkua Kazakstanista Venäjän ja Ukrainan yli Eurooppaan ja edelleen Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Perjantaina Progress-alus palaa peileineen ilmakehässä ja jäännökset putoavat mereen.

Suurempia peilejä suunnitteilla

Torstain epäonnistunut koe oli toinen vaihe maapallon pimeän puolen valaisemiseen tähtäävässä Znamia (Peili) -projektissa. Ensimmäinen koe jonkin verran pienemmällä peilillä tehtiin helmikuussa 1993. "Ihmeellinen" ilmiö näkyi tuolloin mm. Länsi-Euroopan yössä.

Vuonna 2000 avaruuteen on tarkoitus virittää halkaisijaltaan 70-metrinen, ja vuonna 2003 peräti 200-metrinen "peili". Se riittäisi venäläisten laskelmissa jo kokonaisten kaupunkien valaisemiseen.

Idean isän Vladimir Syromjatnikovin mukaan tarkoituksena olisi kyetä valaisemaan ainakin joksikin aikaa talven pimeydessä uinuvia Venäjän kaupunkeja tai muita pimeitä alueita. Lisävalosta saattaisi olla hyötyä myös esimerkiksi luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen korjaamisessa.

Syromjatnikov kuitenkin valittaa, etteivät muut maat ole innostuneet valon tuomisesta pimeyden keskelle. Näin ollen Venäjä on joutunut toteuttamaan kokeita yksin - ja maksamaan viulut.

STT - JHL
5.2.1999


AJASSA -SIVULLE