Piensijoittajat näkevät johdon suoran sitoutumisen yritykseen optioita myönteisempänä



Piensijoittajat arvostavat sitä, että johto sitoutetaan yritykseen lompakkonsa kautta. Suoran omistuksen kautta myös johdolla on optioista poiketen riski, että omistus menettää arvoaan. Yrityksen arvonnoususta puolestaan tulee yrityksen johdolle merkittävä kiihoke.


Näin arvioi valtiovarainministeri Jouko Skinnari (SDP) Helsingin pörssin tiistaina järjestämässä Palkitsemisjärjestelmät -seminaarissa Espoon Dipolissa.

Myös professori Jarmo Leppiniemi osakesäästäjien keskusliitosta pitää suoria osakeomistuksia myönteisinä, koska näin johtajille myös henkilöinä myönteinen kurssikehitys ja yhtiön jakamat osingot ovat etu.

Pelkästään yritysjohdon motivoimiseksi luotu osakkeilla palkitseminen on Leppiniemen mielestä useissa tapauksessa tarpeetonta tai ylimitoitettua.

Oikeudenmukaisuusongelma

Skinnarin mielestä nykyisiin optioihin pohjautuviin kannustusjärjestelmiin liittyy myös oikeudenmukaisuusongelma, jonka vaikutus yrityksiin voi olla kielteinen. Optiot tulisi hänen mielestään suunnata erityisesti niille henkilöille, joiden toiminnalla on merkittävää vaikutusta yrityksen toimintaan ja kehitykseen.

- Nykyisten järjestelmiin liittyvä heikkous onkin se, että niiden kannustusvaikutus on erityisen vaikeasti arvioitavissa, kun kaikki osakekurssit nousevat, arvioi Skinnari.

Jos järjestelmien tavoitteiden toteutumista ei pystytä arvioimaan, tällaiset järjestelmät eivät Skinnarin mukaan liene omistajienkaan kannalta perusteltuja. Omistajat voivat palkita johtoa keskinkertaista tai jopa vaatimattomista suorituksista.

Raha vain yksi tekijä

Henkilöstön motivoinnissa ja sitouttamisessa raha on Skinnarin mielestä vain yksi tekijä. Palkan ohella hän painotti työssä viihtyvyyden ja jaksamisen sekä työn jatkuvuuden merkitystä henkilöstön työmotivaation ja yrityksen tavoitteiden kannalta.

Pelkään osakkeen arvonnousuun pyrkivässä omistajapolitiikassa Skinnari näki ainakin lyhyellä aikavälillä vaaroja.

- Toimintojen tehostaminen ja rakennejärjestelyt merkitsevät usein työpaikkojen vähenemistä ja suuria fuusioita. Suuret yksiköt voivat puolestaan luoda tehottomia organisaatioita ja irtisanoa pätevää henkilökuntaa, sanoi Skinnari.

STT-MH
5.2.1999


TALOUS -SIVULLE