Uusi ajattelu välttämätöntä Kiinan sisämaassa



Pierre Cardin, Benetton, Nokia, Ericsson. Pilvenpiirtäjiä, lukemattomia rakennusprojekteja, valtavia neonvalokylttejä ja houkuttelevia näyteikkunoita. Eteenpäinpyrkivä ja energinen tunnelma…


Kaikki nämä kliseet uudesta Kiinasta voi löytää myös lounaiskiinalaisen Yunnanin maakunnan pääkaupungista Kunmingista. Kaupunki on muuttunut valtavasti 15 viime vuoden aikana ja muistuttaa nyt monella tapaa vauraampia suurkaupunkeja Kiinan rannikkomaakunnissa.

Kimaltelevan pinnan alla näkyy kuitenkin, ettei kaikki ole aivan kuten pitäisi. Monet rakennustyömaat seisovat autioina, ja muutamat puolivalmiit pilvenpiirtäjät on ilmiselvästi jätetty oman onnensa nojaan.

Hieman Kunmingin ydinkeskustan ulkopuolella istuu miesjoukkioita passiivisina kadun laidassa. He ovat levittäneet eteensä työkaluja, joista käy ilmi heidän ammattiosaamisensa. Työttömät miehet toivovat, että joku tarvitsisi heidän ammattitaitoaan edes yhden päivän ajaksi.

Kunmingin talous on - lähes kaikkien Kiinan sisämaan suurkaupunkien tapaan - ollut jo pitkään riippuvainen valtionyhtiöistä.

Yhä useampien tappiollisten valtionyhtiöiden on viime aikoina ollut pakko vähentää työvoimaansa, mikä näkyy työttömyyden nopeana kasvuna. Sadattuhannet Kunmingin noin kahdesta miljoonasta asukkaasta ovat nyt epätoivoisessa tilanteessa, koska sosiaaliturvaa ei Kiinassa käytännössä ole.

Pelastavat savukkeet

Valtionsektorin ongelmat näkyvät joka puolella Kiinaa, mutta sisämaassa ongelmat ovat suuremmat kuin rikkaissa rannikkomaakunnissa.

Rannikolla valtionyhtiöt eivät enää ole yhtä tärkeitä kuin aiemmin. Yksityinen sektori on siellä kasvanut nopeasti, ja samaan aikaan lähes kaikki ulkomaiset sijoitukset ovat tulleet rannikkomaakuntiin.

Kunming kuuluu joka tapauksessa hyvinvoiviin sisämaan maakuntapääkaupunkeihin. Yunnanin talous on kasvanut nopeasti 1990-luvulla, ja kasvu on hyödyttänyt ennen kaikkea pääkaupunkia.

Yunnanin varakuvernöörin Shao Qiwein mukaan maakunnan suotuisa kehitys johtuu ennen muuta tupakkateollisuudesta. Yunnan tarjoaa ihanteelliset olosuhteet tupakanviljelylle, ja Kiinan suurimmat savukkeenvalmistajat ovatkin nykyisin yunnanilaisia yrityksiä.

Kiinassa poltetaan enemmän savukkeita kuin missään muussa maassa, joten tupakkateollisuus on erittäin kannattavaa. Viime vuosina maakunnan verotuloista noin 70 prosenttia on ollut peräisin tupakkateollisuudesta.

Myös turismista on kehittynyt yhä tärkeämpi tulonlähde. Viime vuonna matkailijoiden virta kuitenkin ehtyi, ja nyt monet hotellihuoneet seisovat tyhjillään niin Kunmingissa kuin muissakin turistikohteissa.

Matkailuelinkeinon kokema takaisku johtuu osittain kiinalaisten turistien ja osittain suurimman ulkomaalaisryhmän, thaimaalaisten, vähentyneestä matkustusinnosta.

Yhä useammat kiinalaiset ovat niin huolissaan Aasiaa koettelevasta talouskriisistä, että he matkustamisen sijaan säästävät rahansa, ja samainen kriisi on jo imenyt thaimaalaisten matkakassat tyhjiin.

Vihreä tulevaisuus

Varakuvernööri Shao varoittaa, että myös tupakkateollisuus saattaa joutua vaikeuksiin, kunhan kiinalaiset tajuavat tupakoinnin terveysriskit. Shaon mukaan Yunnan valmistautuu jo tupakoinnin vähentymisen aiheuttamiin seurauksiin.

- Meidän on luotava vaihtoehtoisia tulonlähteitä ja olemme jo siksi ryhtyneet kehittämään bioteknistä teollisuutta ja ympäristösektoriamme. Toivomme, että nämä alat houkuttelisivat myös ulkomaisia investointeja, hän sanoo.

Maakunnan johto on ilmeisen vakavissaan. Yunnan järjestää koko Kiinan tämän vuoden suurimman tapahtuman tehdäkseen maakuntaa tunnetuksi ulkomaisille yrityksille.

Kyse on jättimäisestä kansainvälisestä puutarhanäyttelystä, johon saapuu osanottajia 90 maasta - mm. Suomesta. Järjestäjät arvioivat, että messuilla käy viiden kuukauden aikana noin kymmenen miljoonaa vierasta. Näistä kahden miljoonan uskotaan olevan ulkomaalaisia.

Yunnan on sijoittanut 1,5 miljardia markkaa vastaavan summan näyttelyalueen rakentamiseen Kunmingin ulkopuolelle. Shao arvioi, että investointi saadaan takaisin kymmenessä vuodessa.

Sitäkin tärkeämpää on profiloida Yunnania paikkana, jossa on ympäristöosaamista. Esimerkiksi kasvihuoneet ja näyttelypaviljongit varustetaan mahdollisimman nykyaikaisella tekniikalla. Messualueelle pystytetään myös biotekninen tutkimuskeskus.

Rakennustyöt ovat edenneet vauhdilla. Ne aloitettiin vajaat kaksi vuotta sitten, ja näyttää siltä, että kaikki saadaan valmiiksi näyttelyn avajaisiin 1. toukokuuta.

- Haluamme näyttää, että myös kaukana rannikosta voidaan toteuttaa isoja hankkeita. Myös sisämaasta löytyy osaamista, sanoo Shao.

STT-IA
5.3.1999


ULKOMAAT -SIVULLE