Professori Anne Eskelinen haastaa presidenttiehdokkaita:
Missä on avoin ulkopoliittinen keskustelu?
Suomen ulkopoliittinen keskustelu on lattean konsensushengen läpitunkemaa, arvioi kansainvälisen politiikan professori Anne Eskelinen Helsingin yliopistosta. Sama varovaisuus tai näkemyksien puute vaivaa myös presidenttiehdokkaita. Maailmaa olisi myös NATO- ja EU-kysymysten takana.Presidentinvaalikeskustelussa ei tähän mennessä ole puhuttu juuri muusta ulkopolitiikkaan liittyvästä asiasta kuin Suomen NATO-jäsenyydestä. Tämäkin on ollut perinteistä liturgiaa, toteaa kansainvälisen politiikan professori Anne Eskelinen Helsingin yliopistosta.
Analyyttista keskustelua siitä millä ehdoilla puolesta ja millä ehdoilla liittoutumista vastaan ollaan, ei ole käyty. Eskelisen mukaan turvallisuuspoliittinen keskustelu ylipäätään onkin ollut tyhjää.
- Mitä on turvallisuus ja turvattomuus, siitä lähtee turvallisuuspolitiikan suunnittelu ja muotoilu, haastaa Eskelinen. Itsenäinen puolustus tai NATO-jäsenyys on tässä problematiikassa vain yksi kapea elementti. Asevaraisen turvallisuuden lisäksi pitää huomioida ympäristöturvallisuus, taloudellinen turvallisuus ja sosiaalinen turvallisuus, hän muistuttaa.
- Tämän tyyppisiä painotuksia odottaisin keskusteluun etenkin nyt, kun on mukana vahvoja naisehdokkaita.
Ympäristöuhat todellisia
Euroopassa on perinteisten sotilaallisten uhkien lisäksi olemassa myös muita uhkia, joita ei ole syytä sivuuttaa. Ympäristöuhkista Eskelinen muistuttaa esimerkiksi Kuolan niemimaalla romuttuvista ydinaseista samoin kuin Barentsin meren ja Pietarin alueen ympäristöongelmista. Näitä ei olla otettu missään yhteydessä vakavasti keskusteluun.
Yleisemmässä keskustelussa ei myöskään ole ollut kysymys Euroopan unionin kriisinhallinnasta. Ulkoministeri Tarja Halonen on antanut asiasta raportin, muistuttaa Eskelinen, mutta ilmoitusasiaksi se on jäänyt.
- Nämä ovat isoja asioita, joissa presidenttiehdokkaiden pitäisi olla keskustelua nostamassa ja johtamassa.
Eskelinen ei epäile, etteikö turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat asiat kansalaisia kiinnostaisi. Ja vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikka aina on presidentin pääroolina ollutkin, niin uuden perustuslain myötä nämä ovat presidentille vielä keskeisempiä asioita.
Kriisienhallintaa asein vai siviilein?
Kriisinhallinnassa edellytetään sotilaallista kapasiteettia ja EU yrittää hankkia sitä riittävässä määrin, kuten sanonta kuuluu. Samaan aikaan on unohtuu kriisien ennaltaehkäisy.
Eskelinen kysyykin onko kriisinhallinta vain sitä, että lähetetään sotilaskapasiteettia kriisitilanteeseen? Ennaltaehkäisy ja diplomaattisten toimien voimistaminen sopisi Suomen profiiliin.
- Toinen missä Suomi voisi profiloitua on siviilisektorin rauhanrakentaminen, jollaista Bosniassa tällä hetkellä on.
Eskelinen ehdottaakin keskustelua siviilirauhanrakentajajoukkojen perustamisesta esimerkiksi ETYJ:n kehyksessä.
- Ydinkysymys onkin se. onko meillä yhteistyöhön ja yhteisölliseen turvallisuuteen perustuva turvallisuuden idea vai onko se perinteinen asevarainen näkemys.
- Euroopassa olisi mahdollisuus rakentaa siltoja ja hakea uudenlaisia turvallisuutta lujittavia, kriisejä ehkäiseviä ja jälleenrakennusta edistäviä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä olisi kymmenien miljoonien laitehankintoja.
Suuriin kysymyksiin liittyy myös se, mille turvallisuuden sektorille resurssit painotetaan. Omaan puolustukseen, sotilasliittoihin vai esimerkiksi konfliktienehkäisyyn? Kysymyksiin kuuluu myös, miten Suomi toimii EU:n sisällä ja pyrkii linjaamaan unionin politiikkaa.
YK vai Yhdysvallat?
- YK-politiikka on Suomen perinteisenä politiikkana jäänyt EU-NATO -keskustelun varjoon, täräyttää Eskelinen.
- Suomi toimii YK:ssa edelleen, mutta äänestystuloksia seuraten pyöritään vielä kiinteämmin NATO-kehissä kuin EU:ssa.
Professori kaipaisikin keskustelua siitä, millaisena Suomen rooli YK:ssa jatkossa näyttäytyy ja miten Suomi arvioi YK:n mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
- Miten suhtaudutaan takaiskuihin ja siihen, että YK globaalina järjestönä näyttää syrjäytyvän NATO:n tieltä? Kehitys ei Eskelisen mukaan ole viemässä maailmaa kansainvälisyhteisölliseen suuntaan vaan pikemminkin palauttaa kylmän sodan linjoja.
- Kärjistettynä voi kysyä, hyväksyvätkö presidenttiehdokkaat sen, että YK:n sijaan NATO ja Yhdysvallat pyrkii toimimaan maailmanpoliisina? Häviäjänä tällaisessa kehityksessä olisivat pienet, puolueettomat maat ja eritoten suuri kehitysmaiden joukko.
Globalisaation aalto
Suurena maailmanlaajuisena trendinä on vielä kysymys talouden globalisaatiosta ja uusliberalistisen talouspolitiikan aallon pyyhkäisystä yli maapallon. Esiin tällöin tulevat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja poliittisen kehityksen ongelmat.
Eskelinen ei kuitenkaan halua uskoa esimerkiksi WTO:n rooliin maailmankauppaa säätelevänä järjestönä.
- Se on pitkälti suurten läntisten maiden hallinnoima järjestö. Yleensä on niin, että pienet joutuvat sopeutumaan ja alistumaan ja se mikä ei käy suurten pirtaan, niin he sanoutuvat säännöksistä irti tai hakevat niille oman tulkintansa.
Kansainvälisen politiikan professori myöntää, että normikäytökseen perustuvia järjestelyjä tarvitaan myös maailman mitassa. Globaalit järjestelyt eivät vain aina tunnu palvelevan pienten maiden tarpeita.
- Olisi kiinnostavaa kuulla miten presidenttiehdokkaat näkevät Suomen liikkumavaran Euroopan unionissa ja unionin liikkumavaran tässä suurten tuotantoyhtiöiden monopolisoimassa talousjärjestelmässä, jotta WTO yrittää pitää tilannetta hallussaan ja sanella käyttäytymissääntöjä.
Eskelinen pohtiikin onko pakko aivan kaikessa toimia suurempien järjestelyjen ehdoilla. Onko esimerkiksi kahden välisessä kehitysyhteistyössä sen vuoksi luovuttava joistakin omista perinteisistä linjauksista?
- Se ei ole pidemmän päälle Suomen kannalta kovin suotavaa, että aina yritämme siinä leirissä missä milloinkin olemme olla kuuliaisia jäseniä ja mallioppilaita. Tällainen kuherteluaika alkaisi EU:ssakin riittää.
Ulkopolitiikan lattea konsensus
Politiikan teemat näyttävät Eskelisen mielestä kulkevan kovin buumimaisesti paitsi Suomen myös koko Länsi-Euroopan mitassa. Turhan vähälle sijalle on nykyään jäänyt kylmän sodan aikana perustettu ETYJ, jolla kuitenkin voisi olla roolinsa puututtaessa esimerkiksi valtioiden sisäisiin konflikteihin.
- Keskusteluun mahtuu vain Euroopan Unionin puolustuspoliittinen ja kriisinhallintaulottuvuus ja NATO-kysymys, mutta ei sitten paljon muuta.
Keskustelu on ollut paitsi laimeaa myös varovaisuutta ehkä siksi, että kampanjat eivät vielä ole päässeet täysillä alkamaan, mutta myös siksi että ehdokkaat varovat mielipiteitään. Vanhat painolastit ulkopolitiikan lausunnoissa halutaan nyt unohtaa ja tilanne nollata.
- Toisaalta tulee mieleen sellainenkin ajatus, että ei puhuta jos ei ole näkemyksiä mistä puhua.
Toisaalta varovaisuus voi olla myös ulkopolitiikan perintöä. Kun ei paljon puhuta, niin virheitäkään ei tule. Kylmän sodan jälkeen olisi tosin mahdollisuus myös laveampaan puheeseen.
- Kysynpähän vain, missä se on se avoin ulkopoliittinen keskustelu, kun enää ei tarvitse hymistellä?
Eskelinen näkeekin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon keskustelun 90-luvulla pikemminkin lattean konsensushenkisenä. Jos ristivetoa alkaa tulla, niin peli puhalletaan poikki, eikä haastavia kysymyksiä mielellään sallita myöskään kansankerroksista.
- Annetaan mieluummin säyseä ja selkeä kuva Suomesta ulkomaille, Eskelinen tiivistää.
PETE PAKARINEN
5.11.1999
