Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Mammutit vaeltelivat sitä ennen myös Suomessa

Viimeisin jääkausi olikin luultua lyhyempi



Viimeinen jääkausi Suomessa oli paljon luultua lyhyempi. Myös täällä vaelteli mammutteja vielä 25 000 vuotta sitten. Uudet tutkimustulokset muuttavat näin kuvaa Suomen jäätiköitymishistoriasta.


- Jää peitti Etelä-Suomea viime jääkaudella vai noin 20 000 vuoden ajan, kun aiemmin on oletettu jään peittäneen Suomea 60 000 vuotta tai jopa 100 000 vuotta.

- Olennaista tässä kuitenkin on se hirvittävä nopeus, jolla jäätiköt ovat edenneet - reilusti yli sata metriä vuodessa, toteaa erikoistutkija Juha Pekka Lunkka Geologian tutkimuskeskuksesta.

Uusia tutkimustuloksia Suomen viimeisimmästä jääkaudesta, sen ajoituksesta ja sulamisesta julkistettiin jääkausiseminaarissa tiistaina Rantasalmella.

Uudet tutkimustulokset on saatu radiohiilen ajoitukseen perustuvalla menetelmällä, mutta käyttämällä tällä kertaa entistä tarkempaa kiihdytinajoitusmenetelmää, joka tapahtuu massaspektrometrillä.

Ajoitus tehtiin kuuden Suomesta löydetyn mammutinluun kollageeninäytteestä. Kollageenilla tarkoitetaan elimistön säikeistä valkuaisainetta.


Ajoitustulokset kv. julkaisuun

Oskar Öflundin säätiön apurahan turvin tutkijat ajoittivat fossiilisia mammutin jäänteitä, joiden kerrostumisasema osoitti niiden eläneen ennen kuin viimeinen mannerjäätikön eteneminen peitti Suomen.

Ajoitustulosten mukaan Suomi oli vapaa jäistä ainakin 32 000 radiohiilivuotta sitten, eikä mannerjäätikkö vielä peittänyt Suomea 22 500 radiohiilivuotta sitten.

Ajoitustulokset julkaistaan vielä tänä vuonna, näillä näkymin joulukuussa, kansainvälisesti arvostetussa sarjassa Journal of Quarternary Science.

Mannerjään käyttäytymistä koskevissa tutkimuksissa ovat olleet mukana Geologian tutkimuskeskuksesta professori Matti Saarnisto ja erikoistutkija Juha Pekka Lunkka tutkimusryhmineen sekä Helsingin yliopiston tutkijat Pirkko Ukkonen, Högne Jungner ja professori Joakim Donner.


Pohjois-Siperian joet virtasivat Jäämereen

Professori Matti Saarniston johtama GTK:n tutkijaryhmä taas on selvittänyt yksityiskohtaisesti mannerjäätikön vetäytymisen tarkkaa ajankohtaa. Tutkimustulokset ajoittavat myös ilmastohistoriaa Luoteis-Venäjällä ja Suomessa 14 000 viime vuoden ajalta.

Mannerjäätikön reuna sijaitsi Äänisen eteläosassa noin 14 000 vuotta sitten. Jään sulamisen edetessä mannerjään reuna sijaitsi toisella Salpausselällä 11 600 vuotta sitten. Viimeinen jääkausi päättyi Suomessa näin runsaat tuhat vuotta aiemmin kuin on luultu.

Jos Barentsinmerellä ja Karanmerellä olisi ollut jäätä, kuten ennen luultiin, olisi se merkinnyt sitä, että pohjoisen Siperian joet olisivat silloin virranneet Kaspianmereen.

- Nyt kun siellä ei olekaan ollut jäätä, virtaus onkin ollut Pohjoiseen Jäämereen. Pohjoisen Atlantin osuus ilmastonmuutoksessa on näin ollut hyvin keskeinen, toteaa professori Saarnisto.


Suomessa useita jääkausia

Suomessa on ollut useita jääkausia, joista vanhin on ollut todennäköisesti yli 500 000 vuotta sitten. Esimerkiksi 1970-luvun alkupuolelta lähtien Lapista on löytynyt merkkejä ainakin viidestä jääkaudesta.

Viimeisen kylmän ilmastovaiheen eli ns. Veiksel-jääkauden aikana, joka alkoi 115 000 vuotta sitten, mannerjäätiköt kasvoivat Skandinavian vuoristossa ja peittivät nykyisten tutkimustulosten mukaan laajimmillaan noin 20 000 vuotta sitten Suomen ja suuren osan Pohjois-Eurooppaa.

STT-IA
5.11.1999


Ajassa -sivulle