Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







MNB joutunee pidentämään jälleen tarjoustaan Christiania Bankista



Norjan parlamentin talousvaliokunta lupailee kantaansa Christiania Bankin myyntiin viimeistään 30. marraskuuta. Koko parlamentti eli suurkäräjät saavat asian käsiteltäväkseen vasta sitten.


Parlamentin talousvaliokunnan itselleen asettama sisäinen aikataulu tietänee sitä, että Christiania Bankia havitteleva Merita-Nordbanken joutuu tarkistamaan toistamiseen tarjousaikaansa.

Pankki pidensi noin 17 miljardin markan ostotarjoustaan jo viime kuun lopussa. Tarjous päättyy tämän viikon perjantaina.

Johtaja Timo Nikinmaa MNB:sta korosti maanantaina, että päätöksiä tarjousajan pidentämisestä ei ole vielä tehty.

Hänen mukaansa on kuitenkin luonnollista, että parlamentin on voitava käsitellä asiaa niin kauan kuin se pitää tarpeellisena ja Merita-Nordbanken tekee omat johtopäätöksensä, kun niiden aika on. Niistä tiedotetaan viimeistään perjantaina.

Toinen vaihtoehto olisi vetäytyminen, mutta sitä tuskin tehdään ensi hätään, koska Norjasta tulleiden tietojen mukaan tähän asti myyntiä vastustanut pääministeri Kjell Magne Bondevikin kristillinen kansanpuoluekaan ei olisi täysin yksimielinen kannastaan. Tarjousta voidaan myös muuttaa.

Parlamentissa ratkaisevassa asemassa oleva työväenpuolue ei ole julkistanut kantaansa myyntiin.
- Odotetaan ja katsotaan, miten tilanne kehittyy, Nikinmaa kuittasi.

Suurkäräjien kanta pankin myyntiin ratkeaa samalla, kun se ottaa kantaa hallituksen rahoitusalaa koskevaan tiedonantoon.

Hallitus lähtee esityksessään siitä, että valtion olisi pidettävä edelleen kiinni kolmanneksen omistuksestaan Christiania Bankissa ja Den Norske Bankissa. Hallitus olisi kuitenkin valmis nostamaan yksittäisen sijoittajan omistusosuuden 10:stä 25 prosenttiin.

Tähän saakka Merita-Nordbanken on lähtenyt siitä, että sen on saatava vähintään 90 prosenttia Christiania Bankin osakkeista. Norjan valtio omistaa pankista noin 35 prosenttia.


Suurlainat liikkeeseen

Ruotsalais-suomalainen Merita-Nordbanken ilmoitti maanantaina laskevansa liikkeelle kaksi uutta lainaa, joiden yhteisarvo on 850 miljoonaa dollaria. Nykykurssilla se on runsaat 4,8 miljardia markkaa.

Ne eivät ole pankin historian suurimpia. Lainarahaa ei ole korvamerkitty tiettyyn tarpeeseen, joten tarvittaessa sitä voidaan käyttää Christiania Bankin maksuun.

Yleensä vastaavia paketteja käytetään osaltaan myös erääntyvien lainojen korvaamiseen uusilla. Niin tehnee myös MNB.

Pankin ilmoituksen mukaan lainapaketti vahvistaa sen vakavaraisuutta runsaalla yhdellä prosenttiyksiköllä.

STT-IA
8.11.1999


Talous -sivulle