Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys


Haku Verkkouutisista:






EUnet

Pääkirjoitus


Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

5.11.1999


Malttia vaurastua?


Urho Kekkonen kysyi aikanaan, onko meillä malttia vaurastua. Tulopoliittisen kokonaisratkaisun kariuduttua tämä kysymys on jälleen ajankohtainen. Liittokohtainen kierros johtaa varmuudella ylisuuriin palkankorotusvaatimuksiin, joissa "alakohtaiset syyt" sivuuttavat yhteisen kokonaisedun.

Alakohtainen ahneus nostaa päätään erityisesti Paperi- ja Metalliliitoissa. Molemmat liitot ovat selkeästi viestittäneet, että ne viittaavat kintaalla kokonaishyvälle ja valitsevat oman hyvän. "Alakohtaiset ongelmat" eli siis suomeksi ahneus, johtaa kilpajuoksuun siitä, mikä ala saa toisiin verrattuna suhteellisesti parhaat palkankorotukset.

Kaksi viimeistä tulopoliittista kokonaisratkaisua olivat palkansaajien ja kansantalouden kannalta onnistuneita. Palkansaajien ansiokehitys on ollut hyvä ja verokiilaa on voitu kaventaa alentamalla palkansaajien tuloverotusta.

Tulopoliittisen selvitystoimikunnan raportti osoittaa, että jatkossakin palkkamaltti yhdistettynä veronalennuksiin olisi kansantalouden, työllisyyden ja palkansaajan kannalta paras vaihtoehto.

Tällä kertaa paras vaihtoehto ei kuitenkaan toteudu, eikä asiaa auta lainkaan se, että SAK haikailee vielä sopimuskierroksen koordinoinnin perään. Juuri tupon hylänneet liitot eivät todennäköisesti alistu minkäänlaiseen koordinaatioon, joten koko yhteistyö jää taustapuheiden varaan.

Syntynyt tilanne on valitettava. Olisimme tarvinneet kolmannen perättäisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun. Entistä tärkeämpää tämä on EMU:ssa, kun käytössä olevien talouspoliittisten instrumenttien valikoima on tuntuvasti supistunut.

Laiha lohtu on SAK:n nk. niveltämismalli, jossa mahdollisiin pitkiin liittokohtaisiin sopimuksiin liitetäisiin mahdollisuus vuoden kuluttua palata asiaan, jos tupo on tuolloin syntymässä. Ei kai edes SAK:n hallitus tosissaan usko, että korkeat palkankorotukset saanut liitto vuoden kuluttua katuu typeryyttään ja luopuu jo saaduista korotuksista?

Vastaus otsikon kysymykseen onko meillä malttia vaurastua on siis ei. Surullisinta asiassa on se, että liittojohtajat tietävät, mitä tekevät.

Työnantajien on puolestaan turha nurista ay-liikkeen ahneudesta. Optiosirkus ja pääjohtajien yli 140 prosentin palkankorotukset näet herättävät oikeutettua närää palkansaajien keskuudessa.

SAK:n työmarkkinailmastotutkimus kertoo, että kolme neljäsosaa suomalaisista katsoo, että palkansaajat ovat oikeutettuja samaan tulonlisään kuin mitä optiojärjestelyt tuovat yritysjohtajille.

Yli puolet odottaa ay-liikkeen pitävän tulokierroksella huolen, että palkansaajat saavat roimat palkankorotukset vastapainona yritysjohtajien lisäetuisuuksille.

Summa summarum: tulopolitiikassakin realiteetit näyttävät johtavan joskus siihen, mihin mitkään järkisyyt eivät johda.

TIMO KERVINEN


Syvä hiljaisuus


Esko Ahon vetäydyttyä ehdokkuutensa vuoksi syrjään keskustan johtamisesta näyttää merkillinen syvä hiljaisuus vallanneen koko keskustan. Sitten Ahon puheenjohtajakauden ei puolue ole tehnyt mitään mainittavaa.

Syynä voisi olla taktinen tauko puoluekuvan parantamiseksi, mutta tuskinpa vaitiolon taustalla ovat puoluekuvalliset syyt. Todennäköisempää on, että puolue on Ahon "poismenon" jälkeen neuvottomassa tilassa.

Keskustalla on presidentinvaaleissa pelissä enemmän kuin pelkkä presidenttiys, joka ei ole edes Ahon saavutettavissa. Kysymyksessä on puolueen asema laajemminkin.

Keskusta on pääasiassa omin toimenpitein ajanut itsensä valtapoliittiseen paitsioon. Viime eduskuntavaaleissa puolue oli lähellä murtautumista vallan keskiöön, mutta SDP voitti toisen päähallituspuolueen paikan rinnanmitalla.

Keskusta joutui aloittamaan toisen peräkkäisen nelivuotiskauden oppositiossa. Tämä oli puolueelle täysin uutta. Erityisen vaikeaa se oli Aholle, joka avoimesti tähtäsi pääministeriksi.

Vaikeaa se oli myös keskustalle, joka Suomen puolueista on valtariippuvaisin. Puolue ei kerta kaikkiaan osaa olla oppositiossa. Seppo Kääräisen johdolla puolue on keskittynyt pääasiassa olemaan vaiti.

Vielä suuremmat ongelmat odottavat keskustaa sen jälkeen kun Esko Aho ilmoittaa jättävänsä puoluejohdon kokonaan.

Tämä tapahtuu riippumatta sitä, että Aho ei tule valituksi presidentiksi. Aho ei kerta kaikkiaan osaa olla oppositiojohtaja; ja kaikki se mitä hän on julki lausunut, viittaa siihen, että keskusta saa totutella elämään ilman Esko Ahoa.

Se ei tule olemaan puolueelle helppoa.

TIMO KERVINEN


Sivun alkuun