Tutkija: Hitlerin luhistuminen Parkinsonin taudin syytä



Adolf Hitlerillä oli vaikeuksia komentaa Saksan joukkoja toisen maailmansodan lopussa pitkälle edenneen Parkinsonin taudin takia, sanoo amerikkalainen tiedemies Tom Hutton.


Huttonin mukaan Hitler alkoi kärsiä tästä hermostosairaudesta vuonna 1934. Sairaus johti lopulta nukahtelemiseen työssä ja hallitsemattomaan tärinään. Huttonin mukaan sairaus myös esti Hitleriä tekemästä tärkeitä strategisia taistelupäätöksiä.

Hermostohäiriöiden tutkimiseen erikoistunut Hutton esitteli tutkimustensa tuloksia viime viikolla kansainvälisessä Parkinson-kongressissa Vancouverissa.

Saksan tappio Normandiassa 1944 ja viime kädessä myös sodan tulos saattavat Huttonin mukaan johtua Hitlerin Parkinsonin taudista.

Huttonin mukaan Hitler kirjaimellisesti nukkui töissä useina päivinä sen jälkeen kun liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiaan kesäkuun 6. päivänä 1944.
- Hitlerin pahansisuisuuden vuoksi avustajat eivät uskaltaneet herättää häntä, Hutton sanoi.

Kaikki eivät kuitenkaan yhdy Huttonin tutkimustuloksiin. Lukuisat historioitsijat uskovat Hitlerin luhistumisen johtuvan Saksan armeijan kenraalien keskinäisestä riitelystä.

Parkinsonin tauti iskee, kun erityiset dopamiinia tuottavat aivosolut puuttuvat. Sairaus vaikuttaa potilaan kaikkiin elämän osa-alueisiin kuten puheeseen, kävelyyn, syömiseen ja kirjoittamiseen. Arviolta neljä miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii Parkinsonin taudista.

STT-IA
6.8.1999


AJASSA -SIVULLE