Iranissa kaavaillaan "ajatusrikoslakia"



Konservatiivien hallitsema Iranin oikeuslaitos on hyväksynyt uuden lain, joka toteutuessaan tekisi lähes kaiken valtioon kohdistuvan arvostelun mahdottomaksi.


Laki, jonka sen vastustajat ovat nimenneet Orwellin romaanin Vuonna 1984 mukaan "ajatusrikoslaiksi", tarvitsee vielä hallituksen ja parlamentin hyväksynnän astuakseen voimaan.

Laki antaisi mahdollisuuden kriminalisoida lähes kaikki ilmaisumuodot valtion vastaisena toimintana. Lain piiriin kuuluisivat muun muassa mielenosoitukset ja useimmissa tapauksissa jopa ulkomaalaisille puhuminen.

Oikeuslaitoksen tiedottajan Mohammad-Reza Abassi Fardin mukaan "laki on säädetty täydellisessä yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa".

Iranin vapamielinen lehdistö sen sijaan on tuominnut lain voimakkaasti, todeten sen sopivan huonosti yhteen maan vapaamielisen poliittisen kehityksen kanssa.

Iranin vapaamielinen presidentti Mohammad Khatami sanoi kaksi kuukautta sitten, että "vahva valtio on sellainen, joka kunnioittaa laillisia vapauksia, ei sellainen, joka pyrkii niitä rajoittamaan".

Konservatiivien epäillään yrittävän saada lain hyväksytyksi ennen ensi kevään parlamenttivaaleja, joissa uudistusmielisten uskotaan kaappaavan enemmistön konservatiiveilta.

Liberaali iranilaislehti suljettiin viideksi vuodeksi

Iranilainen oikeusistuin määräsi keskiviikkona liberaalin Salem-lehden suljettavaksi viiden vuoden ajaksi, kertoi Iranin televisio. Tuomion antoi papiston erikoistuomioistuin, joka myös määräsi lehden julkaisijan Mohammad Khoeinianin pysyttelemään kolmen vuoden ajan syrjässä journalistisesta työstä.

Iranin television mukaan lehden kieltäminen johtui siitä, että se oli julkaissut salaisia asiakirjoja. Lisäksi lehteä syytettiin parlamentin jäsenten loukkaamisesta ja yleisen mielipiteen johtamisesta harhaan.

Tuomioistuin kielsi lehden julkaisemisen jo heinäkuussa, mikä johti mielenosoituksiin ja yhteenottoihin poliisin kanssa. Mellakat olivat rajuimmat Iranissa sitten vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen.

STT-IA
6.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE