Malanje julistettiin "humanitäärisen katastrofin alueeksi"

Sisällissota levittää nälänhätää Angolassa



Malanjen kaupunki Pohjois-Angolassa on julistettu "humanitäärisen katastrofin alueeksi". Sisällissodan repimässä kaupungissa on yli 200 000 ihmistä, joista suurin osa on maan sisäisiä pakolaisia, riutuu nälkäkuoleman partaalla.


Satoja nälkäisiä ihmisiä saapuu päivittäin läheisistä kylistä hallituksen joukkojen miehittämään kaupunkiin etsimään ruokaa ja suojaa. Monet heistä ovat paenneet jalkaisin satoja kilometrejä maan armeijan ja Unita-sissiliikkeen välisiä taisteluja.

Viranomaiset kertoivat torstaina kaupungin julistamisesta katastrofialueeksi.
- Malanje on nyt ensimmäisellä sijalla, sanoi humanitääristä apua koordinoiva Angolan hallituksen edustaja Palmira Tchipilika.

Malanjeen on paennut 130 000 ihmistä viime marraskuun jälkeen, jolloin sisällissota jatkui vuoden 1994 rauhansopimusten romahdettua.

Malanje on ollut tämän vuoden alusta saakka ilman pysyvää avustusta, koska Unita aloitti tuolloin tykistöhyökkäyksensä kaupunkia vastaan ja avustusorganisaatiot evakuoivat työntekijänsä alueelta, kertoi kansainvälinen avustusjärjestö World Vision. Humanitääriset organisaatiot ovat vasta palanneet kaupunkiin lähes viiden kuukauden tauon jälkeen.

Ruoka-apu riittää vain heikoimmille

Kaupungissa joka neljäs ihminen näkee nälkää ja kirkon tilastojen mukaan kaupungissa on marraskuun jälkeen menehtynyt 938 ihmistä.

- Olin aivan murtunut siitä mitä näin. Tuhannet lapset kärsivät aliravitsemuksesta, eikä heidän vanhemmillaan asiat ole yhtään paremmin. Nämä ovat köyhistä köyhimpiä - elävät sietämättömissä olosuhteissa, sanoi YK:n elintarvikeohjelman humanitäärisen avun koordinaattori Francesco Strippoli.

Avun kuljettaminen perille lentäen tai teitä pitkin on vaarallista alueen kasvavan turvattomuuden takia. Sissijärjestö Unita on tehokkaasti eristänyt kaupungin muun maan yhteydestä.

YK:n elintarvikeohjelman onnistui tällä viikolla kuljettaa Malanjeen 25 tonnia ruokaa, mutta maan oma avustusorganisaatio arvioi nykyisten ruokatoimitusten kattavan vain puolet tarvitusta määrästä. Nyt elintarvikeohjelman kohteina ovat vain ohjelman oman määrittelyn mukaan "kaikkein heikoimmat - vanhukset, raskaana olevat naiset, lapset ja haavoittuneet".

Viidesosa maan asukkaista pakolaisia

Malanjen asukkaat elivät aikaisemmin suurimmaksi osaksi maanviljelyksellä, mutta nyt he ovat täysin riippuvaisia humanitäärisestä avusta.
- Heillä ei ole rahaa, ja me teemme mitä voimme, jotta heillä olisi jotakin syötävää, sanoi Malanjesta Luandaan palannut avustustyöntekijä.

Luandassa on juuri perustettu ohjelma, jonka tarkoituksena on tehdä leireissä asuvista pakolaisista omavaraisia sijoittamalla heidät maanviljelysalueille lähelle kaupunkeja, joissa ei käydä taisteluja. Angolassa taistelujen takia pakolaisiksi joutuneiden ihmisten määrä on kasvanut 1,6 miljoonasta 2 miljoonaan alle puolessa vuodessa. Angolan väkiluku on arvioiden mukaan 10-12 miljoonaa.

YK:n elintarvikeohjelma vetosi kesäkuussa lahjoittajiin kansainvälisen avun saamiseksi ja toivoo nyt nostavansa ruokakuljetusten määrää 6 700 tonnista 12 000 tonniin "lahjoittajien lupausten perusteella".

- Meillä on toivoa ja olemme optimistisia. Lahjoittajat eivät hylkää Angolaa, uskoo elintarvikeohjelman tiedottaja Maria Flynn.

STT-MH
6.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE