Espoo Ciné täyttää 10 vuotta: Ranskalainen elokuva komistaa elokuvajuhlaa



Espoon elokuvafestivaali on saavuttanut jo kymmenen vuoden vakiintuneen iän. Tätä juhlistaakseen Espoo Ciné on kutsunut kunniavieraakseen ranskalaisen elokuvan. Paitsi itse elokuvia Espoo saa myös vieraakseen koti -ja ulkomaisia elokuvantekijöitä.


Juhlakautta vietetään 17.-22. elokuuta. Festivaali on koko olemassaolonsa ajan kunnostautunut kiintoisan eurooppalaisen elokuvan esittäjänä.

Katselmuksen ohjelmakirja julkistettiin maanantaina Helsingissä. Viisi vuorokautta tarjoaa kävijälleen liki viisikymmentä unohtumatonta elokuvaelämystä.

Ranskalainen anti saa rinnalleen myös muuta uutta eurooppalaista elokuvaa. Niinpä juhlakauden avaa brittiläisen Anand Tuckerin puhutteleva Hilary and Jackie - rakkaudesta musiikkiin. Luvassa on myös pieni intialaisen elokuvan sarja sekä parhaita paloja syksyn tulevista elokuvahiteistä.

Yöeläjiä hemmotellaan tavan mukaan fantasia -ja kauhuelokuva-sarjalla. Uutta on nyt fantasiaelokuvien kilpasarja. Méliés d`argent -palkinnon saaja julkistetaan festivaalin sunnuntaisena päätöspäivänä. Cinéssä esitetään kuten aiemminkin parhaimmisto kuluneen vuoden kotimaisesta elokuvatarjonnasta. Joukossa on Mika Kaurismäen uusin elokuva LA Without a Map.

Valokiilassa Ranska

Espoo Ciné antaa läpileikkauksen tämän päivän ranskalaiseen elokuvaan. Sarjassa nähdään mm. Benoit Jacquotin ohjaama L`ecole de la chair Isabelle Huppertin tähdittämänä. Siirtolaisuus ja maahanmuutto ovat ajankohtaisia asioita Ranskassa. Näitä aiheita käsittelevät myös ohjaajat Bourlem Guerdjoun ja Phillippe Gallandin uutuuksissaan Vivre au paradis sekä Merci mon chien.

Ranskalaisen elokuvan komediaperinnettä edustavat Guila Braoud vauhdikas Une mére agitée ja Michel Hazanaviciuksen Mes amis. Ohjaajista jälkimmäinen on myös läsnä elokuvansa esityksessä Espoon kulttuurikeskuksessa. Mes amis on miehen esikoiselokuva. Ranskalais-kanadalaista yhteistuotanto edustaa Bertrand Bonellon Quelque chose d`organique.

Hilary and Jackie

Hilaryn ja Jackien tarinalla on tosipohjansa. Elokuva kertoo sellovirtuoosi Jacqueline du Prén elämästä ja urasta. Taiteilija menehtyi kesken uraansa MS-tautiin vuonna 1987. Elokuvan pääosassa valloittaa Emily Watson, joka on tuttu Breaking the Waves-elokuvasta. Filmi pohjaa sellotaiteilijan sisaren Hilary du Prén kirjoittamaan muistelmateokseen. Sisar on myös itsekin muusikko, huilutaiteilija. Hän saapuu Espoo Cinén vieraaksi.

Brittiläistä elokuvatuotantoa edustaa myös Ken Loachin rosoinen My name is Joe sekä Kirk Jonesin Waking Ned, komedia lottovoittajasta. Tapahtumassa tutustutaan monipuolisesti myös Euroopan muiden maiden uusimpaan elokuvatuotantoon. Mukana ovat mm. itävaltalaisen Ulrich Seidlin mallimaailmankuvaus Models sekä saksalaisen Andreas Dresenin berliiniläistarina Nachtgestalten.

Saksan tämän hetken kuumin ohjaajanimi on kuitenkin Tom Twyker. Hänen tuotannostaan nähdään kaksi elokuvaa: Lola rennt ja Winterschläfer. Tanskalaista elokuvaa edustaa Simon Stahon Vildspor. Espanjalaista ilmettä tuo festivaalille katalonialaismestari Ventura Pons. Ohjaaja itse esittelee Espoossa uusimman työnsä Amic/amat.

Kauhua, fantasiaa

Kauhuelokuvien antia edustavat mm. Thomas Borchin nettitrilleri Skyggen sekä John Duiganin Lawn Dogs. Trygve Allister Diesenin jännäri Mörkets oy kilpailee Mélies d`argent -palkinnosta samoin kuin makedonialaisten Aleksandar Popoviskin ja Darko Mitrevskin Goodbye 20th Ventury. Jälkimmäinen Joulubileiden ja Mad Maxin risteytys kertoo tuhovimmaisesta joulupukista.

Katselmuksen tämän vuotinen ciné-seminaari käsittelee elokuvan kuvaamista. Ohjelma lupaa myös 10-vuotisjuhlanäyttelyn ja elokuvamessut Espoon kulttuurikeskuksen aulatiloissa. Lapsia ei myöskään ole unohdettu, heille on suunniteltu oma ohjelmansa.

STT-MH
6.8.1999


AJASSA -SIVULLE