Helle toi hyvän jäätelökesän



Helteen hellimät suomalaiset ostavat herkästi jäätelön. Kesä on jälleen vahvistanut tämän luonnonlain, sillä jäätelönvalmistajat ilmoittavat myynnin parantuneen selvästi viime kesästä.


Markkinointipäällikkö Pasi Luostarinen Valiolta kuvaa kesäkuuta loistavaksi jäätelökuukaudeksi. Valiojäätelöä myytiin kuun aikana 25 prosenttia enemmän kuin viime kesänä.

Vaikka heinäkuu ei ollut kuin kymmenen prosenttia viimevuotista parempi, koko alkuvuoden jäätelömyynti näyttää Luostarisen mukaan petranneen lämpimän kesän ansioista 6-7 prosenttia.

Ingmanin jäätelöä myytiin kesäkuussa 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, kertoo yhtiön markkinointipäällikkö Marika Ingman. Heinäkuusta hän arvioi tulleen suunnilleen yhtä hyvän kuin kesäkuusta.

Johtaja Jouko Korvenoja GB Glacesta puolestaan kertoo, että yhtiö on kesä-heinäkuussa myynyt 18-20 prosenttia viimevuotista enemmän.
- Aivan vuoden 1995 huippukesän veroista tästä ei tule, mutta selvästi viime kesää parempi. Tosin elokuun ilma vaikuttaa vielä, Korvenoja muistuttaa.

Marika Ingmanin mukaan kauniina kesänä kasvaa erityisesti kerta-annoksina myytävien jäätelöiden, kuten tuuttien, puikkojen ja mehujäiden, osuus myynnistä huimasti. Myös tötteröitä ihmiset pysähtyvät ostamaan jäätelökioskeista.

Uutuuksista tämän kesän suosikki on lakujäätelö, kerrotaan sekä Valiolta että Ingmanilta. Kuitenkin kestosuosikit, kuten suklaatuutti, pitävät Luostarisen mukaan pintansa, ja suomalaiset syövät niitä selvästi enemmän kuin uusia "hittejä".

Suomalaiset Euroopan kärjessä

Neljän kesäkuukauden aikana toukokuusta elokuuhun myydään Ingmanin mukaan noin 60 prosenttia vuoden jäätelöstä.

Hyväkesäisenä vuonna suomalaiset nauttivat hänen mukaansa jäätelöä 14 litraa henkeä kohti. Jos taas kesä on sateinen ja kolea, vuotuinen kulutus on litran pienempi.

Suomalaiset eivät hyljeksi jäätelöä huonoina kesinäkään, mutta viileän herkuttelun saama muoto on silloin erilainen: jäätelö ostetaan litran pakkauksissa ja syödään sisällä.

Suomalaiset ovat ruotsalaisten kanssa Euroopan kovimpia jäätelönsyöjiä.

- Muut Euroopan maat jäävät reilusti jälkeen, esimerkiksi perinteisessä jäätelömaassa Italiassa syödään jäätelöä vuodessa noin viisi litraa henkeä kohti. Oma lukunsa taas ovat australialaiset ja yhdysvaltalaiset, jotka syövät pitkälti yli 20 litraa vuodessa, kertoo Luostarinen.

STT-IA
6.8.1999


TALOUS -SIVULLE