Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti


Venäjän merkittävin talouslehti Berezovskin haltuun

Venäjän vaikutusvaltaisin talousalan sanomalehti Kommersant on siirtynyt tunnetun liikemiehen Boris Berezovskin haltuun, kertoi lehti perjantaina.

Berezovski ei sanojensa mukaan aio puuttua lehden linjaan, mutta haluaa että yhtä hyvin kuin muidenkin, myös hänen mielipiteensä ilmaistaan lehdessä, kertoi lehden PR-päällikkö Irina Orestova. Hänen mukaansa kaikki lehden työntekijät jäävät toimitukseen. Kuitenkin Berezovski on jo erottanut Kommersantin päätoimittajan.

Ilmoitus lehden omistuspohjan muutoksista on aikaansaanut arvioita, joiden mukaan tämä yksi Venäjän arvostetuimmista lehdistä luisuisi käynnissä olevaan katkeraan sanasotaan, jota käydään Berezovskin ja Vladimir Gusinskin välillä. Gusinski on Berezovskin pahin kilpailija liike-elämässä ja mediassa.

Berezovski tukee vallassa olevaa hallitusta kun taas Gusinskin käsissään pitämät NTV-televisiokanava, Segodnia- ja Itogi -lehdet kannattavat Kremlin kilpailijaa Moskovan kaupunginjohtajaa Juri Luzhkovia. Taistelu julkisuudesta kovenee sitä mukaa kun presidentinvaalit Venäjällä lähestyvät.


Volvo ostaa Scanian

Ruotsalainen autonvalmistaja Volvo ilmoitti perjantaina hankkineensa enemmistöosuuden kuorma-autoja ja busseja valmistavasta ruotsalaisesta Scania-yhtymästä. Volvo tarjoutuu lisäksi ostamaan yhtiön muutkin osakkeet. Kaupan kokonaisarvoksi tulisi siten 60,7 miljardia kruunua eli runsaat 42 miljardia markkaa.

Volvo sanoi saaneensa aikaan pitkään haluamansa kaupan Scanian pääomistajan Investorin kanssa. Volvon omistusosuus Scaniasta nousee 49,3 prosenttiin osakepääomasta ja 69,6 prosenttiin äänivallasta, kun se ostaa kaikki Investorin hallussa olleet Scanian osakkeet.

Volvo maksaa 60 prosentista osakkeita 315 kruunua kappaleelta, kun torstain päätöshinta oli 244 kruunua. Lopuista se tarjoaa joko saman hinnan tai kuusi uutta omaa osakettaan viidestä Scanian osakkeesta. Investor omisti 28,2 prosenttia Scanian osakepääomasta ja 49,3 prosenttia äänivallasta.

Ruotsissa oli jo vuoden ajan liikkunut arvailuja nyt toteutuneesta kaupasta. Arvailut saivat uutta vauhtia talvella, kun Volvo hankki 20 prosenttia Scanian osakkeista.

Investorin ja Scanian johto suhtautuivat aiemmin epäillen kauppaan. Perjantaina Scanian toimitusjohtaja Leif Östling sanoi olevan hyvä, että sopimukseen on päästy. Näin päästään jatkuvista spekulaatioista Scanian tulevaisuuden suhteen.

Myös ay-väki oli tyytyväinen.
- Tämä on meidän mielestämme hyvä kauppa Ruotsille. Kaksi ruotsalaista suuryritystä pysyy ruotsalaisina ja pääkonttori Ruotsissa, sanoi Volvon ammattiyhdistysten puheenjohtaja Olle Ludvigsson.


Wallenbergista Volvon suuromistaja

Wallenbergin sijoitusyhtiö Investor nousee Scania-kaupan ansiosta Volvon suurimmaksi omistajaksi. Investor saa kaupan jälkeen 11-13 prosenttia Volvo-Scanian äänistä. Ruotsalaisen säästöpankkiryhmän sijoitusyhtiö Roburin osuus äänistä on 8-9 prosenttia.

Investorin hallituksen puheenjohtaja Percy Barnevik vakuuttaa, että yhtiön Volvo-omistus tulee olemaan pitkäaikainen. Volvo-Scania nousee kaupan jälkeen Euroopan suurimmaksi ja maailman toiseksi suurimmaksi kuorma-autojen valmistaksi. Yhtiön markkinaosuus Euroopassa tulee olemaan noin 30 prosenttia ja maailmassa noin 20 prosentin luokkaa.

Volvon toimitusjohtajan Leif Johanssonin mukaan yhtiöt aiotaan jatkossakin pitää erillisinä ja kilpailijoina. Johanssonin mukaan yhtiöillä ei myöskään ole mitään suunnitelmia vähentää henkilökuntaa.

Synergiaedut ja kustannustehokkuus haetaan tuotannon valmistuspäästä. Johanssonin mukaan vuosittainen yhdistymishyöty tulee olemaan kolmen vuoden jälkeen 4-5 miljardia kruunua.


Japanilainen pankki valtion valvontaan

Japanilainen Namihaya Bank anoo itsensä asettamista valtion valvontaan. Lisäksi pankki kertoi perjantaina, ettei se ehkä pysty maksamaan takaisin kaikkia talletuksia.
- Olemme luovuttaneet viranomaisille asiakirjat, joista käy ilmi, että joudumme ehkä lykkäämään talletusten takaisinmaksua, pankki kertoi tiedotteessaan perjantaina.

Namihayasta tullee kuudes japanilaispankki, jonka valtio on joutunut ottamaan valvontaansa. Japanissa pyritään parhaillaan siivoamaan pankkisektoria, joka kärsii etenkin huonoista lainoista.

Viranomaiset kehottivat kesäkuussa Namihayaa parantamaan heikkoa pääomapohjaa. Osakassa pääkonttoriaan pitävä pankki ei kuitenkaan ole onnistunut tervehdyttämään toimintaansa tarvittavalla tavalla.

Japanissa valtio on joutunut tukemaan vaikeuksiin joutuneita pankkeja jo biljoonilla jeneillä. Synkimpien arvioiden mukaan esimerkiksi joka neljäs Japanin 120 paikallispankista joudutaan julistamaan vararikkoon sen jälkeen, kun tarkastajat ovat tutustuneet niihin.


Kiina ei ole valmis jatkamaan WTO-neuvotteluja

Kiina sanoi perjantaina, että se ei ole vielä valmis jatkamaan neuvotteluja Maailmankauppajärjestö WTO:n jäsenyydestä. Kiina jäädytti neuvottelut sen jälkeen, kun sotilasliitto Nato pommitti sen lähetystöä Belgradissa.

- Emme tiedä, milloin Kiina ja Yhdysvallat jatkavat neuvotteluja, sanoi Kiinan ulkomaankaupan ja taloudellisen yhteistyöministeriön nimettömänä pysytellyt viranomainen.

Neuvottelujen jatkamista on spekuloitu Kiinan presidentin Jiang Zeminin ja Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin tapaamisen edellä. Maiden johtajat tapaavat Aasian ja Tyynenmeren alueen taloudellisen yhteistyön konferenssissa Uudessa-Seelannissa.

Ministeriön viranomainen kertoi kuitenkin torstai-iltana, että Kiinan asemissa ei ole tapahtunut muutosta, ja että seuraava siirto on Yhdysvaltojen käsissä.

Yhdysvallat pommitti sanojensa mukaan erehdyksessä Kiinan suurlähetystöä toukokuun lopussa Belgradin ilmasodan pommitusten yhteydessä. Kolme ihmistä sai surmansa ja 27 haavoittui. Yhdysvallat on suostunut 4,5 miljoonan dollarin korvauksiin uhreille, ja tuhoutuneen lähetystön maksuista neuvotellaan myöhemmin tässä kuussa.

Kiina on torjunut Yhdysvaltain selitykset "epävakuuttavina".
- Odotamme edelleen uskottavaa selitystä, kiinalaisviranomainen sanoi.

Kiina on harmistunut Yhdysvalloille myös sen päätöksestä myydä 550 miljoonan dollarin arvosta aseita Taiwanille, jonka kanssa Kiina on kiistellyt kiivaasti heinäkuusta asti. Taiwan yritti heinäkuussa luopua "yksi Kiina" -politiikasta, joka on pitänyt yllä rauhaa osapuolten välillä vuosikymmeniä.


Optimismi kasvoi euroalueella

Kuluttajien ja yritystoiminnan luottamus yleiseen taloudelliseen tilanteeseen on noususuunnassa 11 maan muodostamalla euroalueella. Koko EU:ssa tuntemukset säilyivät entisellä tasolla.

EU-komissio julkisti torstaina heinäkuun luvut teollisuuden, rakennustoiminnan ja kuluttajien taloudellisia odotuksia kuvaavasta indeksistä.

Se on noussut kesäkuun 103,8 pisteestä 104,2 pisteeseen. Teollisuuden luottamusta kuvaava luku nousi -9:stä -8:aan, rakennustoiminnan luku -6:sta -5:een ja kuluttajien luku -5:stä -3:een.

Komission tiedotteessa tämän tulkittiin heijastavan monissa maissa havaittua taloudellisen tilanteen paranemista. Kuluttajat suhtautuvat aiempaa optimistisemmin tulevaan taloudelliseen tilanteeseen.

Suomessa yhteinen indeksi nousi kesäkuun luvusta 103,1 lukuun 103,4. Teollisuuden indeksi kohosi miinus seitsemästä miinus kuuteen ja rakennustoiminnan plus yhdestätoista kahteentoista. Sen sijaan kuluttajien indeksi laski plus viidestätoista neljääntoista.


Raakaöljy kolkuttelee taas huippulukemia

Viime kuukausina selvästi noussut raakaöljyn hinta pitää edelleen pintansa. Euroopan tärkeimmän öljylaadun, Pohjanmeren Brentin syyskuun futuurihinta kipusi Lontoossa torstaina iltapäivällä 19,80 dollariin tynnyriltä. Nousua keskiviikon lukemista kirjattiin 17 senttiä.

Uutistoimistojen haastattelemat välittäjät arvioivat, että on vain ajan kysymys, milloin Brent puhkaisee 20 dollarin rajan. Viime viikolla raja jäi niukasti saavuttamatta, kun Brentin noteeraus ylti parhaimmillaan 19,95 dollariin tynnyriltä.

Yhtä kalliita raakaöljyn hintoja kirjattiin edellisen kerran lähes kaksi vuotta sitten. Vielä viime vuoden lopussa Brentin noteeraukset rypivät alle kymmenen dollarin tasolla.

Brentin torstaista hinnannousua tukivat tiedot Yhdysvaltain bensiinivarastojen pienenemisestä, Venäjän aikeet vähentää öljytuotteiden vientiä sekä öljynviejämaiden järjestön OPEC:n tiukkana pysynyt tuotantokuri.


Shellin alkuvuoden tulos supistui, voitto hitaasti kasvussa

Maailman suurimpiin kuuluvan öljy-yhtiön Royal Dutch/Shellin säästöohjelma puree odotettua nopeammin. Yhtiö kertoi torstaina, että sen toisen vuosineljänneksen tulos kasvoi edellisestä vuodesta etenkin kulujen leikkauksen ja öljyn hintojen nousun ansiosta.

Jälleenhankintahintojen oikaisun jälkeinen voitto kasvoi huhti-kesäkuussa edellisvuodesta viisi prosenttia 1,61 miljardiin dollariin, vaikka jalostustoiminnalla meni heikosti.

Vuoden koko alkupuoliskon oikaistu voitto jäi kuitenkin 13 prosenttia edellisvuotista pienemmäksi, 3,05 miljardiin dollariin. Alkupuoliskon liikevaihto puolestaan supistui 9 prosenttia 44,37 miljardiin dollariin.

Englantilais-hollantilainen öljyjätti kertoi joulukuussa julkaistun saneerausohjelman tulosten näkyvän odotettua nopeammin. Säästöä on syntynyt jo 450 miljoonaa dollaria odotetusta 2,5 miljardin dollarin kokonaissäästöstä.

Shell kertoi viime vuonna irtisanovansa tuhansia työntekijöitä ja myyvänsä 40 prosenttia kemikaaliliiketoiminnastaan.


Saksassa yli neljä miljoonaa työtöntä

Työttömien kausitasoitettu määrä oli Saksassa heinäkuussa 4 122 000 eli 10,3 prosenttia työvoimasta. Tässä oli lisäystä kesäkuuhun nähden 1 000 henkeä. Ilman kausitasoitusta työttömien määrä kasvoi 89 000.

Asiantuntijoiden ennakkoarvioissa oli kausitasoitetun työttömyyden ennakoitu kasvavan 7 000 hengellä ja kausitasoittamattoman työttömyyden 107 000 hengellä.


Andorran salakuljetus aisoissa

EU-komissio kiittelee Andorraa toimista, joihin se on ryhtynyt vähentääkseen laajamittaista savukkeiden salakuljetusta. Komission keskiviikkona julkistaman kannanoton mukaan Andorra ei enää ole EU:ssa liikkuvien salakuljetettujen savukkeiden päälähde.

Vielä vuonna 1996 Andorrassa valmistettiin, tuotiin maahan tai varastoitiin suuria määriä pimeille markkinoille päätyviä savukkeita. Tullimaksuja jätettiin maksamatta EU:n alueella salakuljetuksen vuoksi vuonna 1997 arviolta 2,4 miljardin markan edestä.

Komission mukaan puuha on ollut paljolti kansainvälisten rikollisjärjestöjen käsissä. Savukkeita virtasi erityisesti naapurimaihin Espanjaan ja Ranskaan, mutta suuria lähetyksiä päätyi myös Britannian ja Irlannin pimeille markkinoille.

Uusimmat Andorrassa voimaan tulleet salakuljetuksen vastaiset lait koskevat tullipetoksia, petoksille alttiiden tavaroiden valvontaa ja salakuljetuksen määrittelyä rikokseksi.


Ruotsin uutistoimisto TT vähentää väkeä

Ruotsin uutistoimisto TT vähentää työntekijöidensä määrää neljänneksellä. Dagens Nyheter -lehti kertoi keskiviikkona, että 34 työntekijää on saanut kehotuksen irtisanoutua.

Uutistoimisto TT:ssä (Tidningarnas Telegrambyrå) on jo aiemmin tänä vuonna tehty uudelleenjärjestelyjä kannattavuuden parantamiseksi. Maan kuusi suurinta lehteä hankki vuoden alussa 90 prosenttia TT:n osakkeista. Myös uutistoimiston johto vaihdettiin.

Dagens Nyheter kertoi keskiviikkona, että TT halua kiertää työlain määräykset antamalla 34 työntekijälle kehotuksen irtisanoutua itse. Näin TT:n ei tarvitse myöskään noudattaa määräystä, jonka mukaan ensiksi olisi irtisanottava viimeksi tulleet työntekijät. Niille jotka irtisanoutuvat itse tarjotaan korvauksena keskimäärin 12 kuukauden palkkaa.

TT:n toimitusjohtaja Göran Larsson kertoi Dagens Nyheterille, että uutistoimiston uusi organisaatio tulee voimaan elokuun puolivälissä. Niille jotka eivät kehotuksesta huolimatta pyydä itse eroa, ei aiota Larssonin mukaan antaa mitään työtehtäviä uudessa organisaatiossa.


Komissio hyväksyi Amadeus-kaupan

EU:n komissio on hyväksynyt lentolippujen varausjärjestelmää hoitavan Amadeus-yhtiön suunnitelman, jonka mukaan se hankkii omistukseensa osan Saksassa varauksia hoitavasta Start Amadeuksesta.

Startin omisti aiemmin yksinään Lufthansa, joka jää edelleen osakkaaksi yhtiöön. Espanjassa päämajaansa pitävän Amadeus Groupin omistavat Air France, Continental Airlines, Iberia ja Lufthansa.

Kilpailutilannetta vahtiva komissio katsoo, ettei kauppa vahvista kummankaan yhtiön asemaa Saksassa.

Amadeus-järjestelmä antaa matkatoimistoille mahdollisuuden päästä nopeasti käsiksi lentoyhteyksiä, hotelleja, autonvuokrausta ja muita matkailupalveluja koskeviin tietoihin. Yli 45 000 toimipistettä voi tehdä varauksen välittömästi.


Ifo: Saksan talous elpyy

EU:n talousmahdin Saksan bruttokansantuotteen kasvu kiihtyy huomattavasti ensi vuonna, arvioi saksalainen taloustutkimuslaitos Ifo. Tuoreessa ennusteessaan laitos povaa Saksaan tälle vuodelle 1,5 prosentin ja ensi vuodelle 2,4 prosentin talouskasvua.

Käänteen taustalla vaikuttaa ennen muuta saksalaisen teollisuuden piristyminen, jota tukevat heikentyneen euron avaamat vientimahdollisuudet. Palveluissa ja vähittäiskaupassa kasvuvauhti pysyy aluksi vaimeampana, mutta ensi vuoden mittaan kasvu ulottunee jo laajalle rintamalle.

Koko euroalueen Ifo ennakoi yltävän tänä vuonna 2,0:n ja ensi vuonna 2,6 prosentin BKT:n kasvuun. Ifo arvioi Euroopan keskuspankin kiristävän vauhdittuvan kasvun oloissa rahapolitiikkaansa ennen vuoden 2000 loppua.

Tuntuviin koronnostoihin laitos ei kuitenkaan usko, koska euroalueen hintataso on pysytellyt hyvin hallinnassa.

Ifon ennusteen mukaan euroalueen inflaatio yltää kuluvana vuonna 1,1 prosenttiin ja kiihtyy ensi vuonna 1,5 prosenttiin. EKP:n hintavakauden määritelmä edellyttää inflaation pysymistä kahden prosentin alapuolella.


Ministeri: Kiina avaa talouttaan

Kiina aikoo madaltaa tullimuurejaan ja avata talouttaan riippumatta siitä, kuinka nopeasti sen jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa toteutuu.

Asiasta kertoi Kiinan ulkomaankauppaministeri Shi Guangsheng puheessa, jota maan virallinen uutistoimisto Xinhua siteerasi tiistaina.
- Kiina jatkaa avautumistaan ulkomaailmaan kansantaloutemme tarpeiden mukaan, Shi lausui puheessaan.

Hän toi esiin Kiinan johdon valmiudet lieventää ulkomaisille sijoittajille asetettuja tiukkoja rajoituksia pankki- ja vakuutustoiminnassa, vähittäiskaupassa ja televiestinnässä.

Shi ei maininnut, koska Kiina on valmis jatkamaan keskeytyneitä WTO-neuvottelujaan Yhdysvaltain kanssa. Kiinan hallitus jäädytti neuvottelut toukokuussa, kun Naton ohjukset tuhosivat erehdyksessä maan Jugoslavian-suurlähetystön Belgradissa. Hyökkäyksessä kuoli kolme ja haavoittui 27 lähetystön virkailijaa.

Viime viikolla Yhdysvallat ilmoitti olevansa valmis maksamaan 4,5 miljoonan dollarin korvaukset ohjusiskun tuhoista. Ulkopuoliset tarkkailijat arvioivat, että tämä myönnytys saattaisi tuoda Kiinan takaisin neuvottelupöytään.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton keskustelee mitä todennäköisimmin WTO-kysymyksistä tavatessaan kiinalaisen virkaveljensä Jiang Zeminin syyskuussa Uudessa-Seelannissa Aasian ja Tyynenmeren maiden järjestön APEC:in kokouksessa.

Koonnut: IA
6.8.1999


TALOUS -SIVULLE