Nettikauppa on vielä paljolti perinteistä postimyyntiä



Internet-kauppa ei ole lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Tuotteita ja myyjiä riittäisi, mutta ostajista on pulaa. Suurimpana syynä on, että maksuliikennettä Internetissä vieroksutaan tai jopa pelätään.


Erilaiset nettirahat ovat olleet kehitteillä jo pidemmän aikaa, mutta toimivaa järjestelmää ei kuitenkaan ole tarjolla. Muutamien kymmenien pennien tai markkojen maksaminen ilman toimivaa, helppo- ja nopeakäyttöistä järjestelmää on hyötyyn nähden niin vaivalloista, että moni jättää tilaisuuden käyttämättä.

Tuotteiden ja palveluiden maksaminen tapahtuu joko luottokortilla tai erilaisten maksupalveluiden kautta. Luottokorttitietojen lähettämisessä verkkoa pitkin on aina omat riskinsä.

Ohjelmat maksujen turvalliseen suorittamiseen kehittyvät jatkuvasti, mutta saman aikaisesti myös erilaiset hakkerointiohjelmat kehittyvät paremmiksi ja vaikeimmiksi havaita. Maksupalveluiden käyttö luottokortittomille on lähes ainoa tapa maksaa tuotteet tilaamisen yhteydessä.

Maksupalveluiden käyttö kaupankäynnissä on ehkä turvallisin tapa. Erilaiset shekkien ja luottokorttien väärinkäytökset ovat paljon todennäköisempiä kuin onnistuneet hakkeroinnit maksupalveluihin. Kaikki liikenne maksupalvelun ja asiakkaan välillä on salattua, jota ei kovin helposti pysty purkamaan.

Meritan tietohallintayksiköstä kerrotaan, että laboratorio-olosuhteissa salaus on pystytty purkamaan vasta yli seitsemän tunnin yrittämisen jälkeen. Salauksenpurku täytyy tapahtua saman istunnon aikana, jotta tiedoilla olisi mahdollista aiheuttaa vahinkoa. Tuskin kukaan meistä maksaa Internetistä tilattua CD-levyä seitsemän tuntia samalla istunnolla.

Jos tietokonetta käyttää useampi henkilö tai ostoksia tehdään yleisissä paikoissa, kuten kirjastoissa, käytön jälkeen kannattaa tyhjentää selaimen välimuisti, koska selain tallettaa tietoja levylle toimintojen nopeuttamiseksi.

Välimuistista saadaan helposti näkyviin edellisen käyttäjän käyttämien sivujen tietoja, myös maksupalvelun. Tiedoilla sinänsä ei kukaan tee mitään, koska joka istunnolle on vaihtuva salasana. Mutta on toki kiusallista, jos seuraava käyttäjä saa selville tilinsaldon tai muuta vastaavaa tietoa.

Myös tunnukset ja salasanat kannattaa pitää tallessa, sillä jos joku saa nämä selville ja tilaa tuotteita tai tyhjentää tilin, on syyllistä vaikea löytää ja saada vastuuseen teoistaan.

Ota selvää kauppiaasta

Postimyynnin kaltaista kaupankäyntiä harjoitetaan Internetissä ehkä eniten, eli asiakas tutustuu tuotteisiin Internetissä ja tilaa lomakkeella haluamansa tuotteet. Tuotteet toimitetaan lähimpään postiin, jossa asiakas maksaa tuotteet noudon yhteydessä. Pienimmät tuotteet voidaan toimittaa suoraan asiakkaan kotiovelle, joko postinkannon yhteydessä tai erikseen sovitulla kuljetuksella.

Internet-kaupankäynti on hyvin pitkälle samanlaista kuin perinteinen postimyynti.

Ihan kaikille kauppiaille ei kannata heti luottokorttitietojaan luovuttaa, ainakin ulkomailta tilaavien on hyvä ottaa yrityksestä hieman selvää ennen tuotteiden tilaamista. Joka maankolkasta löytyy myös huijareita.


Seuraavassa muutama esimerkki yrityksistä, jotka tarjoavat tuotteitaan Internetin välityksellä.

  • T-paita.com myy T-paitoja Internetissä. Kymmenkunta eri aihealuetta mm. Tapahtumat, rock & pop, eläimet. Kymmeniä kuvia. Maksutapa: Merita Solo-maksu tai OP Kultaraha.

  • Bokus on suomalainen Internet-kirjakauppa. Sivut suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi. Tuotteiden toimitus postin välityksellä. Maksutapa: Tuotteen mukana -tulevalla laskulla.

  • Amazon.com, amerikkalainen Internet-kirjakauppa. Kehuttu maailman suurimmaksi.

  • Fazer-music club Suomen suurin ja suosituin musiikkikerho. Maksutapa: Tuotteen mukana tulevalla laskulla.

  • Netinlevy myy CD-levyjä suoraan Internetistä kotiin. Toimitus maksupalveluilla ja luottokortilla suoraan kotiin, postiennakolla lähimpään postiin. Maksutapa: Kaikkien pankkien maksupalveluilla, luottokortilla, postiennakolla, viitemaksuna.

  • Ruokavarasto toimittaa kaikki ruokaostokset Internetin kautta suoraan kotiin. Maksutapa: Solo-, OP-Kultaraha tai Leonia -maksupalveluilla.

  • Ellos myy tuotteitaan sekä postimyynnillä että Internetissä. Tuotteisiin kuuluu vaatteet, taloustavarat, elektroniikka sekä huonekalut. Tuotteet toimitetaan postin välityksellä. Maksutapa: Ellos-tilillä tai postiennakolla.

  • Meritan Solo-torilta löydät toistakymmentä aihealuetta ja kymmeniä eri liikkeitä. Yhteistä yrityksille on Solo-maksupalvelun käyttö. Tarkempia ohjeita yritysten omilta web-sivuilta.

  • PC-SuperStore myy PC-laitteita, oheistarvikeita ja pelejä. Toimitus pikapostilla. Maksutapa: kaikkien pankkien maksupalveluilla.

  • Webbdirect myy Internetissä pelejä ja oheistarvikkeita niin PC:hen, kuin konsoleihin. Toimitus ja maksutapa: Postiennakolla.

  • Ostos-tv myy Internetissä samoja tuotteita kuin tv:ssä. Toimitus postin välityksellä. Maksutapa Solo- maksulla tai postiennakolla.

MIKA KULMALA
6.8.1999

TALOUS -SIVULLE