Pakistan tulitti Intian helikoptereita



Pakistan ampui keskiviikkona ohjuksilla kohti toimittajia kuljettaneita intialaisia helikoptereita. Kolmen helikopterin saattueen mukana lensi kaksi hävittäjää, mutta mikään niistä ei saanut osumaa.


Välikohtauksesta kertoivat Intian puolustusministeriö sekä tiedotusvälineet. Pakistan vahvisti tulittaneensa sen ilmatilaansa hävittäjiä, mutta kiisti tähdänneensä helikoptereihin.

Helikoptereissa olleet toimittajat olivat matkalla Gujaratin osavaltioon, jossa Intia oli aiemmin ampunut alas Pakistanin tiedustelukoneen.

Pakistanin ulkoministeri Sartaj Aziz kertoi aiemmin keskiviikkona, että Pakistanin puolustus on asetettu valmiustilaan lentokoneen pudotuksen vuoksi. 16 pakistanilaista laivaston sotilasta sai surmansa tiistaina, kun intialainen Mig-hävittäjä ampui alas pakistanilaisen tiedustelukoneen.

Intian mukaan alas ammuttu pakistanilainen tiedustelukone oli tunkeutunut Intian ilmatilaan. Pakistanin mukaan kone ammuttiin alas omalla puolellaan rajaa. Maat kiistelevät edelleen koneen hylyn sijainnista.

Pakistan arveli keskiviikkona, että Intia olisi vienyt osia koneen hylystä.
- Kesti pari kolme tuntia ennen kuin löysimme koneen. Joten on mahdollista, että intialaiset ovat hakeneet koneen osia omalle puolelleen, sanoi Pakistanin laivaston edustaja.

Sir Creekin lahdelma, jonne kone syöksyi, on nousu- ja laskuvesien mukaan liikkuva vesiväylä. Väylän maantieteellinen sijainti on täten siirtynyt paljon sitten vuoden 1914, jolloin rajasta sovittiin entisen Sindhin ja entisen Kutchin ruhtinaskunnan välillä. Alueella on oletettavasti öljyesiintymiä.

STT-IA
11.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE