Auringonpimennys sai eläimet ja ihmiset sekaisin



Vuosituhannen viimeinen auringonpimennys pyyhkäisi keskiviikkona Euroopan ja Lähi-idän yli villiinnyttäen niin ihmiset kuin eläimetkin.


Atlantin valtamereltä alkanut pimennys saavutti Euroopan läntisimmän kolkan Britanniassa hieman yhden jälkeen iltapäivällä Suomen aikaa.

Ihmiset hurrasivat, itkivät ja korkkasivat samppanjapulloja, kun pilviverho väistyi juuri ennen kriittistä hetkeä. Täydellinen pimennys kesti kaksi minuuttia kuusi sekuntia.

Iranin Isfahanissa, jossa Yhdysvaltain avaruushallinnon NASA:n mukaan oli paras paikka pimennyksen katseluun, muslimit kerääntyivät erityisiin rukoustilaisuuksiin. "Jumala on suurin", tuhannet ihmiset huusivat, kun kuun varjo pimensi auringon.

Pariisissa liikenne seisahtui ja toimistokorttelit tyhjenivät, kun sadattuhannet ihmiset rynnivät ulos kaduille, puistoihin ja Eiffel-tornin alle seuraamaan ilmiötä.

Romaniassa auringonpimennyksen kerrottiin vaikuttaneen erityisesti eläinten käyttäytymiseen. Eläintarhan ponit olivat seksuaalisesti tavallista aktiivisempia, kun ne erehdyksessä luulivat illan, siis normaalin paritteluajan, koittaneen.

Mustanmeren rannalla lomailleet turistit pyydystivät paljain käsin kaloja, joiden suuntavaiston luonnonilmiö oli sekoittanut.

Saksassa 24-vuotias mies sai vakavia palovammoja, kun hän kiipesi voimajohtopylvääseen nähdäkseen pimennyksen paremmin. Britanniassa taas sairaalaviranomaiset kertoivat saaneensa satakunta soittoa ihmisiltä, joiden silmät olivat kärsineet auringon katselemisesta.

Egyptin sairaalat kertoivat, että kaksi ihmistä oli sokeutunut ja 42 joutunut sairaalahoitoon katseltuaan pimennystä paljain silmin.

Ruotsin eteläosissa pimennys näkyi 82-prosenttisena, ja jotkut innokkaat katselijat yrittivät nähdä ihmeellisen ilmiön mustien jätesäkkien läpi.

STT-IA
11.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE