Nykypäivä

Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

Politiikka



Erlund eroaa RKP:n eduskuntaryhmästä

Kansanedustaja Rainer Erlund eroaa ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmästä. Erlund ilmoitti tiistaina jättävänsä ryhmän ja jatkavansa edustajantyötä omana ryhmänään. (Päivitys 10.8.1999)

Akava: Asuntovähennykseen ei syytä puuttua

Korkeasti koulutettujen etujärjestö Akava ei hyväksy asuntojen hintojen nousun hillitsemiseksi ehdotettua asuntolainojen korkovähennysoikeuden rajoittamista. (Päivitys 10.8.1999)

Viikonlopun politiikkaa lyhyesti

(Päivitys 8.8.1999)


Itälä: Toimivat instituutiot hallinnon perusta

KHO:n presidentti Pekka Hallberg kritisoi heinäkuussa valtiosääntöuudistusta liiasta instituutioiden korostamisesta. Hän toivoisi enemmän keskustelua kansalaisen asemasta yhteiskunnassa. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ville Itälä (kok.) näkee kansalaisoikeudet tärkeinä, mutta painottaa myös valtasysteemien toimintaa.

Väyrynen aikoo tehdä keskustan esivaalista linjavaalin

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo tehdä keskustan presidenttiehdokkuudesta järjestettävästä esivaalista koko puoluetta koskevan linjavaalin. Väyrysen mukaan hänen ja puolueen puheenjohtaja Esko Ahon välisessä vaalissa ratkaistaan lopullisesti puolueen nykyisen ja hänen oman linjansa kannatus.

Äänestyssitoumus keskustan esivaalissa sitoisi vain moraalisesti

Keskustan esivaalissa vaadittava sitoumus olla äänestämättä muissa kuin keskustan esivaalissa sitoo äänestäjää vain moraalisesti. Puolue ei voi valvoa sitoumuksen noudattamista, sanoo hallitusneuvos Jarmo Törneblom, joka vastaa oikeusministeriössä vaaliasioista.

Komissaariehdokkaat valmistautuvat parlamentin tenttiin

Uuteen EU-komissioon ehdolla oleva Erkki Liikanen joutuu kertomaan kirjallisesti EU-parlamentille, sitoutuuko hän eroamaan tehtävästään, jos komission puheenjohtaja sitä pyytäisi.

Halonen neuvotteli Syyriassa ja Libanonissa

Ulkoministeri Tarja Halonen jatkoi torstaina Lähi-idän vierailuaan neuvottelemalla sekä Syyrian että Libanonin johdon kanssa.

Suomi tukee monin tavoin Kosovon rauhansuunnitelmaa

Suomi tukee monin eri tavoin Kosovoa ja auttaa sodan tuhojen korjaamisessa. Kosovon rauhansuunnitelman toimeenpano jakaantuu toisaalta YK:n johtaman siviilipuolen tehtäviin ja toisaalta rauhanturvatoimintaan.

Kristilliset päättävät presidenttiehdokkaastaan syksyllä

Kristillinen liitto päätti keskiviikkona eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Jyväskylässä, että päätös mahdollisesta oman presidenttiehdokkaan asettamisesta tehdään vasta syksyllä pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Posti ja Leonia pyrkivät syksyllä sopimukseen yhteistyöstä

Posti ja Leonia Pankki pyrkivät sopimukseen yhteistyön jatkamisesta syksyn kuluessa. Yhteistyön jatkaminen on kilpistynyt kiistaan Leonian Postille pankkipalveluista maksamien korvausten suuruudesta. Kiistan vuoksi valtiovarainministeriö on jo vuodesta 1998 joutunut määräämään korvauksen suuruuden.

Sosiaaliturvaa pohdittiin Kuusamossa

Kunnalla on tulevaisuudessakin selkeästi velvollisuus vastata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävyydestä ja laadusta. Tätä korosti sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho (kok.) sosiaaliturvan päivillä Kuusamossa keskiviikkona.

Belgia joutuu testaamaan myös naudanlihan

EU vaatii Belgian viranomaisia testaamaan dioksiinimäärät myös vientiin menevästä naudanlihasta sian- ja siipikarjan lihan lisäksi elokuun loppuun saakka.

Valtioneuvosto hyväksyi maaseudun kehittämissuunnitelman

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina maaseudun kehittämissuunnitelman maa- ja metsätalousministeriön esityksen mukaisesti. Valtioneuvosto päätti kuitenkin selvitellä vielä luopumistukijärjestelmän jatkomahdollisuuksia.

Viikon varrelta - politiikkaa lyhyesti

Puolueiden kannatusarviot

Tällä sivulla näet tärkeimpien puolueiden kannatusarviot verrattuna viime eduskuntavaaleihin kolmen tutkimuslaitoksen mittaamana.

Sivun alkuun