Paikallisosuuspankkien liikevoitto nousi



Paikallisosuuspankit tekivät tammi-kesäkuussa yhteenlaskettua liikevoittoa 83 miljoonaa markkaa eli yli 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Rahoituskate nousi 209 miljoonaan vuodentakaisesta 194 miljoonasta markasta.


Liikevoiton kasvua selittävät kulujen ja luottotappioiden selvä väheneminen, jotka paikkasivat tuottojen runsaan kahden prosentin laskua.

Paikallisosuuspankkien mukaan tuottojen väheneminen johtuu kovasta alueellisesta pankkikilpailusta.

Huokeammat kulut puolestaan selittyvät sillä, että kuluvan vuoden lukuja eivät enää rasita Paikallisosuuspankkiryhmän perustamiseen liittyneet poikkeukselliset kulut ja Osuuspankkien vakuusrahaston kannatusmaksut.

Luottotappiot jäivät ainoastaan kolmeen miljoonaan markkaan eli puolet viime vuotta pienemmiksi.

Paikallisosuuspankkien yhteenlaskettu tase ylitti kesäkuun lopussa 11 miljardia markkaa. Yleisön talletukset kasvoivat alkuvuonna yli prosentin ja ovat tällä hetkellä 8,9 miljardia. Luottokanta lisääntyi vajaat neljä prosenttia 7,5 miljardiin markkaan.

Markkinaosuutensa paikallisosuuspankit pitivät alkuvuonna lähes ennallaan. Ne yltävät talletuksista 2,9:n ja luotoista 2,2 prosentin siivuun markkinoista.

Järjestämättömiä saamisia paikallisosuuspankeilla oli kesäkuun lopussa 120 miljoonaa markkaa eli 17 miljoonaa vähemmän kuin vuodenvaihteessa.

Paikallisosuuspankkiryhmään kuuluu tätä nykyä 43 itsenäistä osuuspankkia. Konttoreita niillä on 110 ja työntekijöitä 698. Asiakasmäärä nousi kesäkuun lopussa yli 241 000:een.

STT-IA
6.8.1999

Kuva: Paikallisosuuspankkien kotisivulta.


TALOUS -SIVULLE