Väyrynen aikoo tehdä keskustan esivaalista linjavaalin



Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo tehdä keskustan presidenttiehdokkuudesta järjestettävästä esivaalista koko puoluetta koskevan linjavaalin. Väyrysen mukaan hänen ja puolueen puheenjohtaja Esko Ahon välisessä vaalissa ratkaistaan lopullisesti puolueen nykyisen ja hänen oman linjansa kannatus.


Väyrynen sanoo lopettavansa puolueen nykyjohdon kyseenalaistamisen ja aikovansa tyytyä parlamentaarikon tehtäviinsä, mikäli hän kärsii esivaalissa tappion.

- Jos linjani ei saavuttaisi jäsenistön tukea, niin silloin ajattelisin, että antaa puolueen elää omaa elämäänsä ja minä toimin parlamentaarikkona sillä valtakirjalla, joka minulla on.

Väyrynen vahvisti osallistumisensa esivaaliin torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa. Hän antoi alustavan suostumuksensa esivaaliin jo kesäkuun lopulla. Nyt annettu ilmoitus avasi hänen vaalikampanjansa virallisesti.

- Minua viehättää aika tavalla se piirien puheenjohtajien yksituumaisesti esittämä ajatus, että esivaalissa mitattaisiin, kumman ehdokkaan poliittinen linja nauttii puolueväen keskuudessa laajempaa kannatusta, Väyrynen muotoili.

Esivaali järjestetään 11. syyskuuta. Keskustan presidenttiehdokas asetetaan ylimääräisessä puoluekokouksessa 8. lokakuuta.

Äänestykseen voivat osallistua myös muut kuin puolueen jäsenet, jos vakuuttaa kirjallisesti, ettei osallistu minkään muun puolueen presidenttiehdokkaan valintaan. Keskustan työvaliokunta päätti torstaina asettaa äänestäjille 20 markan kirjautumismaksun.

Tähänastisten arvioiden mukaan Ahon on arvioitu voittavan puolueen esivaalin selvästi. Mm. keskustan piirijärjestöjen puheenjohtajat ovat asettuneet Esko Ahon taakse. Sunnuntaisuomalaisen tekemän kyselyn mukaan 21 piirijärjestön puheenjohtajasta vain yksi ei halua liputtaa avoimesti Ahon puolesta.

Väyrynen arvioi ehdokkaiden kannatuksen olevan kuitenkin kenttäväen keskuudessa jokseenkin tasoissa.
- Minulla on se käsitys, että jos äänestysprosentti nousee hyvin korkeaksi, niin minä voitan.

Vaikka Väyrynen häviäisi, laajahko kannatus vaikeuttaisi Ahon asemaa puheenjohtajana. Kumpikaan ehdokkaista ei aio järjestää mainittavaa esivaalikampanjaa. Väyrynen perustaa omansa lähinnä piirijärjestöjen järjestämiin tilaisuuksiin.

Puoluejohto kovan arvostelun kohteena

Väyrynen perusteli ehdokkuuttaan arvostelemalla keskustan nykyjohdon epäonnistunutta oppositiopolitiikkaa. Hänen mukaansa 1990-luvun keskustapolitiikka on tullut tiensä päähän ja puolue on suistunut historiansa pisimpään oppositiokauteen. Syynä tähän on ollut epäonnistunut strategia pysyä vallan kahvassa kannattamalla liittymistä EU:hun ja rahaunioniin.

Avoin keskustelu puolueessa on Väyrysen mielestä vaiennettu väittäen, että puolue on saavuttanut historiansa toiseksi parhaan vaalituloksen, ja että puoluejohdolle tulee antaa työrauha.
- Kevään eduskuntavaalien tulos oli kuitenkin ääniosuuksilla mitaten paremmuusjärjestyksessä vasta 12. ja eduskuntapaikoilla mitaten vasta 14., Väyrynen laskeskeli.

Hän vertailikin oman ja puolueen nykyjohdon politiikkaa vaalimenestyksellä ja sanoi keskustan palanneen hänen johdollaan 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi.
- Tällä linjalla olemme saavuttaneet puolueen historian parhaimmat äänisaaliit vuosien 1988 ja 1994 presidentinvaaleissa sekä vuoden 1991 eduskuntavaaleissa.

Väyrynen sanoi löytäneensä oman linjansa jo 1970-luvun alkupuolella ja myös pysyneensä sillä. Sen nykyinen nimi on Väyrysen mukaan "uuden vuosituhannen keskustapolitiikka". Erimielisyyttä on nykyjohdon kanssa on syntynyt EU-politiikan lisäksi 1990-luvun alkupuolen talouspolitiikasta, oppositiopolitiikan strategiasta ja työreformista.

Väyrynen sanoi olleensa alun perin vastahakoinen ryhtymään ehdokkaaksi.
- Sitä ei ole vähentänyt se tapa, jolla puolueen eduskuntaryhmän ja piirijärjestöjen johtotehtävissä toimivat Esko Ahon kannattajat ovat käyttäytyneet.

Kaksi kertaa presidentin vaaleihin osallistunut Väyrynen sanoi hakevansa nyt hyvitystä kuuden vuoden takaisesta kohtelusta. Väyrynen sanoi tehneensä lopullisen päätöksen vaaliin osallistumisesta vasta keskustan työvaliokunnan kokouksessa torstaina iltapäivällä.
- Jonkinlaiseen alustavaan ratkaisuun tulin eilen illalla tai ehkä vasta tänä aamuna.

STT-MH
6.8.1999


POLITIIKKA -SIVULLE