G8-maat sopuun Kosovon rauhansuunnitelman perusperiaatteista



Johtavat teollisuusmaat ja Venäjä pääsivät torstaina sopuun Kosovon rauhansuunnitelman perusperiaatteista. Saksan ulkoministerin Joschka Fischerin mukaan paljon on kuitenkin vielä tehtävä, ennen kuin NATO harkitsee Jugoslavian vastaisten ilmaiskujen lopettamista.


Venäjä ja länsimaat eivät edelleenkään ole yksimielisiä Kosovon rauhanturvajoukon kokoonpanosta, Fischer totesi.

Perusperiaatteet Kosovon kriisin ratkaisemiseksi hyväksyttiin G8-maiden ulkoministereiden kokouksessa Bonnissa. Periaatteille on tarkoitus hankkia vielä YK:n vahvistus.

Suunnitelmassa esitetään Kosovoon tehokasta kansainvälistä siviili- ja turvallisuusjoukkoa, jolla on YK:n hyväksyntä. NATO-joukkoja ei erityisesti mainita.

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright korosti kokouksen jälkeen, että Yhdysvaltain ja Naton joukkojen on oltava Kosovon joukkojen ytimenä. Ehdotuksia, jossa Yhdysvallat ja Britannia suljetaan joukkojen ulkopuolelle, ei voida hyväksyä, hän totesi.

Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov taas sanoi, että NATO-maat eivät voi osallistua kansainvälisiin joukkoihin ilman Jugoslavian suostumusta. Jugoslavia on suvereeni valtio eikä mikään ole mahdollista ilman sen hyväksyntää, Ivanov painotti.

Britannian ulkoministeri Robin Cook kutsui kuitenkin rauhansuunnitelman hyväksymistä läpimurroksi. Hänen mukaansa on merkittävää, että länsimaiden ja Venäjän kannat ovat lähentyneet toisiaan.

Cookin mukaan suunnitelma antaa Jugoslavian presidentille Slobodan Milosevicille selvän viestin siitä, että kansainvälinen yhteisö on yksimielinen suhtautumisessaan Kosovon kriisiin.

Pakolaiset takaisin turvallisesti

G8-maiden hyväksymissä perusperiaatteissa vaaditaan Kosovon väkivaltaisuuksille välitöntä loppua. Sotilaspoliisin ja puolisotilaallisten joukkojen on vetäydyttävä maakunnasta.

Kaikkien pakolaisten on saatava palata Kosovoon turvallisesti, ja humanitaarisille avustusjärjestöille on taattava esteetön pääsy Kosovoon.

Kosovoon on myös perustettava väliaikainen hallinto YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Hallinnon on taattava Kosovon asukkaille mahdollisuudet rauhanomaiseen ja normaaliin elämään.

G8-maat lupasivat myös tukea Kosovon itsehallintoa samoin kuin Jugoslavian alueellista koskemattomuutta.

Milosevic hyväksyy YK-joukkojen "itsepuolustusaseistuksen"

Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic on sanonut haastattelussa, että hän voisi hyväksyä Kosovoon YK:n rauhanturvajoukon, jolla olisi itsepuolustukseen tarkoitettu aseistus.

Milosevic oli antanut haastattelun ennen kuin johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän ulkoministerit olivat päässeet sopuun Kosovon rauhansuunnitelman perusperiaatteista.

Milosevic sanoi UPI-uutistoimiston haastattelussa, että hänen hallituksensa on valmis neuvottelemaan kansainvälisen joukon kokoonpanosta. Haastattelu tehtiin 30. huhtikuuta ja se esitettiin Serbian tiedotusvälineissä torstaina.

Milosevic mainitsi aseistetun joukon pakolaisten paluun suojaamiseksi nyt ensimmäistä kertaa. Pakolaisten paluun turvaaminen on lännen päävaatimus. Milosevic tähdensi, ettei Jugoslavia hyväksy miehitysjoukkoa NATO:n eikä YK:n johdolla.

Milosevic torjui myös NATO-maiden osallistumisen YK:n rauhanturvajoukkoon. Hän sanoi, ettei hänen maansa voi hyväksyä hyökkäykseen osallistuneita maita. Hän jatkoi, että on olemassa NATO:on kuulumattomia Euroopan maita, kuten Irlanti. Jugoslavia voisi hyväksyä myös Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän.

Haastattelun julkistivat BETA-uutistoimisto ja Studio B -televisio. Tarkkailijoiden mukaan niillä täytyi olla siihen lupa.

Milosevicin sosialistisen puolueen edustaja sanoi torstaina Belgradissa, että kansainvälisten joukkojen läsnäolosta voidaan päättää vain YK:n ja Jugoslavian välillä.

STT-IA
7.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE