Kansaneläkkeen saajien määrä putoaa reilusti

Iäkkään väestön osuus huipussaan 2030



Suurten ikäluokkien ikääntyminen muokkaa Suomen väestörakennetta 2030-luvulle asti, arvioi Kela tuoreessa raportissaan. Tuolloin vanhuksia, lapsia ja nuoria on yhteensä 87 kutakin sataa 20-65-vuotiasta kohden. Tällä haavaa tämä ns. huoltosuhde on 65.


Laskelman mukaan Kelan maksamien etuuksien osuus Suomen bruttokansantuotteesta näyttää silti supistuvan nykyisestä 8 prosentista ainakin 5,7 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ja 4,7 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

Säästöä syntyy kansaneläkkeiden, lasten ja nuorten etuuksien sekä työttömyyskorvausten vähenemisestä, vaikka sairaanhoitokorvausten määrä lisääntyykin väestön ikääntyessä, arvioidaan Kelassa.

Kansaneläkettä maksetaan jatkossa paljon nykyistä harvemmille, koska pelkkänä pohjaosana alkaneiden kansaneläkkeiden maksu on päätetty lopettaa vuonna 2001. Lapsimäärän taas lasketaan supistuvan ja työttömyyden vähenevän.

Kansaneläkettä enää alle joka toiselle

Vuonna 2020 kansaneläkettä saa Kelan arvion mukaan enää 41 prosenttia eläkkeensaajista eli noin 660 000 eläkeläistä. Tätä nykyä runsas miljoona eläkeläistä Suomen 1,2 miljoonasta eläkkeensaajasta saa myös kansaneläkkeen.

Kun iäkkäiden määrä suurten ikäluokkien jälkeen taas vähenee, kansaneläkkeen saajiakin lasketaan vuonna 2050 olevan enää 40 prosenttia nykyisestä.

Maahanmuutto auttaisi etuuksien maksua

Laskelma kuvaa Kelan etuuksien kehitystä siinä tapauksessa, että poliittiset ratkaisut sosiaaliturvasta säilyisivät nykyisellään, talouskehitys olisi maltillisen suotuisaa ja työttömyys alenisi tasaisesti.

Perusvaihtoehtona oletetaan, että yleinen ansiotaso kasvaisi vuodesta 2005 alkaen 1,5 prosenttia vuodessa ja etuuksia korotettaisiin puolella ansiotason reaalikasvusta.

Jos talouskehitys olisi vielä suotuisampaa, etuuksien osuus koko kansantuotteesta putoaisi vielä enemmän.

Myös mahdollinen väkilukua lisäävä maahanmuutto helpottaisi etuuksien maksua.

STT-IA
7.5.1999


AJASSA -SIVULLE