Europarlamentaarikot eivät pystyneet sopimaan palkka-asiasta



Europarlamentaarikkojen pitkään vireillä ollut palkka- ja kulukorvausuudistus viivästyy edelleen. Todennäköisesti asiasta ei pystytä sopimaan enää nykyparlamentin aikana.


Päätöksenteon vaikeudesta kielii jo se, että ratkaisun löytämiseksi edustajat joutuivat keskiviikkona äänestämään useasta eri vaihtoehdosta. Osa parlamentaarikoista noituikin äänestysmenettelyä vihonviimeiseksi.

Palkkauudistuksen puolesta pitkään toiminut Astrid Thors (lib.) oli pettynyt keskiviikon äänestykseen. Jos uudistus olisi mennyt läpi, parlamentti olisi hänen mukaansa voinut edetä kohti uusia vaaleja lippu korkealla osoittaen, että se on valmis siivoamaan myös omia nurkkiaan komission puhdistamisen ohella.

Vihreiden Heidi Hautala taas katsoi, että parlamentti sortui hylkäämään palkka- ja kulu-uudistuksen täysin valheellisilla perusteilla.

Moni edustaja vetosi siihen, että EU:n ministerineuvosto sorvasi liikaa alun perin parlamentin tekemään palkkauudistusesitystä. Palkkauudistus on ollut esillä jo kolmisen vuotta.

Viime joulukuussa parlamentti teki siitä oman luonnoksensa, jota ministerineuvosto muotoili mieleisekseen.

Osa vastusti uudistusta siis siksi, että ministerineuvosto puuttui liikaa parlamentin esitykseen. Osa taas pelkäsi omien etujensa pienenemistä.

Suomessa euroedustajien suuret matkakorvaukset ovat herättäneet närää, mutta joissakin muissa jäsenmaissa kulukorvauksia ei niin paljoa ole arvosteltu.

Raadollinen totuus

Uudistuksen ideana on sama palkka, noin 34 000 markkaa, kaikille europarlamentaarikoille. Lisäksi ideana on korvata matkakulut todellisten kustannusten mukaan eikä könttänä kuten nyt tehdään. Ministerineuvoston esityksen mukaan palkkaa voitaisiin verottaa kansallisesti.

Suomalaisista euroedustajista valtaosa oli uudistuksen toteuttamisen kannalla. Keskustan Paavo Väyrynen sekä EPP:n Jyrki Otila äänestivät tyhjää.

- Euroopan parlamentti menetti yhden tilaisuuden päättää oikeudenmukaisemmasta järjestelmästä, joka sisältäisi mm. eurokansanedustajien samapalkkaisuuden, sosiaalidemokraattien Riitta Myller tiivisti tunnelmat äänestyksen jälkeen.

Parlamentti antoi asiasta päätöslauselman, jonka mukaan parlamentin tulee jatkaa asiasta neuvotteluja ministerineuvoston kanssa.

Suurimmat kiistat liittyvät edustajanpalkkion määräytymisperusteisiin, eläkejärjestelmään sekä todellisten kustannusten korvaamiseen liittyviin käytännön järjestelyihin.

Pertti Paasio (sd.) toivoo parlamentin jatkavan palkkauudistusneuvotteluja ministerineuvoston kanssa. Hautala ei usko, että asiassa päästäisiin ratkaisuun tämän vuoden aikana kuten päätöslauselmassa toivotaan.

Taustalla hänen mukaansa on raadollinen totuus.
- Nykyinen kulujärjestelmä sallii niin paljon etuoikeuksia, ettei monikaan halua niistä luopua, hän sanoo.

EPP:n Ritva Laurila oli pettynyt äänestysmenettelyyn, joka hänen mukaansa oli hankala ja monimutkainen. Laurila on liputtanut uudistuksen puolesta ja ajanut matkakorvausten korvaamista todellisten kulujen mukaan.

STT-IA
7.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE