Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ajan suunnassa lyhyesti



Suomalaisten tupakointi vähentynyt

Suomalaisten tupakointi on yleisesti ottaen tänä vuonna edelleen vähentynyt. Naisten tupakointi on pysynyt ennallaan, mutta miesten vähentynyt. Nuorten miesten päivittäistupakointi on niin ikään edelleen vähentynyt, mutta satunnaistupakointi yleistynyt.

Tupakoinnin lopettamisyritykset ovat Suomessa yleisiä. Peräti puolet tupakoivista on kertonut haluavansa lopettaa. Tupakoinnin lopettamiseen kuitenkin halutaan tukea.

Suomalaisten altistuminen tupakansavulle työpaikoilla on edelleen vähentynyt. Yhä useammalla työpaikalla ei enää kukaan tupakoi. Tänä vuonna 15-64-vuotiaista miehistä tupakoi päivittäin 27 prosenttia ja naisista 20 prosenttia.

Tiedot ovat Kansanterveyslaitoksen koko maata kattavasta elintapojen seurannasta, josta ovat valmistuneet tämän vuoden ennakkotiedot. Seuranta aloitettiin jo vuonna 1978.


Helsinkiin virtuaalilukio kahden vuoden kuluttua?

Helsingin opetusviraston kaavailema virtuaalikoulu saattaa saada pysyvän hahmon kahden vuoden kuluttua.

Opetustoimen johtaja Lauri Turja kertoo, että pääkaupungissa voisi aloittaa toimintansa verkkolukio tai -ammattilukio elokuussa 2001. Uudenmuotoinen koulu vaatii kuitenkin muun muassa virkaehtosopimuksiin ja tekijänoikeuksiin liittyvien pulmien selvittelyä, eikä hanke ole vielä ehtinyt kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Virtuaalilukiolla olisi ihkaelävät oppilaat ja opettajat aina rehtoria myöten. Verkko-opiskelun lisäksi oppilaat työskentelisivät vähintään päivän viikossa näkö- ja kuuloetäisyydellä toisistaan. Verkkokoulun koti on ainakin kehittelyvaiheessa opetusviraston uudessa Mediakeskuksessa Käpylässä.

Erillisen oppilaitoksen lisäksi virtuaalikoulu tarjoaisi uudenlaisia työtapoja ja yhteyksiä helsinkiläisille peruskouluille. Ensimmäisiä koehankkeita on jo toteutettu, ja ensi syksynä mukaan pitäisi mahtua yhä useampia kouluja.

Turjan mukaan laajentaminen vaatii nyt ennen muuta kehitystyöstä innostuneiden opettajien löytämistä.

Verkkoyhteyden avulla eri koulujen opettajat ja oppilaat voivat työskennellä yhdessä esimerkiksi saman tutkimusaiheen parissa. Myös erityisoppilaille tai nopeasti edistyneille voitaisiin yhteistyönä tuottaa sopivaa opetusta.


NASA: Etelänavan otsonikerroksen aukko on tänä vuonna pienempi kuin viime vuonna

Etelänapamantereen yläpuolella olevan otsonikerroksen aukko on tänä vuonna pienempi kuin viime vuonna. Asiasta ilmoitti NASA keskiviikkona.

- Tänä vuonna Etelänavan yläpuolella oleva otsoniaukko on hyvin suuri, mutta hieman pienempi kuin viime vuonna, sanoi NASA:n tutkija Richard McPeters NASA:n otsoniaukkoa mittaavan satelliitin tietojen pohjalta.

Alustavien satelliittitietojen mukaan tämän vuoden syyskuun 15. päivänä eteläinen otsoniaukko oli 25,38 neliökilometrin suuruinen.

Etelänavan yläpuolella oleva otsoniaukko oli suurimmillaan viime vuoden syyskuun 19. päivänä. Silloin aukko oli 27,19 neliökilometrin suuruinen. Otsoni suojaa elämää auringon ultraviolettisäteilyn haitallisilta säteiltä.

Etelänavan otsonikadon uskotaan johtuvan kloori- ja bromiyhdisteistä, joita vapautuu CFC:stä ja haloneista.


Harvinainen aivokuume leviää Yhdysvaltain itärannikolla

Hyttysten välityksellä leviävä harvinainen aivokuume on aiheuttanut yhä useampia kuolemantapauksia Yhdysvaltain itärannikolla. Ensimmäiset aivokuumetapaukset tavattiin New Yorkin kaupungista elokuussa ja tähän mennessä tautiin on kuollut kaikkiaan viisi osavaltion asukasta.

Tartunnan on saanut 37 ihmistä ja 165 tapausta on edelleen tutkittavana. Tutkijoiden mukaan kyseessä on Länsi-Niilin kuumeen tyyppinen tauti, aivokuumeen muoto, jota ei ole koskaan ennen tavattu Yhdysvalloissa.

Sairauden alkuperä on myös arvoitus. Aivokuume leviää hyttysten piston välityksellä ihmisiin ja se on tappanut myös runsaasti lintuja. Sairauteen kuolleita lintuja on löydetty nyt myös New Yorkin ympäristöstä Connecticutin ja New Jerseyn osavaltioista.

Alueilla on aloitettu laajat myrkytykset tautia kuljettavien hyttysten tappamiseksi ja taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tutkijat ovat huolestuneita siitä, että kuume saattaa levitä edelleen etelään lintujen syysmuuton myötä.


Video avuksi koulujen seksuaalivalistukseen

Väestöliitto on yhteistyössä Folkhälsanin kanssa julkaissut videon nuorten kouluissa saaman seksuaalivalistuksen avuksi. Sydämen asia - En hjärtesak -video on 13-15-vuotiaille suunnattu ohjelma, jonka tavoitteena on saada nuoret pohtimaan seksuaalisuuttaan myös tunnepuolelta.

Videolle on tekijöiden mukaan tilaus, sillä nuoret ovat itse valittaneet koulujen seksuaalivalistuksen puutteita. Valistusta on yleensä annettu terveyskasvatuksen ohessa, mutta joissakin kouluissa seksuaalivalistus on puuttunut kokonaan.

Videossa kuuluu nuorten ääni, sillä näyttelijät ovat yläasteelaisia Helsingin ja Porvoon kouluista. Tytön ja pojan tuntemuksia pohditaan näyteltyjen tilanteiden kautta. Video kestää 12 minuuttia.

- Tarkoituksena on, että nuoret pohtisivat videon nähtyään asenteitaan ja arvojaan suhteessa seksuaalisuuteensa.

Videosta käy myös ilmi, ettei seksi ole pelkkää suorittamista, yhdyntää tai ulkopuolelta tulevien paineiden toteuttamista, markkinointipäällikkö Margaretha Wildtgrube Folkhälsanilta sanoo.

Suomenkielistä videota voi tilata Väestöliitosta ja ruotsinkielistä versiota Folkhälsanilta. Videon hinta on 295 markkaa.


Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit lisääntyneet ihmisen paksusuolessa

Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat lisääntyneet ihmisen paksusuolessa voimakkaasti viimeisen 30 vuoden aikana, väittää Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa tiistaina julkaistu tutkimus.

Mikrobiologian professori Abigail Slayersin mukaan hänen tutkimuksensa osoittaa, että tetrasykliinille vastustuskykyiset geenit ovat lisääntyneet voimakkaasti paksusuolen bakteerikannassa.

Slayerin tutkimus keskittyy bakteriodeihin, jotka eivät ole haitallisia suolistossa, mutta aiheuttavat tulehduksia leikkauksissa tai vammoissa.

Slayer korostaa, että kysymykseksi nousee nyt antibioottinen yleistynyt käyttö maataloudessa.
- Epäillään, että vastustuskykyiset bakteerit lehmillä ja ihmisillä omaavat saman geeniketjun ja oletetaan, että ne voivat muuttaa näitä geenejä, Slaeyr sanoo julkilausumassaan.

Slyer kuitenkin painottaa että antibioottien käyttö maataloudessa on vain ongelman mahdollinen tekijä.


Uusi kustantaja tietokirjamarkkinoille

Jyväskyläläinen tietokirjakustantamo PS-Kustannus julkisti tiistaina ensimmäisen teoksensa oman kustantajanimen suojissa. Kustantamo keskittyy opetus- ja kasvatusalaan, yhteiskunnalliseen kirjallisuuteen sekä kurssikirjoihin. Kyseessä on tuottaja Pekka Santalahden PS-viestinnän aputoiminimi.

PS-kustannus mm. jatkaa Puheenvuoroja- ja Opetus 2000 -sarjoja, joita PS-viestintä aiemmin kustansi yhdessä Atena Kustannuksen kanssa. Tarkoituksena on myös laajentaa toimintaa, kertoo Santalahti.

Kustantamolla on kustannussopimukset yli 400 kirjailijan kanssa, ja se julkaisee tästä lähin esimerkiksi Johtamistaidon opiston Aavaranta-sarjaa.

Kustantamon sisaryritys Funtor Oy vastaa yhdessä Opettaja -lehden kanssa Opettajan Tietopalvelu -kirjakerhosta.

Tämän vuoden liikevaihdoksi Santalahti arvioi kaikkiaan kuusi miljoonaa markkaa. Uuden kustantamon ensimmäinen oma nimike, Tuomas M.S. Lehtosen toimittama Suomi - Outo pohjoinen maa on tehty yhteistyönä Sitran kanssa.

Santalahti aloitti itsenäisen kirjojen tuottamisen ja markkinoinnin 1996 yhteistyössä entisen työnantajansa WSOY:n eri osastojen kanssa. Viime keväänä PS-viestintä osti WSOY:ltä Opettajien Tietopalvelun sekä kirjavaraston kustannusoikeuksineen.


Nuoret valitsevat opintonsa harkiten

Nuoret lukiolaiset ja ammattikoululaiset valitsevat kurssinsa perustellusti ja harkiten. Tämä käy ilmi kahdesta Jyväskylän yliopistossa valmistuneesta tutkimuksesta.

Tutkimustulosten mukaan opiskelijat valitsevat mielellään opintoja eri oppilaitoksista, jos siihen on tilaisuus. Into toisen oppilaitoksen kursseihin voi paikallisesti vaihdella paljonkin ja riippuu tutkija Maarit Virolaisen mukaan työjärjestysratkaisuista ja aiheesta tiedottamisen ajankohdasta.

Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkimuksissa käytiin läpi muun muassa satunnaisotannalla koottuja opiskelijoiden tutkintotodistuksia ja opintokortteja. Toiseen opiskelijoiden seurantatutkimukseen osallistui jopa 5 600 nuorisoasteen opiskelijaa.

- Opintoja valitaan hyvin eri perustein, mutta harva kertoi valintansa perusteeksi kaverit tai kurssien oletetun helppouden, Maarit Virolainen huomauttaa.

Tulosten mukaan valtaosa nuorista teki valintansa joko uraa ja opintojen hyötyä painottaen tai kiinnostuksesta. Virolaisen mukaan tulokset eivät tue epäilyjä nuorten valintojen kypsymättömyydestä. Valinnaisuuden rajaamiselle ei näin ole perusteita ainakaan valintamotiivien perusteella.

Opettajilla ei myöskään näytä olevan syytä huoleen omien oppiaineidensa puolesta. Valtaosa opiskelijoiden henkilökohtaisiin opinto-ohjelmiin tekemistä valinnoista oli suppeita, yhdestä kolmeen opintoviikon kokonaisuuksia. Muista oppilaitoksista valitut kurssit eivät ole pääosin vaikuttaneet yksittäisten aineiden kysyntään.

Kieltenopiskelun monipuolistamiseksi oppilaitosyhteistyötä pitäisi kuitenkin edelleen kehittää. Laajennetusta valinnaisuudesta on saatu kokemuksia koulutuskokeiluista vuodesta 1992.


Suomen kielessä aivoalueilla tehtäväjako

Turkulainen tutkimusryhmä on paikantanut suomen kielen taivutusmuotojen käsittelyssä tärkeän aivoalueen. Tuloksella on merkitystä, kun pyritään ymmärtämään kielellisiä häiriöitä.

Dosentti Matti Laineen ja professori Juha Rinteen johtama ryhmä havaitsi taivutettujen sanojen kuuntelun aktivoivan varsinkin vasemman otsalohkon taka-alaosaa.

Havainto voi auttaa kielihäiriöisten lasten ja aikuisafasiaa kärsivien potilaiden hoidon ja kuntoutuksen kehittelyssä. Matka kliinisiin sovellutuksiin on vielä pitkä.

PET-kuvauksella voidaan selvittää aivojen paikallisen verenkierron vilkkautta ja paljastaa tietyissä tehtävissä erityisen aktiiviset aivoalueet.

Suomen kielen substantiivilla voi olla kolmatta tuhatta erilaista kirjoitusmuotoa, kun sana yksikön ja monikon lisäksi taipuu 15 sijamuodossa. Siihen voidaan liittää omistusliite ja muitakin päätteitä.


Jätealan tietokanta avautui Internetissä

Suomen ensimmäinen jätealan julkaisutietokanta on avattu internetissä. Tietokannan pohjana on Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n kirjasto, joka sisältää noin 1 100 alan teosta.

Julkaisutietokanta toimii kotisivulla www.phj.fi. Netissä voi etsiä tietoja tarjolla olevista julkaisuista, mutta itse lainaus tapahtuu Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimistossa. Kirjaston kokoelmiin kuuluu kirjoja, lehtiä, videoita sekä eri aihepiirien materiaalia sisältäviä kansioita.

Kirjastotietokanta on osa Päijät-Hämeen ympäristötietojärjestelmähanketta. Sen taustalla on jätehuoltoyhtiön lisäksi Lahden ammattikorkeakoulu.

Ympäristöalasta on koottu mm. yritys- ja asiantuntijarekisteri. Ympäristötietojärjestelmä löytyy osoitteesta http://ymparistotieto.lpt.fi.

Koonnut: IA
8.10.1999


Ajassa -sivulle