Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Hallitus kiistää toimettomuuden asunto-ongelmissa



Hallitus torjuu näkemykset siitä, että asuntohintojen nousu koskisi vain pääkaupunkiseutua ja johtuisi pääosin muuttoliikkeestä.


Hallitus vastasi tiistaina eduskunnassa keskustan välikysymykseen, joka koskee pääkaupunkiseudun asuntopolitiikkaa. Äänestys keskustan esittämästä epäluottamuslauseesta on vasta kahden viikon kuluttua.

Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) vakuutti työn pääkaupunkiseudun asunto-ongelmien vähentämiseksi olevan jo vankasti käynnissä. Oppositio on syyttänyt välikysymyksessä hallitusta toimettomuudesta ongelman edessä.

Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla selvästi muuta maata korkeammalla tasolla. Siimeksen mukaan hintojen nopea nousu on ongelma myös muissa kasvukeskuksissa.

Hän muistutti vastauksessaan, että merkittävä osa kasvavien seutujen asuntotarpeesta on peräisin luonnollisesta väestönkasvusta eikä vain muuttovoitosta.

Hallitus antaa tällä viikolla eduskunnalle esityksen siitä, että kunnat voivat halutessaan ottaa rakentamattomana olevalle, asuntorakentamiseen kaavoitetulle maalle yleistä kiinteistöveroa korkeamman veroprosentin.

Ensi kertaa vuoden 2001 verotuksessa sovellettavan esityksen tavoitteena on lisätä rakennuskelpoisen maan tarjontaa.

Eduskunta saa lisäksi esityksen maan luovutusvoiton verotuksesta luopumisesta kokonaan, kun luonnollinen henkilö tai kuolinpesä myy maata kunnalle. Verottomuus olisi voimassa kuluvan vuoden lokakuun alusta ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka.

Siimes torjui keskustan syytökset siitä, että hallitus vain patistelee kuntia toimimaan asuntoasioissa, mutta lykkää omat esityksensä epämääräisiin jatkovalmisteluihin.

Hän korosti, että kunnilla on jo nyt käytössään varsin mittavat maapoliittiset keinot rakentamiskehotuksista pakkolunastusmenettelyihin asti. Keinoja on vain käytetty kovin varovaisesta.


SDP kiirehtii välityslakia

Myös SDP:n ryhmäpuhuja Pia Viitanen luetteli hallituksen toimia pääkaupunkiseudun asuntopulan helpottamisessa.

Hän sanoi hämmentyneensä tamperelaisena kansanedustajana siitä, että välikysymyksessä annetaan suppeasti huolta vain pääkaupunkiseudun ongelmista. Tampereella ovat asuntojen hinnat nousseet jopa Helsinkiä nopeammin.

SDP:n ryhmä kiirehti keskustelussa lakia, joka säätelisi vuokranvälitystoimintaa ja siihen liittyvää kuluttajansuojaa.

Kokoomuksen Kaarina Dromberg arvioi kasvualueilla tapahtuneen markkinavuokrien nousun juurien löytyvän punamulta- ja kansanrintamakausien asuntopolitiikasta.

Tuona aikana menetettyjä vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja ei Drombergin mukaan ole pystytty korvaamaan aravatuotannolla, vaikka niin uskottiin.
- Asuntopolitiikkaa ei ole vain aravapolitiikkaa, hän muistutti.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa kiistettiin väite siitä, että asuntojen hinnannousu olisi kutakuinkin sellaisenaan siirtynyt vuokriin. Vuokrat ovat nousussa, mutta eivät yhtä rajussa kuin itse asuntojen hinnat.


Asunto-oloista kehittämislaki

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala valitti, että yhä suurempi osa asuntotuotannosta on jätetty markkinoiden valtaan. Hän piti sitä oikeiston ja keskustan tahdon tuloksena.

Ojala esitti vaalikauden kattavan asunto-olojen kehittämislain laatimista. Tällainen puitelaki loisi vakaamman perustan suunnittelulle ja päätöksenteolle.

Vasemmistoliitto pitää runsasta aravatuotantoa tarpeellisena hintojen ja vuokrien hillitsemiseksi. Lisäksi ryhmä haluaa säilyttää aravajärjestelmän sosiaalisuuden.

RKP:n Margareta Pietikäinen arvosteli keskustan välikysymystä historiattomuudesta. Pääkaupunkiseudun asunto-ongelmat ovat hänen mukaansa koko sodan jälkeisen kehityksen tulosta.

Asuntojen hinnanmuodostus on lisäksi hyvin herkkä ulkoisille muutoksille. Hintoihin heijastuvat RKP:n ryhmän näkemyksen mukaan kokonaistuotannon, työllisyyden, tulonmuodostuksen ja yleisen hintatason jatkuvat muutokset.


Kaupunkipolitiikka tukisi tietokeskittymiä

Vihreiden Osmo Soininvaara nimesi keskeiseksi syyksi Helsingin asuntopulaan tietoammattien keskittymisen yliopistokaupunkien ympärille.

Kaupungit ovat aina imeneet koulutettua väestöä maaseudulta, mutta nyt myös moni Suomen oloissa suuri kaupunki on menettänyt valtaosan koulutetuista nuorista.

Soininvaara kaipasi syrjäseutuja tukevan maaseutupolitiikan rinnalle määrätietoista kaupunkipolitiikkaa.

- Tarvitsemme lisää Oulun ja Jyväskylän kaltaisia menestystarinoita. Itä-Suomessa ei ole yhtään menestyvää kaupunkiseutua, Soininvaara huomautti.

STT-IA
12.10.1999


Politiikka -sivulle