Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







EU hakee tieteellistä näyttöä amerikkalaisen hormonilihan terveysriskeistä



EU käy työlästä viivytystaistelua amerikkalaisen hormonilihan tuontia vastaan. Kieltäessään hormoneilla kasvatetun naudanlihan tuonnin viime vuosikymmenen lopulla EU vetosi lihan terveysriskeihin, mutta vasta nyt se tekee riskinarviointia hormonilihan vaarallisuudesta.


Yhdysvaltain ja EU:n välistä hormonilihakiistaa ratkotaan maailman kauppajärjestön WTO:n säännöillä.

Yhdysvallat epäili EU:n suojelevan tuontikiellolla omaa naudanlihan tuotantoaan, ja WTO velvoitti EU:n esittämään tieteellistä näyttöä hormonilihan haitoista ihmisten terveydelle.

Alun perin aikaa annettiin tämän vuoden loppuun saakka, mutta EU ilmoitti äskettäin selvitysten valmistuvan ensi vuoden puolivälissä. Riskinarvion tuloksesta riippuu, otetaanko kiista uudelleen esille WTO:ssa.


"Estradioli lisää syöpäriskiä"

- Naudan kasvuhormonien terveysriskiä on vaikea osoittaa, mutta yhtä vaikea on osoittaa, ettei riskiä ole, professori Esko Nurmi tiivistää EU:n tilaaman ensimmäisen selvityksen sanoman.

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen johdosta eläkkeelle siirtynyt Nurmi on jäsenenä EU:n tieteellisessä komiteassa, jossa 16 asiantuntijajäsentä arvioi eläinlääkinnän vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Tieteellinen komitea käsitteli tilaamansa selvityksen hormonien riskeistä ja antoi sen perusteella keväällä lausunnon komissiolle.

Nurmen mukaan komitea totesi, että Yhdysvalloissa sallituista kuudesta kasvuhormonista estradioli antaa aihetta huoleen. Luonnon oma hormoni estradioli lisää selvityksen mukaan syöpäriskiä. Riskiryhmässä ovat nuoret, joiden oma hormonituotanto on ennen puberteettia alhainen.

Viidestä muusta sallitusta kasvuhormonista komitea totesi, ettei niiden syöpävaarallisuutta voida sulkea pois. Komitean mukaan yhdellekään Yhdysvalloissa sallituista kasvuhormoneista ei voida määritellä hyväksyttävää päivittäistä annosta.


Tulkintaeroja johtopäätöksistä

Nurmi pitää tieteellisen komitean tarkkaan harkitsemaa ja yksimielistä lausuntoa melko varovaisena. EU painotti omassa tiedotuksessaan, että nyt on saatu selvä näyttö hormonien vaarallisuudesta, mikä ei Nurmen mielestä täysin vastaa tieteellisen komitean johtopäätöksiä.

Komitean raportissa korostettiin hänen mukaansa huolta siitä, millaisia seurauksia keinotekoisten aineiden lisäyksistä voi olla.

EU korosti tiedotteessaan, että väärinkäytökset ja vaikeudet valvonnassa Yhdysvalloissa lisäävät hormonien käytöstä johtuvaa terveysriskiä.

EU on tilannut kaikkiaan 17 selvitystä näkemyksensä tueksi, mutta lyhyessä ajassa on vaikea saada tieteellisesti pitävää näyttöä naudan kasvuhormonien vaarallisuudesta ja yhteyksistä syöpäsairauksiin.

Ensimmäinen tutkimus perustui aiemmin julkaistuun tutkimustietoon. Nurmen mukaan tämän selvityksen tekijät valittiin huolella: muun muassa tutkijoiden riippumattomuus varmistettiin.


USA:n sallimat hormonit

Kansainvälinen elintarvikekomissio Codex Alimentarius hyväksyi kasvuhormonien käytön 1980-luvun lopulla. EU kielsi aineiden käytön jäsenmaissa sekä hormoneilla kasvatetun lihan tuonnin, mutta Yhdysvallat ja Kanada sallivat naudanlihan tuotannossa kuuden aineen käytön.

- Silloin ei vaadittu Yhdysvalloilta ja Kanadalta näyttöä siitä, ettei kasvuhormonien käytöstä ole terveysriskiä, Nurmi huomauttaa.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa naudanlihan tuotannossa sallitaan kuuden kasvua edistävän hormonin käyttö.

Sallitut aineet ovat luonnon omat hormonit estradioli, testosteroni, progesteroni ja niiden synteettiset vastineet zeranoli, trenboloniasetaatti ja melengestroliasetaatti.

Kasvuhormonit lisäävät naudan lihaskasvua. Esimerkiksi testosteroni on lihasmassaa kasvattava miessukupuolihormoni. Muutkin hormonit vaikuttavat siten, että naudan rehunkäyttö on tehokkaampaa, kertoo kemian osaston johtaja Timo Hirvi Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokselta.

Suomessa on seurattu vuodesta 1987 lähtien viiden kasvuhormonien - progesteroni on valvonnan ulkopuolella - sekä monien muiden kiellettyjen kasvunedistäjien mahdollista käyttöä. Valvonnassa ei ole löydetty väärinkäytöksiä, kertoo valvonnasta vastaava Hirvi.

Luontaisille hormoneille asetetut raja-arvot eivät ole myöskään ylittyneet. Jos estradiolille tai testosteronille asetut raja-arvot ylittyvät, voidaan Hirven mukaan ryhtyä epäilemään väärinkäyttöä.

Kasvunedistäjien valvonta kuuluu EU:n rutiineihin, ja valvontatulokset ovat nykyisin julkista tietoa. Hirven mukaan julkisuuteen on aika ajoin tullut tietoja laittomasta kasvunedistäjien käytöstä Euroopassa.


Eettiset ongelmat

Oikein käytettynä hormoneista ei Hirven mukaan ole haittaa eläimille, mutta hänen mielestään myös hormonien käytön eettiseen puoleen pitää kiinnittää huomiota.

- Aineilla otetaan tehoja irti eläimestä. Esimerkiksi kun lihasmassa kasvaa, eläimen raajat joutuvat kovalle koetukselle, Hirvi sanoo.

Eläimille annettava hormonimäärät ovat pieniä ihmisten luontaiseen tasoon verrattuna. Hirven mielestä on syytä kuitenkin kysyä, miten aineet vaikuttavat pitkän ajan kuluessa ja mitä tapahtuu, kun otetaan huomioon ihmisten muista lähteistä saamat ja estrogeenin tavoin vaikuttavat aineet.

Myös professori Nurmi haluaa tarkastella hormoniongelmaa laajemmasta näkökulmasta.

- Hormonit ovat lisärasitus eläimille. Ja kun ajatellaan kuluttajien terveyttä, niin ei meidän pitäisi liikaa luontoa muuttaa. Kuinka paljon esimerkiksi tiedetään siitä, miten synteettiset hormonit käyttäytyvät elimistössä, Nurmi pohdiskelee.

Tieteellinen komitea ei ottanut kantaa kuluttajien asemaan tai eettisiin kysymyksiin nautakarjan hoidossa. Komitea kiinnitti eläinsuojeluun huomioon käsitellessään maidontuotantoa lisäävää BST-kasvuhormonia, jonka käyttö on niinikään kielletty EU:ssa.

STT-MH
8.10.1999


Ajassa -sivulle