Berliinin muuriin alle jääneiden tonttien kohtalo yhä epäselvä
Berliinin muurin alle talonsa ja tonttinsa menettäneet taistelevat yhä omistusoikeuksiensa puolesta, vaikka muurin murtumisesta on jo kymmenen vuotta. 900 berliiniläistä on anonut Saksan liittotasavallalta tonttinsa ehdotonta palauttamista, mutta tiettävästi kukaan ei ole onnistunut.Itä-Saksa eli DDR hääti asukkaat ja pakkolunasti muurin alta talot ja puutarhat vuonna 1961. Maakirjoihin merkittiin uudeksi omistajaksi DDR:n kansa.
Kodeistaan häädetyt ihmiset odottivat asiansa nopeaa ratkaisua heti muurin murtumisen jälkeen, mutta ovat pettyneet.
Entisten omistajien asiaa ajavan kansalaisliikkeen vetäjä Joachim Hildebrandt on taistellut omistusoikeuden vastikkeettoman palauttamisen puolesta vuosikymmenen, eikä aio luovuttaa. Hänen mielestään Saksan valtio pelaa asiassa aikaa, sillä moni omistaja on jo varsin iäkäs.
600 ex-omistajaa vaatii tonttejaan
Saksassa säädettiin vuonna 1996 muuritonttilaki, jonka mukaan tonttien takaisinsaamiseksi entisten omistajien on maksettava neljännes tonttinsa käyvästä arvosta. Ehtona on lisäksi, ettei liittovaltio tarvitse tonttia.
Noin 600:aa tontin ex-omistajaa edustavan kansalaisliikkeen mielestä muurilaki on laiton, ja he ovat protestoineet sitä vastaan muun muassa mielenosoituksilla. He ovat vieneet juttuja oikeuteen ja aikovat ajaa asiaansa tarpeen vaatiessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti.
Saksan perustuslakituomioistuin ei ottanut käsiteltäväkseen kansalaisliikkeen kantelua, mistä syystä oikeusprosessit joudutaan aloittamaan taas alusta.
Kansalaisliikkeen mielestä itä-ja länsivyöhykkeen välinen raja Berliinissä ei ollut valtioraja, sillä rauhansopimuksen mukaan neljän voittajavallan tuli päättää kaikki Berliiniä koskevat asiat yksimielisesti.
Yhdysvaltain hallitus ilmoitti vuonna 1961, että itäsaksalaisten toimet vyöhykkeiden välisellä rajalla ovat laittomia.
- DDR rikkoi useita kertoja Berliinin demilitarisointia koskevaa sopimusta vastaan, kun se laajensi oman sotilaslainsäädäntönsä koskemaan myös Itä-Berliiniä ja pakkolunasti tontit puolustuslain avulla. Täten vyöhykkeiden välinen raja ei ollut valtioraja, ja tonttien pakkolunastaminen oli epäoikeudenmukaista, Hildebrandt sanoo.
Kannat vaihtelevat
Hildebrandt on pettynyt poliitikkoihin, sillä moni on aiemmin kannattanut tonttien ehdotonta palauttamista, mutta sittemmin kääntänyt kelkkansa.
Esimerkiksi Saksan sosiaalidemokraatit kannattivat vaaleihin asti tonttien antamista takaisin vastikkeetta. Hallitukseen päästyään puolue kääntyi 25 prosentin säännön kannalle.
Hildebrandt arvelee, että tärkeimpänä syynä omistuskiistan jatkumiseen on raha, sillä jotkut tontit ovat varsin arvokkailla paikoilla.
Osa entisistä omistajista ei todennäköisesti saa tonttejaan takaisin, sillä niiden päälle eteläisessä Treptowin kaupunginosassa on kaavoitettu moottoritie. Tällöin liittovaltiolla on muurilaissa määritelty pakottava tarve saada tontit.
Valtio tarjoaa maasta vain 11 D-markkaa eli noin 35 markkaa neliömetriltä. Osa omistajista vaatiikin lakiteitse korvausta 300-350 D-markan eli noin tuhannen markan neliöhinnan mukaan.
Muuri hautasi puutalon puutarhoineen
Konrad Bautz menetti Berliinin muurin alle puisen kotitalonsa ja puutarhansa, kun muuri rakennettiin vuonna 1961. Hän asui talossa kahden äitinsä kanssa, sillä Bautzin isä oli kadonnut sodassa.
Talo jäi neljän voittajavallan tekemässä Berliinin jaossa Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle aivan Yhdysvaltain alueen tuntumaan.
Bautz sai ensituntumaa vaikeuksista elokuussa 1961, kun Neuvostoliiton vyöhykkeellä kiristettiin kansalaisten kontrollia lähes viikoittain. Sitten tulivat pioneerit pystyttämään piikkilanka-aitaa vyöhykkeiden väliin ja kansalaisia pakeni länteen jopa 30 000 kuukaudessa.
Bautz muistaa yhdenkin aamun, jolloin hän lähti kotoaan töihin ja huomasi, ettei rajavartiopaikoissa ole ketään. Kaikki aamuvuorossa olleet sotilaat olivat loikanneet länteen.
Syyskuun lopussa Stasin upseerit ilmoittivat kohteliaasti Bautzeille, että nämä siirretään väliaikaisesti pois, koska tilanne rajalla oli niin kireä ja vaarallinen. Heidän piti päästä palaamaan heti, kun "Länsi-Berliinin kysymys on hoidettu".
Tällöin rajasotilaat alkoivat ryöstellä lähiseudun taloista ja puutarhoista kaikkea irtilähtevää. Bautz naapureineen protestoi turhaan rajaviranomaisille.
Bautzin äiti sai kuulla, että talo on tyhjennettävä ylihuomiseksi, mutta asukkaille ei kerrottu mitään uutta sijoituspaikkaa. Kovisteltuaan miehitysviranomaisia Bautz ja hänen äitinsä saivat lopulta Länsi-Berliiniin loikanneen pankinjohtajan asunnon väliaikaiseksi kodikseen.
Bautz oli töissä, kun entinen naapuri soitti ja kertoi, että nyt heidän kotiaan hajotetaan. Hän säntäsi taksilla paikalle ja kuuli marssimusiikin pauhaavan ja näki talonsa päällä tomupilven.
Keittiön katto oli juuri romahtanut alas, ja paikalla oleva upseeri oli kerännyt itselleen kuorma-autollisen Bautzien omaisuutta. Bautzille ilmoitettiin, että hän ei enää omista mitään ja että protestoinnista seuraa välitön pidätys.
Muurin murtumisen jälkeen Bautz on taistellut kaikin keinoin talonsa saamiseksi takaisin, mutta ilman tulosta. Nyt tontin päälle aiotaan rakentaa moottoritie, joten valtio on tarjonnut maa-alueesta vain halvimman taksan mukaista korvausta. Tonttihan ei ole enää kaavoitettu rakennusmaaksi.
Bautzin mielestä traagisinta koko jutussa on se, että neuvottelut tontista etenivät rivakasti DDR:n valtion kanssa ja mahdollisuudet korjata menetys olivat silloin suuremmat kuin nykyään. DDR oli olemassa vielä jonkin aikaa muurin murtumisen jälkeen.
Sen sijaan yritykset löytää ratkaisu Saksan liittotasavallan kanssa ovat polkeneet jo kymmenen vuotta lähes paikallaan, eikä Bautzin mielestä oikeudenmukaista ratkaisua ole löytynyt.
STT-IA
8.10.1999
