Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Neandertalinihminen oli ihmissyöjä



Kaakkois-Ranskassa sijaitsevasta arkeologisesta kaivauksesta löydetyt luut ovat uusin todiste siitä, että neandertalinihminen oli ihmissyöjä, kertoivat tutkijat tuoreessa Science -aikakauslehden numerossa.


Luut ovat noin 100 000 vuotta vanhoja. Neandertalit elivät noin 125 000 vuotta sitten ja kuolivat sukupuuttoon 30 000-35 000 vuotta sitten.

Kaivauksista noin 100 kilometrin päässä Marseilles'ta pohjoiseen löydettiin ainakin kuuden neandertalin luut, joissa oli selviä merkkejä teurastuksesta. Luut oli selkeästi leikelty, murrettu ja valmisteltu ruuaksi. Lopulta ne oli heitetty syrjään hirven luiden kanssa.

Löydöstä kertoivat Marseilles'n yliopiston arkeologi Alban Defleur ja Kalifornian yliopiston Tim White.
- Kaivauksen löydöt antavat meille ensimmäisen kerran todisteet siitä, että neandertalinihmiset olivat ihmissyöjiä, Defleur kirjoitti.

Arkeologien mukaan kaivaukset tehtiin niin huolellisesti, etteivät löydöt vahingoittuneet.

Vuosikymmenien kiistelyn jälkeen tutkijat ovat todenneet, että neandertalinihminen saattaisi olla nykyihmisen esi-isä. Viime aikoina kanta on kuitenkin ollut muuttumassa. Geenianalyysit ovat nimittäin osoittaneet, etteivät neandertalit olisikaan osa ihmisen kehitysketjua.

Paleontologit ovat jo aiemmin löytäneet todisteita siitä, että neandertalit olisivat ihmissyöjiä, mutta löytöjä ei ole hyväksytty, koska todisteet on kerätty epätieteellisesti.

STT-IA
8.10.1999


Ajassa -sivulle