Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Paikantava matkapuhelin voi olla uhka tai pelastaja



Kerran esitetyt visiot alkavat toteuttaa itseään maailmassa, jossa melkein mikä tahansa alkaa olla teknisesti mahdollista, sanoo tutkija Mika Panzar.


Panzar oli yksi alustaja henkilökohtaisen navigoinnin seminaarissa, jonka VTT Tietotekniikka järjesti paikkatietomarkkinoiden yhteydessä Helsingin messukeskuksessa tiistaina.

Seminaarissa pohdittiin uhkia ja hyötyjä, jotka syntyvät, kun matkapuhelin kykenee viestittämään kantajansa sijainnin.

Panzarin mukaan uhkiin liittyy se, että kuluttajat eivät enää tunnista omia tarpeitaan vaan ovat luovuttaneet sen jollekin muulle, esimerkiksi suuryritysten tulevaisuuskonsulteille.

Hänen mielestään riippuvuus uudesta laitteesta saattaa johtaa myös oman päättelykyvyn menetykseen.
- Eksyykö tulevaisuuden uusavuton ihminen kauppamatkallaan, kun navigaattorista loppuukin virta, Panzar kysyi.

Myös elämykset ja yllätyksellisyys kärsivät.
- Heijastettu karttanuoli näkökentässämme tekee luontoretket yllätyksettömiksi, Panzar huomauttaa.

Hyötyä paikannuksesta on silloin, kun esineet tietävät paikkansa eivätkä joudu kadoksiin.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio huomauttaa, että navigointipalvelujen lähtökohtana on oltava asiakkaan tietoinen aloite.
- Käyttäjän on itse tehtävä päätös oman sijaintitietonsa välittämisestä tilaamansa lisäarvopalvelun lähtötiedoksi, hän sanoo.

Aarnio korostaa, että navigointipalvelun tarjoajan on kerrottava selvästi, mihin asiakas sijaintitietonsa luovuttaa ja millä ehdoilla.

Digitaalinen navigointi jättää jäljen myös laitteen muistiin.
- Niiden seuraamiseen ei tarvita vainukoiraa, huomauttaa Teknillisen korkeakoulun professori Jukka Kemppinen.

Hänen mukaansa myöskään digitaalisten kartta-aineistojen tekijänoikeudet eivät aina ole selviä.
- Uutta navigointitekniikkaa voitaisiin ehkä soveltaa myös kääntäen eli lähestymiskieltotapauksissa, hän sanoo.


Kärkihanke suunnitteilla

SITRA, TEKES ja VTT kaavailevat parhaillaan Suomeen nk. henkilökohtaisen navigoinnin kärkihanketta, jonka on määrä valmistua ensi tammikuussa.

Hankkeen tavoitteena on kehittää kaikkia liikkumisen muotoja tukeva henkilökohtaisen navigoinnin palvelukokonaisuus. Se on tarkoitus toteuttaa asteittain päätelaite- ja tiedonsiirtotekniikan kehityksen edetessä, ja se kattaisi esimerkiksi erilaisia kartta- osoite- ja reittipalveluita.

VTT Tietotekniikan projektijohtaja Antti Rainio huomauttaa, että henkilökohtaiseen navigointiin tarvittavat osat ovat jo olemassa.

- Kysymys on lähinnä uusien matkapuhelinmallien viimeistelystä ja navigoinnin palveluiden kehittämisestä ja paketoinnista. Navigointi ei ole vain perinteistä osoitteiden löytämistä, vaan se tulee aikanaan myös rakennusten sisään rakennettaviin langottomiin opastusjärjestelmiin, Rainio sanoo.

STT-MH
8.10.1999


Talous -sivulle