Gallian kukko vaihtaa pyrstösulkiaan

Eri kansoista on olemassa kaikenlaisia käsityksiä. Ranskalaisia pidetään ylpeinä omasta maastaan ja kulttuuristaan. Uskotaan, että heitä erityisesti kauhistuttaa amerikkalainen hapatus. Taloudellisen liberalismin sijasta heidän uskotaan luottavan oman valtionsa kaikkivoipaisuuteen.

Tässä voi olla perää, sillä valtion osuus Ranskan bruttokansantuotteesta on huomattavan suuri, 54 prosenttia, ja työssäkäyvistä neljäsosa on valtion leivissä. Virkamiesura on hyvin arvostettu, ja maan suurimpien yritysten johdossa on usein entisiä virkamiehiä.

Ranskan malli kypsynyt liikaa

Napoleonin, Aurinkokuninkaan ja Kaarle Suuren perillisillä on syytäkin olla ylpeitä nykyisestä valtiostaan. Ranska on kehittynyt toisen maailmansodan jälkeen maatalousvaltaisesta maasta maailman neljänneksi suurimmaksi teollisuusvaltioksi. Raskaasta valtiokoneistosta huolimatta yksityisellä sektorilla on mennyt hyvin.

Tällä vuosikymmenellä ovat ongelmat kuitenkin kasvaneet. Ulkomainen kilpailu on koventunut, talous globalisoitunut ja teknologinen kehitys kiihtynyt. Julkisen hallinnon, yrityselämän ja työelämän sopeutumiskyky on koetuksella. Väesto ikääntyy, ja työttömyys on jatkunut pitkään korkeana. Byrokratia ja korruptioskandaalit rassaavat ihmisiä.

Julkinen sektori on pullistunut liikaa. Työntekijöitä on paljon, ja heillä on pidemmät lomat ja paremmat eläke-edut kuin yksityissektorilla. Julkisen puolen työntekijät vastustavat kaikkia leikkauksia äärimmäisen kiivaasti.

Ranskalaisen hyvinvointivaltion ylläpito on tullut kovin kalliiksi, ja työelämä kaipaisi rakenteellisia uudistuksia. Taloudellinen liberalismi ja kapitalismi Amerikan malliin ei aikaisemmin ollut hyvässä huudossa Ranskanmaalla, mutta muutosten aika on nyt alkamassa.

Uutta kehitystä Amerikan malliin

Amerikkalainen populaarikulttuuri on jo pitkään viehättänyt ranskalaista nuorisoa. Viime aikoina yritysjohtajatkin ovat alkaneet käyttäytyä amerikkalaiseen tapaan, väkeä irtisanotaan surutta ja vihamielisiä yritysvaltauksia tehdään. Ranskalaisissa yrityksissä tuntuu myös ulkomaisten sijoittajien voimistunut vaikutus.

Pääministeri Lionel Jospinin vasemmistolaisella hallituksella on ollut osuutensa tässä kehityksessä. Kosovon ilmasotaankin osallistuttiin muitta mutkitta amerikkalaisten johdolla. Sähkö-, kaasu- ja telemarkkinat on avattu kilpailulle, ja valtionyrityksiä on myyty kokonaan tai osittain 180 miljardin frangin edestä.

Edouard Balladurin ja Alain Juppén oikeistohallitukset myivät vuosina 1993-96 valtion yritysomistuksia vain 123 miljardin frangin edestä. Jospinin hallitus on myynyt osan valtion osuuksista jopa sellaisista ranskalaisuuden symboleista kuin Air France, Renault ja France Télécom.

Talous piristynyt

Ranskan talouskehitys oli masentava vuosina 1990-97, bruttokansantuote kasvoi keskimäärin vain 1,2 prosenttia vuodessa. Viime vuonna kuitenkin tapahtui käänne parempaan, kasvu oli 3,2 prosenttia ja inflaatio vain 0,5 prosenttia. Budjetin alijäämä saatiin painettua 2,7 prosenttiin kansantuotteesta.

Tänä vuonna kasvua arvellaan olevan 2,3 prosenttia ja ensi vuonna 3 prosenttia. Budjettialijäämä laskee edelleen tänä vuonna 2,2 prosenttiin ja ensi vuonna ehkä jopa 1,8 prosenttiin. Pörssikin on poukannut 50 prosenttia ylöspäin parin viime vuoden aikana.

Parantuneet talousnäkymät antavat hallitukselle pelivaraa. Ensi vuoden budjetissa on veronalennuksia 39 miljardin frangin edestä. Samalla työllisyyteen on varattu lisää rahaa 4,3 prosenttia ja koulutukseen 3,3 prosenttia.

Työttömyys on vähentynyt hiukan, mutta on edelleen 11,2 prosenttia. Kortistossa on paljon nuoria ja pitkaäaikaistyöttömiä: alle 25-vuotiaista on neljäsosa työttöminä ja kaksi-viidesosaa työttömistä on ollut vailla työtä yli vuoden.

Työmarkkinat eivät jousta

The Economistissa lainatun ranskalaisen tutkimuksen mukaan ranskalaiselta työttömältä menee viisi kertaa pidempi aika työnhakuun kuin amerikkalaiselta työttömältä. Töissäolevien ranskalaisten mahdollisuus menettää työnsä on puolestaan viisi kertaa epätodennäköisempää kuin amerikkalaisilla.

Tälläisessä vertailussa näkyy, että Yhdysvalloissa menee nyt hyvin, mutta siinä näkyy myös, että työmarkkinat ovat Ranskassa huomattavasti jäykemmät kuin Yhdysvalloissa. Työttömyydestä on tullut ranskalaisia ja heidän elintasoaan pysyvästi jakava ja erotteleva tekijä.

Rakenteellisen työttömyyden tasoksi on arvioitu 9-10 prosenttia, mutta lukuun voi suhtautua varauksella. Korkea työttömyys voi nimittäin olla myös suhdanneperäistä eli perintöä muutaman vuoden takaa, kun korkeilla koroilla yritettiin pitää frangin arvoa vakaana.

Ranskan työnantajaliiton Medefin mielestä työttömyys johtuu korkeista työvoimakustannuksista. Liiton The Economistille antamien tietojen mukaan yritysten maksettaviksi tulevien verojen ja sosiaalimaksujen osuus kansantuotteesta on noin 24 prosenttia, kun euroalueen keskiarvo on 16 prosentin tienoilla.

Kun vielä työntekijöiden irtisanominen on hankalaa ja kallista, ei ole ihmeellistä, että varsinkin palvelualat työllistävät vähemmän ihmisiä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Korkeat työvoimakustannukset selittävät myös Ranskan hämmästyttävän hyviä tuottavuuslukuja, sillä yritykset ovat investoineet mieluumin koneisiin kuin palkanneet lisää työvoimaa.

Auttaako lyhennetty työviikko?

Rakenteellisten uudistusten sijasta Ranskan hallitus on lähtenyt työajan lakisääteisen lyhentämisen tielle.

Taustalla on uskomus, että työtä voi jakaa kuin tavaraa kaupan hyllyltä. Jos jokaiselle annetaan tavaraa vähemmän kuin ennen, niin sitä riittää kaikille. Samalla laki on myönnytys ammattiliitoille, jotka ovat jo pitkään vaatineet työajan lyhentämistä.

Lain mukaan viikottainen työaika lasketaan 35 tuntiin, mutta palkat tulee säilyttää entisellään. Lakia on ensi vaiheessa sovellettu vapaaehtoisena jo viime vuodesta, ja tällä viikolla Kansalliskokous aloitti lain toisen vaiheen käsittelyn. Työajan lyhentäminen on pakollista suurille yrityksille ensi vuoden alusta, ja vuoteen 2002 mennessä laki koskee myös pieniä alle 20-hengen yrityksiä.

Laki on kohdannut vastustusta sekä työnantajien että työntekijöiden taholta. Työnantajien mielestä laki vähentää työpaikkoja, koska se nostaa kustannuksia, aiheuttaa paperisotaa ja vie maalta kansainvälisen kilpailukyvyn. Työntekijät puolestaan pelkäävät lain nykyisessä muodossaan johtavan palkanalennuksiin ja työntekijöiden oikeuksien polkemiseen.

Työnantajaliitto Medef kokosi maanantaina Pariisiin 30 000 yrittäjää kertomaan asiasta mielipiteensä, ja samaan aikaan kommunistijohtoinen ammattiliitto CGT järjesti mielenosoituskulkueita Pariisissa ja muissa kaupungeissa.

Ilmeisesti molemmat osapuolet ovat oikeassa. Lain soveltaminen tulee aiheuttamaan hankaluutta varsinkin pienille yrityksille, mutta laki antaa toisaalta mahdollisuuden entistä joustavimpiin työaikajärjestelyihin. Pätkä- ja vuorotöiden kerrotaankin lisääntyneen isoissa yrityksissä. Työtahtia on myös kiihdytetty ja palkankorotuksia hillitty.

Lakia on vapaaehtoisesti soveltanut 16 000 yritystä, joissa on yhteensä pari miljoona työntekijää. Työministeri Martine Aubryn mukaan uusia työpaikkoja on jo syntynyt 125 000, mutta hänellä on asiassa oma lehmä ojassa.

Pragmaattisen vasemmistopolitiikan rajoitukset

Jospin ei osallistunut Tony Blairin ja Gerhard Schröderin julkaisemaan Kolmannen tien manifestiin, mutta vasemmalta laidalta häntä on silti arvosteltu. Liian joustavana pidetyn työaikalain lisäksi häntä on syytetty muun muassa optiojärjestelyjen hyväksymisestä ja kansainvälisten pääomaliikkeiden verotuksen unohtamisesta.

Kun voittoa tuottava Michelin jokin aika sitten ilmoitti irtisanovansa Euroopassa 7500 työntekijää, Jospin ärähti. Hänen mielestään valtion täytyy sanoa, että on muitakin tapoja toimia. Mutta hän sanoi myös, että taloutta ei voi johtaa lakipykälillä tai säädöksillä eikä valtiolta tai hallitukselta voi odottaa kaikkea.

Tälläinen puhe ei varmasti ole miellyttänyt kaikkia vasemmistolaisia, mutta Jospinillä on vahva ote puolueestaan eikä hänellä ole kilpailijoita. Oikeistopuolueet eivät myöskään kykene uhkaamaan Jospiniä, sillä ne ovat yhä pahasti hajalla. Kansalaisten keskuudessa Jospin on suosittu, ja hänen on matkalla kohti vuoden 2002 presidentivaaleja.

Jospinin uudistusinnolla on kuitenkin rajoituksensa. Vaikka hän ja hänen valtionvarainministerinsä Dominique Strauss-Kahn ovat markkinataloudesta puhuvia pragmaatikkoja, he ovat kuitenkin vasemmistolaisia ja torjuvat jyrkasti "markkinayhteiskunnaksi" kutsumansa vaihtoehdon. Lisäksi hallituksessa on mukana idealistista väkeä, kuten kommunistit ja vihreät.

Toinen rajoitus on ranskalaisten loistava innostus suoraan toimintaan heti, kun he katsovat etujensa tulleen uhatuiksi. Suuret budjettileikkaukset tai markkinauudistukset voisivat ajaa raivostuneet joukot kaduille paiskomaan kiviä ja polttamaan autoja.

Vasemmistolaiset pragmaatikot eivät taatusti halua mellakoita vuoden 1968 malliin, ainakaan jos ne kohdistuvat heidän omaan hallitukseensa.

HEIKKI JANTUNEN
8.10.1999

Ulkomaat -sivulle