Viikon EMU-uutiset lyhyesti


Tanskalaiset kannattavat EMU:un liittymistä

Tanskalaisten selkeä enemmistö kannattaa maan liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon EMU:un, kertoi tanskalaislehti Börsen torstaina.

Lehden julkistaman mielipidemittauksen mukaan runsaat 50 prosenttia tanskalaisista kannattaa EMU:a ja vain 32 prosenttia vastustaa sitä. Vielä kuukausi sitten kannattajia oli vain kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vastustajia.

Tanskan talousministeri Marianne Jelved sanoi lehdelle olevansa tyytyväinen yleisen mielipiteen kääntymisestä EMU-myönteiseksi.

Tanska päätti Ruotsin ja Britannian tavoin jäädä ainakin alkuvaiheessa EMU:n ulkopuolelle. Neljäs EU-maa, Kreikka, ei puolestaan täyttänyt talous- ja rahaliiton ehtoja.


Persson: Demarit koolle ensi vuoden alussa päättämään EMU:sta

Ruotsin pääministeri Göran Persson haluaa, että sosiaalidemokraattinen hallituspuolue kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen ensi vuoden alussa päättämään Ruotsin EMU-jäsenyydestä.

Persson ei kuitenkaan halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, milloin Ruotsissa järjestetään kansanäänestys asiasta.
- On syytä olettaa, että ylimääräinen puoluekokous pidetään vuoden 2000 alussa, Persson sanoi Ruotsin television uutislähetyksessä loppiaisena.

Perssonin mukaan on selvää, että ruotsalainen EU-komissaari ja entinen sosiaalidemokraattinen ministeri Anita Gradin kannattaa Ruotsin EMU-jäsenyyttä. Gradin sanoi äskettäin Dagens Nyheter -lehdessä, että Ruotsi maksaa kovan hinnan päätöksestään jäädä EMU:n ulkopuolelle.

Persson ei jaa Gradinin näkemystä siitä, että Ruotsin jääminen talous- ja rahaliiton ulkopuolelle vahingoittaisi maan asemaa EU:ssa.


Ranska kiistelee euroalueen nimestä

Ranskalaiset ovat ottaneet innostuneesti vastaan yhteisvaluutan euron, mutta eivät ole vielä päässeet sopuun siitä, miksi uutta valuutta-aluetta kutsuttaisiin.

Englanninkielinen "Euroland" on jo ehtinyt tulla käyttöön monissa eri yhteyksissä, mutta useimmat ranskalaiset eivät siedä jatkuvia uuslainoja englannista.

- Euroland ei tule missään tapauksessa kysymykseen, kauhisteli entinen presidentti Valery Giscard d'Estaing viime viikolla.

- Puhutaan sitten mieluummin vaikka euroalueesta.

- Euroland, Disneyland - sitten sopiikin odottaa Mikki Hiiri -korvien ilmestymistä pörssiin, vinoili Le Figaro -lehti.

Sanomalehti Liberation ilmoitti tiistaina, että se käyttää 11 EU-maan muodostamasta valuutta-alueesta euroland-sanasta johdettua, ranskalaiselta kuulostavaa eurolande-muotoa.

Kielitieteilijät huomauttivat kuitenkin, että lande-sana tarkoittaa ranskassa lähinnä "joutomaata" tai "nummea", eikä siinä mielessä ehkä anna toivottua kuvaa dynaamisesta yhteisvaluutta-alueesta.


Euron suosio alimmillaan Britanniassa

Euroopan talous-ja rahaliiton EMU:n kannatus on Britanniassa vähäisempi kuin koskaan aiemmin.

Vain 29 prosenttia briteistä kannattaa yhteisen rahayksikön euron käyttöönottoa, ilmenee sanomalehti The Guardianin tiistaina julkaisemasta mielipidemittauksesta. Tämä on viisi prosenttiyksikköä vähemmän kuin kahdeksan kuukautta sitten.

Euroa vastustaa 52 prosenttia briteistä, kun vastaava luku oli toukokuussa oli 48 prosenttia. Erityisen euro-vastaisia ovat työläiset. Britannian hallitus järjestää vuonna 2002 tai 2003 kansanäänestyksen maan liittymisestä EMU:un.


Santer: Euro osoittanut uskottavuutensa

EU:n komission puheenjohtajan Jacques Santerin mukaan Euroopan yhteisvaluutan euron onnistunut alku rahamarkkinoilla on osoitus valuutan uskottavuudesta.
- Eurosta tulee vakaa ja vahva valuutta, koska se perustuu koko EU:n alueelle levinneeseen vakauskulttuuriin, Santer sanoi maanantaina Brysselissä.

Hän kiitti myös niitä tuhansia työntekijöitä keskuspankeissa sekä pankeissa ja rahalaitoksissa, jotka viikonvaihteen aikana tekivät töitä, jotta kaupankäynti eurolla saataisiin onnistuneesti alkuun.

Santer seurasi maanantaina Belgian pääministerin Jean-Luc Dehaenen kanssa kauppaa Brysselin pörssissä.


Tanskalaislehti: Euro-mailla budjettivajeen riski

Useiden euro-maiden budjettivaje uhkaa jo tänä vuonna nousta niin suureksi, että se ylittää sallitut rajat. Tämä voi asettaa yhteisen valuutan euron koetukselle jo ensimmäisenä elinvuotenaan, kirjoittaa tanskalaislehti Jyllands-Posten maanantaina.

Lehden mukaan tähän tulokseen ovat päätyneet sekä Tanskan keskuspankki että Midtbank. Ne huomauttavat, että monet maat tasapainottelevat jo veitsen terällä pitääkseen julkisen taloutensa vajeen sallitussa 3 prosentissa bruttokansantuotteesta.

Midtbankin pääekonomisti Klaus Kaiser sanoo lehden mukaan, että koko Eurooppaa odottaa riski talouden laskusuhdanteesta. On jo olemassa varmoja merkkejä siitä, että teollisuus lähtee vuonna 1999 laskuun. Se voi vaikuttaa kielteisesti myös yksityiseen kulutukseen ja hillitä talouskasvua, Kaiser sanoo.

Koonnut: IA
8.1.1999


TALOUS -SIVULLE