Euromaa avaa uusia mahdollisuuksia piensijoittajallekin



Euroopan yhteinen raha tuo aivan uusia mahdollisuuksia myös piensijoittajille. Leonia-pankin varallisuudenhoidosta vastaava pankinjohtaja Maarit Näkyvä kertoo tämän johtuvan siitä, että EMU-maiden rahoitusmarkkinat muuttuvat vähitellen samanlaisiksi kuin Yhdysvalloissa.


Uusia tuottavampia vaihtoehtoja on avautumassa erityisesti yritysten joukkovelkakirjoista, mutta myös osakesijoittamiseen odotetaan selvää kasvua.

Näkyvä muistuttaa, että tähän saakka suomalaisilla markkinoilla yritysten lainapaketit on rakennettu pääosin julkisten markkinoiden ulkopuolella. Julkisesti tarjolla on ollut lähinnä valtion papereita.

Hän lupaa, että Leoniassa yritysten joukkovelkakirjoista pyritään vähitellen paketoimaan myös tavallisten säästäjien ulottuvilla olevia sijoitusvaihtoja.

Tätä nykyä EMU-maissa joukkovelkakirjojen osuus on vain runsaat 30 prosenttia, kun Yhdysvalloissa se on lähes puolet. Osakkeissa uusi "Euromaa" on jäljessä jopa hieman suuremmalla erolla.

EMU-maiden joukkovelkakirjoista noin 70 prosenttia on valtioiden liikkeelle laskemia lainoja, kun Yhdysvalloissa niitä on noin 40 prosenttia. Yhdysvalloissa yritykset lohkaisevat siivusta 20 prosenttia, kun EMU-maissa ollaan vain 3 prosentissa.

"Hallittu siirtymä uusiin sijoituksiin voi olla hyväksi"

Näkyvän mielestä voi olla jopa hyvä, että Suomessa siirtymä talletuksista muihin sijoitusvaihtoehtoihin ei ole toteutunut odotetulla ryminällä, sillä pankkitalletuksiin tottuneelle säästäjälle uudet sijoitusvaihtoehdot voivat aiheuttaa turhaa "sydämentykytystä" ja huolta.

- Tänä syksynä nähtiin, että 10 000 markan sijoitus osakemarkkinoille voi yhtäkkiä olla vain 8 500 markkaa, hän muistutti esimerkkinä.

Hänen näkemyksensä mukaan säästäjät ovat vasta myös nyt heränneet alhaiseen korkotasoon ja alkaneet todella etsiä tuottoisempia sijoituskohteita. Näkyvän mukaan on kuitenkin selvää, että uusiin sijoitusvaihtoehtoihin siirrytään sitä mukaan, kun tietämys niistä lisääntyy.

- Muutos tapahtuu odotettua hitaammin, mutta se tapahtuu.

Uusia sijoitusvaihtoehtoja on jo haettu. Siitä on osoituksena kaikkien sijoitusrahastojen osuudenomistajien määrän nopea kasvu erityisesti viime vuonna.

Esimerkiksi Leonian rahastoissa osuudenomistajien määrä nousi viime vuonna runsaasta 5 000:sta reiluun 23 000:een. Näkyvän mukaan lisäys selittyy tavallisten kuluttajien kiinnostuksen lisääntymisellä.

Mistä pihvi?

Leonian omaisuudenhoidosta vastaava johtaja Ari Aaltonen arvioi, että pelkästään tuotto-odotuksella mitattuna Helsingin pörssi pärjää seuraavan viiden vuoden aikana paremmin kuin muut eurooppalaiset pörssit.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Suomessa tietotekniikka- ja elektroniikkayrityksillä on selvästi muita maita painavampi osuus.

Hänen mukaansa muista Euroopan pörsseistä pihviä hakevien pitääkin etsiä yrityksiä, joita meillä on selvästi vähemmän kuin muissa maissa ja hajauttamalla kotimaiseen tietoliikenteeseen painottunutta osakesalkkua muiden maiden teknologiayhtiöiden osakkeilla tai sijoittamalla niitä painottaviin rahastoihin.

Euroopan pörsseissä mm. lääketeollisuudella ja rahoitusalan yhtiöillä on selvästi suurempi painoarvo kuin Helsingissä.

Kun salkkua hajauttaa muiden maiden teknologiayrityksiin, Aaltosen mukaan pienemmällä riskillä pääsee samaan tuottoon kuin pelkästään Nokiaan sijoittamalla tai samalla riskillä voi päästä korkeampaan tuotto-odotukseen.

STT-IA
8.1.1999


TALOUS -SIVULLE