Vaalit näkyvät Internetissä - politiikkaa etsitään yhä



Internetin käyttö vaalisanoman ja -tiedon levitykseen kasvaa ripeästi, mutta poliittinen toiminta tietoverkkojen kautta on vasta muotoutumassa.


Politics & Internet-kongressi tarkasteli perjantaina käytäntöä ja teoriaa. Johtopäätös oli, että visiot demokratian uudelleensyntymästä tietoverkoissa ovat toistaiseksi vasta haavekuvia.

Loppukeskustelussa Internetin käyttäjät eivät sinänsä vierasta politiikkaa. Steven Clift esitteli Yhdysvalloissa perustetun palvelun, WebWhiteandBluen, joka keräsi äänestäjille suunnattuja tietolähteitä viime syksyn kongressivaalien edellä.

Linkkejä luetteloon levitettiin useille suosituille Internet-sivuille, ja sadat tuhannet käyttäjät kaivoivat esille linkkejä ehdokkaista, kiistakysymyksistä ja puolueista.

WebWhiteandBlue ei itse tuottanut mitään aineistoa, ja pyrki esittelemään tietolähteet mahdollisimman puolueettomasti. Cliftin mukaan palvelu sai hyvän vastaanoton; käyttäjien palaute oli valtaosin myönteistä. Kyselyyn vastanneista käyttäjistä lähes kaksi kolmannesta aikoi käyttää Internetiä pääasiallisena tietolähteenään seuraavissa vaaleissa.

Suomessa ei eduskuntavaalien alla tiettävästi ole vastaavaa hanketta. Sopivaa eduskuntaehdokasta voi kuitenkin etsiä esimerkiksi www.vaalit.net-palvelusta, joka on tarkoitus avata helmi-maaliskuussa.

Korvataanko politiikka mielipidemittauksilla

Krista Paloheimo esitteli palvelua, jonka avulla äänestäjä voi etsiä ehdokasta tämän taustan, puolueen ja mielipiteiden perusteella. Kaikkia vaaliehdokkaita pyydetään täyttämään lomake, jossa pyydetään mielipiteitä ydinvoimaan, turkistarhaukseen, veroihin.

Samalla Internetissä vieraileva äänestäjä vastaa samoihin kysymyksiin, ja kone etsii ehdokkaan joka lähimmin myötäilee äänestäjän mielipiteitä.

Kysymyksiä yritetään muotoilla siten, etteivät ne suosisi mitään poliittista suuntausta, Paloheimo kertoi.

Yhdysvaltalainen demokratiatutkija, professori Benjamin Barber ei pitänyt Paloheimon esittelemästä hankkeesta pätkääkään. Hänen mielestään malli ei edistä demokratiaa, jonka hän määritteli prosessiksi jossa mielipiteitä vaihdetaan, muutetaan ja kehitetään.

- Tämänkaltainen malli vain vahvistaa ihmisten vanhoja ennakkoluuloja, eikä vaadi heitä perustelemaan niitä millään tavalla. Yhtä hyvin voisi korvata edustuksellisen demokratian jatkuvilla mielipidemittauksilla, Barber arvosteli.

STT-IKK
10.1.1999


POLITIIKKA -SIVULLE