Viikon verovinkki

Työmatkojen verottomat korvaukset laajentuneet


Työmatkojen verottomien korvausten laajentuminen tuo helpotusta niille, jotka joutuvat säännöllisesti työskentelemään vähintään kahdella paikkakunnalla.


Työnantaja voi korvata verottomasti matkakustannukset ja kohtuulliset majoittumiskustannukset toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta. Lainmuutos on tullut voimaan takautuvasti viime vuoden alusta alkaen.

Tämä koskee niitä työntekijöitä, jotka säännöllisesti tekevät työtä samalle työnantajalle eri paikkakunnilla tai kahdessa valtiossa.

Uutta lakia sovellettaessa täytyy tietää, kumpi työntekopaikka on ensisijainen ja kumpi toissijainen. Ensisijainen työpaikkaa on yleensä se, jossa työntekijä työskentelee enemmän ja jonka läheisyydessä hänen kotinsa on.

Esimerkiksi työntekijä tekee työtä keskimäärin kolmena päivänä viikossa kotipaikkakunnallaan ja sen lisäksi työskentelee saman työnantajan toisessa toimipisteessä toisella paikkakunnalla kahtena päivänä viikossa. Toissijainen työpaikka voi olla myös työnantajan intressipiiriin kuten samaan konserniin kuuluvan yhtiön toimipaikka.

Myös jos esimerkiksi naapurikunnat palkkaavat yhdessä harvinaisten kielten opettajan, matkat toissijaiseen työpaikkaan, voidaan maksaa ilman veroseurauksia.

Työnantaja voi korvat matkakustannukset toissijaiselle työpaikalle ja kohtuulliset majoittumiskustannukset. Kohtuullisina majoittumiskustannusten korvauksena voidaan maksaa esimerkiksi hotellihuoneen hinta tai asunnon vuokra. Päivärahaa ei voi verovapaasti maksaa näiltä matkoilta, koska ne eivät ole tilapäisiä työmatkoja.

Työnantajan maksama matkakustannusten korvaus kodin ja varsinaisen työpaikan välillä on edelleen työntekijän veronalaista tuloa. Jos työnantaja ei korvaa matka- ja majoittumiskustannuksia toissijaisella työpaikalla, voi työntekijä vähentää nämä kustannukset verotuksessa.

Koska laki on tullut voimaan takautuvasti viime vuoden alusta, vähennyksiä voi vaatia viime vuodelta tehtävässä veroilmoituksessa tai kesäkuussa palautettavassa veroehdotuksessa.

Veronmaksajain Keskusliitto, Verotieto Oy
8.1.1999


TALOUS -SIVULLE