Viikon pelidemo: Half-LifeViime vuonna julkaistu, vuoden peliksi valittu Half-Life vei 3D-räiskintöjä aimo harppauksen eteenpäin. Pelaaja, Gordon Freeman, on tiedekeskuksessa tutkijana ja keskuksessa asiat eivät suju suunnitelmien mukaan. Onnettomuuden johdosta toisen maailman örkit valtaavat keskuksen. Gordon yrittää pysyä hengissä sekä örkkien, että armeijan hyökkäyksissä. Sotilaat eivät ole turvaamassa keskuksen työtekijöiden turvallisuutta, vaan päin vastoin tuhoamassa todisteita. Eläviä todisteita. Pelaaja on siis puun ja kuoren välissä. Ei pelaaja yksin joudu maailmaa pelastamaan, vaikka paljon hänen varaansa lasketaankin. Hengissä selvinneet kollegat ja vartijat auttavat pelaajaa avaamaan ovia ja lahtaamaan vihollisia. Pelin alussa Gordonin varusteet ovat aika vaatimattomat. Suojapuku ja taskulamppu ovat välineet joilla aloitetaan peli. Kaikkia ei silti tarvitse paljain nyrkein tappaa ja hajottaa, sillä välineitä ja aseita löytyy pitkin matkaa niin pöydiltä ja laatikoista, kuin henkensä heittäneiltä. Jo alussa löytyvällä sorkkaraudalla tekee paljon tuhoa. Sillä voi tuhota niin pakkauslaatikot kuin pikkupahiksetkin. Oikeitakin aseita saadaan pelin edetessä: pistooleja, kiväärejä, kranaatinheittimiä, sinkoja, räjähteitä ja jalkajousi. Siis kaikkia räiskintöjen vakiokamoja. Jalkajousta lukuunottamatta. Muista toiminta peleistä poiketen Half-Lifen aseet ja tavarat eivät ole piilossa, vaan siellä, missä ne oikeassakin elämässä ovat. Pelaajan yllä oleva suojapuku suojaa säteilyltä, kuumuudelta ja ammuksilta - siis jonkin verran. Kyllä Gordoniltakin henki pakenee, jos örkit käyvät tarpeeksi päälle tai sotilaat tyhjentävät lippaallisen häneen. Uidessa loppuu happi ja liika säteily on turmioksi. Terveyttään vaaliva pelaaja löytää seiniltä ensiapupakkauksia kunnon kohottajaksi niin itselle kuin puvulle.
Hyviä oivalluksia ja realismiaPeli vaikuttaa realistiselta, niin pelaaja kuin muutkin eläväiset kuolevat "normaalilla" ammusmäärällä. Pistoolilla saa ruiskia lippaallisen, kun singolla tehdään kerrasta sylttyä. Äänet saavat ehkä parhaiten syntymään realistisen tunteen. Vartijat ja tiedemiehet keskustelevat keskenään ja pelaajan kanssa, radiopuhelimista kuuluu käskyjä, aseet pitävät toden tuntuista ääntä ja askeleet kaikuvat eri tiloissa erilailla. Kaikki pienet asiat yhdistyvät yhdeksi isoksi todentuntuiseksi toiminta elämykseksi. Pelin alussa tehdään asiaankuuluvat säädöt äänille, kuvalle ja ohjaimille. Pelin saa myös lukittua salasanalla, jotta perheen pienimmät eivät pääse örkkejä lahtaamaan. Vaikeustasoja on kolme: helppo, normaali ja vaikea. Todella hyvä idea on laittaa peliin harjoituskenttä, jossa opetetaan käyttämään ohjaimia ja välineitä. Kentällä hypitään, ryömitään, kiivetään, ammutaan ja kerätään tavaroita. Opastettu kierros pelin saloihin saisi yleistyä muihinkin peleihin. Pelin hyviin puoliin kuuluu myös se, että noutajan saapuessa ei peliä tarvitse aloittaa kokonaan alusta, vaan samasta osiosta mihin jäätiin, joten tallennuksia ei tarvitse tehdä joka nurkalla. Half-Life on taidolla tehty ja äänien sekä grafiikan puolesta erittäin onnistunut lopputulos. Grafiikasta pääsee nauttimaan täysillä vasta PII ja 3D-kortin omistajat. Tavallisellakin penalla pärjää, koska asetuksissa on runsaasti eri resoluutiovaihtoehtoja. Peli ei näytä ollenkaan huonolta 640x480 tarkkuudella, mutta nopeuttaa hieman pelaamista, jolloin se muuttuu jouhevaksi. Kannattaa kuitenkin katsoa tarkemmallakin resoluutiolla peliympäristöä. Minimilaitteisto: P133, 24 Mb RAM, Win 98/NT 4.0, 16-bittinen, high color SVGA-näytönohjain. Suositus: P166, 32 Mb RAM, Win98/NT 4.0, 3D-näytönohjain (OpenGL tai Direct 3D). Half-Life on tiennäyttäjä muille 3D-räiskinnöille näyttävyydeltään ja pelattavuudeltaan.
MIKA KULMALA |
AJASSA -SIVULLE