Direktiiviehdotuksessa puututaan laitteiden valmistusmateriaaleihin

Yli 10 miljoonaa tonnia elektroniikkaromua EU:n alueelta



EU:n alueella syntyy vuosittain sähkö- ja elektroniikkalaitteista arviolta 10-12 miljoonaa tonnia romua. Kyseisestä romumäärästä aiheutuvat kustannukset ovat kymmenien miljardien markkojen luokkaa.


Elektroniikkaromuun liittyvät luvut ovat vaikuttavia. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kierrätyshankkeen projektipäällikön Peter Malmströmin mukaan pelkästään Suomessa kertyy vuosittain 70 000-100 000 tonnia elektroniikkaromua.

Ongelman koko on saanut muun muassa EU:n komission puuttumaan asiaan. Elektronisten laitteiden kierrätystä ja todennäköisesti myös valmistusta säätelevä direktiivi tulee optimististen arvioiden mukaan voimaan jo kahden vuoden kuluttua.

- Direktiiviehdotus on vasta alustava, mutta mikäli säännöt menevät läpi suunnilleen nykyisessä muodossaan, laitevalmistajien on pakko muuttaa valmistusmenetelmiään, Malmström kertoo.

Ehdotuksen mukaan valmistajien täytyisi luopua tiettyjen materiaalien kuten lyijyn ja kadmiumin käytöstä. Esimerkiksi lyijy on elektroniikkateollisuudelle tärkeä aine eikä sille ole vielä löydetty luotettavia korvaavia aineita. Lyijyä käytetään esimerkiksi erilaisissa juotoksissa.

- Romuongelma pitäisi ottaa huomioon jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa. Asia on sikälikin mielenkiintoinen, kun pohditaan tuoteryhmäkohtaisten kierrätysmaksujen mahdollista käyttöönottoa. Jos tällainen järjestelmä otetaan käyttöön, kaikista tietyn ryhmän tuotteista joutuu maksamaan saman kierrätysmaksun. Yritykset, jotka valmistavat helposti kierrätettäviä tuotteita, eivät siis hyötyisi ympäristönäkökohtien huomioimisesta, Malmström summaa.

Vastuu valmistajille ja maahantuojille

Scare-projektin (Strategic Comprehensive Approach for Electronics Recycling and Re-use) työntekijät korostavat ehdotuksen perustuvan ajatukseen, jonka mukaan valmistajat ovat vastuussa tuotteistaan.

- Säännökset pakottaisivat valmistajat maksamaan laitteiden lopetuskustannukset eli esimerkiksi laitteiden keräämisen ja romun käsittelyn. Lisäksi valmistajat velvoitettaisiin tarjoamaan niin kuluttajille kuin viranomaisillekin nykyistä yksityiskohtaisempaa tietoa laitteiden ympäristövaikutuksista, Bernd Kopazek Scaren toimistosta Itävallan Wiener Neustadtista kertoo.

EU:n komission, unionin jäsenmaiden sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden rahoittama Scare toimii linkkinä unionin jäsenmaiden sekä niissä toimivien yritysten ja tutkimuslaitosten välillä.

Kopazekin mukaan Scare pyrkii edistämään jo aloitettujen projektien ja verkostojen toimintaa tarjoamalla asiaan liittyvää tietoa. Tällä tavalla vältetään päällekkäistä työtä unionin eri jäsenmaissa ja eri firmoissa.

Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa?

Laitevalmistajat haluaisivat kiinnittää julkisessa romukeskustelussa huomiota toimijoiden määrään ja luonteeseen.

- Asiaan on sekaantunut laitteiden valmistajia, maahantuojia, kuluttajia sekä kierrätyspuolta hoitavia ihmisiä. Lisäksi erilaisia tuotteita on varmasti tuhansia. Esimerkiksi autonrenkaiden keräys ja käsittely on huomattavasti helpompi järjestää, koska valmistaja- ja kuluttajakunnat ovat homogeenisempiä ja tuotteet yhdenmukaisempia, apulaisjohtaja Leo Laaksonen Sähkö- ja elektroniikkateollisuusliitosta sanoo.

Sähkö- ja elektroniikkalaitteista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä kuluttajatuotteita. Suuri osa Suomessa valmistetuista tuotteista on kuitenkin niin sanottuja ammattikäyttölaitteita.

Kuluttajatuotteiden kierrätys poikkeaa yrityksille menevien ammattikäyttölaitteiden kierrätyksestä. Direktiiviehdotuskin koskee pääasiassa kuluttajatuotteita, Laaksonen huomauttaa ja lisää, että elektroniikkaromuista suurin osa eli noin 80 prosenttia muodostuu juuri kuluttajatuotteista.

Lopullisesta häviäjästä ei epäselvyyttä

Ammattikäyttölaitteiden, kuten vaikkapa kopiokoneiden, kierrätys hoituu Leo Laaksosen mukaan usein jo varsin tehokkaasti. Hän kuitenkin korostaa, että niin kuluttajatuotteiden kuin ammattikäyttölaitteidenkin valmistajat ovat kyllä valmiita kantamaan vastuunsa ympäristöstä. Siitä, miten tämä tehtäisiin, on sen sijaan useita näkemyksiä.

- Valmistajia ja maahantuojia pitäisi laskuttaa silloin, kun romu menee käsittelyyn. Eli ne, jotka joutuvat tekemään romulle jotakin, laskuttaisivat valmistajaa toteutuneen tilanteen mukaan.

- Toisen mallin mukaan rahat kerättäisiin valmistajilta etukäteen ja Suomeenkin perustettaisiin kyseistä pottia hallinnoiva yritys. Firma hoitaisi romun keräämiseen ja käsittelyyn liittyvät kustannukset. On kuitenkin vaikea arvioida, paljonko kunkin valmistajan ja maahantuojan pitäisi antaa rahaa tälle yhteisyritykselle, jonka ylläpito itsessään aiheuttaisi kustannuksia, Laaksonen sanoo.

Yhdestä asiasta kuluttaja voi kuitenkin olla varma: rahat romun käsittelyyn otetaan hänen pussistaan.

- Nämä kierrätys- ja vastaavat maksut näkyvät sitten tuotteiden hinnoissa, Laaksonen toteaa.

STT-IKK
9.7.1999


AJASSA -SIVULLE