"Meille ovet ovat auki ainoastaan poliisilaitokselle, vankilaan ja työttömyyskortistoon"

Slovakian romanit sanovat pakenevansa henkensä edestä



Samanaikaisesti kun Suomi päätti Slovakian viisumipakosta, Itä-Slovakiassa Kosicessa romanit jonottivat matkatoimiston ovien avautumista päästäkseen ostamaan lentoliput Budapestista Helsinkiin. Kaikki lähipäivien lennot oli kuitenkin myyty loppuun.


Lippujonossa olevalle Horvathin perheelle tiistai oli kaksinkertainen pettymys.

- Viisumipakko pakottaa meidät matkustamaan johonkin muuhun maahan kuin Suomeen. Slovakiassa elämme kuin koirat ja pelkäämme henkemme edestä. Tänne emme voi enää jäädä, sanoo viisihenkisen Horvathin perheen isä, jonka tytär ja poika ovat jo Suomessa.

Horvathit eivät halua kertoa etunimiään, koska pelkäävät Slovakian viranomaisia. Elinoloistaan EU:hun kuumeisesti pyrkivässä Slovakiassa he ovat kuitenkin valmiita puhumaan.

- Skinheadit ovat hakanneet minua useasti, minulla on kaikista tapauksista lääkärintodistukset. Myös poliisit pahoinpitelevät meitä, eivätkä he puutu uusnatsien toimiin, kertoo perheen äiti.

Romanit kiistävät organisoidun paon

Horvathien kokemukset ovat hyvin samanlaisia kuin esimerkiksi Budapestissa toimivan romanien ihmisoikeusjärjestön (European Roma Rights Center) raporteissa. Järjestön mukaan romanien tilanne Slovakiassa on huonoin itäisen Keski-Euroopan maista.

Sekä Horvathit että paikallisten mustalaisjärjestöjen johtajat Kosicessa kiistävät jyrkästi, että romanien pakolaisaallon Suomeen olisi organisoinut jokin mustalaisjärjestö tai ulkopuolinen taho, kuten Slovakian viranomaiset ovat julkisuudessa väittäneet.

- Jotkut lainaavat rahaa, me myimme auton ja loput huonekaluistamme, ja rahat riittävät kolmeen lentolippuun Suomeen tai johonkin muuhun maahan Euroopassa, Horvathit sanovat.

Edestakainen lentolippu Budapestista Helsinkiin maksaa 1 370 markkaa.

Slovakiassa on 500 000 romania ja heidän joukossaan varmasti kymmeniä tuhansia sellaisia, joilla on varaa ostaa lentolippu esimerkiksi Helsinkiin, vastaa ihmisvälitystä koskeviin väitteisiin romaninuorten uudistusliikkeen paikallinen johtaja Edmund Müller.

Lunik 9:ssä asuu 4 500 romania

Kosicen kaupunginosa Lunik 9 ("yhdeksäs kuu") on Slovakian suurin romanien asuinalue. Kerrostalolähiössä asuu ainakin 4 500 romania. Tarkkaa määrää kukaan ei tiedä. Yli 300 000 asukkaan Kosicessa arvioidaan asuvan 30 000-40 000 romania.

Lähtökuume Lunik 9:ssä on kova, ja jokaisella on kerrottavanaan karmaisevia kokemuksia rasistisesta syrjinnästä ja väkivallasta puhumattakaan työttömyydestä, joka on arkea 99 prosentille alueen romaneista.

Monilapsiset romaniperheet on ahdettu noin 20 neliön huoneisiin, alkeellinen keittiö ja kylpyhuone ovat kolmen eri perheen yhteiskäytössä.

Vanhimpien kerrostalojen käytäväikkunat ovat rikki, ja asukkaita on myös kellaritiloissa. Aivan lähiön kupeessa on Kosicen suurin kaatopaikka. Ihmiset kerääntyvät toimittajien ympärille ja usealla on mukanaan lääkärintodistuksia pahoinpitelyistä.

- Skinheadit puukottivat minua bussissa. Olisin halunnut viedä tapauksen oikeuteen, mutta poliisit tulivat ja pamputtivat minut luopumaan oikeusjutusta, kertoo nuori nainen, jonka tyttären skinheadit uhkasivat tappaa kostoksi.

Kertomuksissa toistuvat jatkuvasti skinheadien ja poliisien väkivalta ja hallintoviranomaisten piittaamattomuus. Monet sanovat viettävänsä lähes kaiken aikansa Lunik 9:ssä, koska he pelkäävät henkensä edestä sen ulkopuolella.

- Meille romaneille ovet ovat auki ainoastaan poliisilaitokselle, vankilaan ja työttömyyskortistoon, tiivistää romanijohtaja Edmund Müller.

Viisumipakko oikea viesti

Suomeen muuttoa suunnitelleille romaneille viisumipakko on karvas pettymys. Romanien johtajat ovat kuitenkin päätökseen tyytyväisiä.

- Viisumipakko on oikea tapa osoittaa Slovakian hallitukselle, että sen on ratkaistava romanikysymys ennen kuin Slovakia otetaan mukaan EU:n jäsenyysneuvotteluihin, sanoo Romanien demokraattisen yhteisrintaman paikallisjohtaja Tibor Kompus.

Kompusin mukaan Vladimir Meciarin kauden jälkeen valittu Slovakian uusi hallitus ei ole tehnyt käytännössä yhtään mitään romanien elinolojen kohentamiseksi, ja muuttoaalto on myös mielenosoitus hallitusta vastaan.

Kompus sanoo, että vähemmistöasioista vastaava ministeri Pal Csaki ei ole kiinnostunut romaneista, vaan ajaa pelkästään edustamansa Slovakian unkarilaisvähemmistön etuja.

Romanit eivät luota myöskään vastavalittuun presidenttiin Rudolf Schusteriin, joka toimi ennen Kosicen kaupunginjohtajana. Monet romanit pitävät Lunik 9:n alennustilaa juuri Schusterin aikaansaannoksena.

Ratkaisuksi romanikiintiöt

Romanijärjestöjen edustajien mielestä romanikiintiöt valtion- ja kunnallishallinnossa, politiikassa, yliopistoissa ja poliisivoimissa sekä skinheadien väkivallan tuomitseminen rasistisena toimintana olisivat ensimmäisiä askeleita romanien aseman kohentamiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.

- Muuttoaalto laantuu vasta sitten, kun ihmiset tuntevat olevansa turvassa. Me tarvitsemme myös koulutettuja ihmisiä riveihimme ja mahdollisuuden työhön, sanoo romanijohtaja Edmund Müller.

Müller myöntää, että poliittisesti Slovakian romanien rivit ovat hajallaan. Romaneilla on 17 eri puoluetta, mutta ei ainoatakaan edustajaa maan parlamentissa.

Toistaiseksi halu lähteä Slovakiasta elää kuitenkin vahvana Lunik 9:ssä, josta valtaosa Suomeen tulleista yli tuhannesta romanipakolaisesta on kotoisin. Kun toimittajat kiittävät asuinalueen pihalle tulleita kymmeniä romaneja juttutuokiosta, he saavat vastauksen suomen kielellä ja useasta suusta:

- Ole hyvä! Kiitos, kiitos!

STT-IKK
9.7.1999


ULKOMAAT-SIVULLE